torstai 20. maaliskuuta 2014

tällainen päivä tänään...


Olen tänään kotona. Harmittava takaisku on tullut työharjoittelupaikkani kanssa - siellä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi tekemistä. Sopimus sinne oli muutenkin sellainen, että olen vain pari-kolme päivää viikossa siellä (koska olen myös töissä ja ne mun työt lasketaan hyväksi tähän harjoitteluun), mutta jo pari ekaa päivää näytti, että töitä on to-del-la vähän. Ei kauheasti innosta viettää kahta ja puolta kuukautta niin, että mapitan päivän mittaan pari paperia ja naputtelen muutaman jutun koneelle. Loppuajan juon teetä, luen lehtiä ja rupattelen muiden kanssa... helppoahan se tietenkin olis ja miksei ihan mukavaakin, mutta eipä se kauhean hyödyllistä opiskelujen suhteen ole. Nyt vähän tässä mietitään siis mitä tuleman pitää - keksiikö ne siellä mulle tekemistä vai alanko haeskella muita paikkoja.


Ostin kotiin tuollasen ihanan krookuksen. Toivottavasti se sinnittelee hengissä jonkun aikaa... en ole mikään kukka-ihminen. 

Tuon kuvan otin, koska siinä on todella monta asiaa, mistä pidän täällä meillä, ja siis ihan yleensäkin sisustuksessa: valkoinen kukkataso, tummaksi petsattu senkki, vaaleansinisiä ♥ ja valkoisia astioita, teräksen värisiä juttuja, tummasävyinen leipäkori vaaleine sisäkankaineen, metallinen maalattu leipälaatikko, valkoinen lautapaneliseinä, vaaleanruskea maalattu seinä, pikkuisen tuolla pilkottaa tollainen mustapohjainen, valkopilkullinen pieni tarjotinkin, punainen kahvipurkki (ihana väriläiskä minusta!), tummat avohyllyt ja niiden mustat kannakkeet... ja tykkään tosi kovasti tuosta kukastakin ja sen suojapurkista myös - ne on ihan "minun näköiset". Tykkään siis kaikesta tuosta tosi kovasti!


Mulla on järkyttävä naminälkä. Ei oo suklaata, joten pakko oli jotain keksiä... tuuppasin sitten kaikenlaista tuonne blenderiin: mansikkaa, mustikkaa, banaania, avokadoa ja jopa pinaattia... plus rahkaa. Aivan mahdottoman hyvää tuli!!


Uuu, niin samettista ja herkullista!! Kokeilin tosiaan huvikseni laittaa tuonne sekaan sitä tuoretta pinaattia, kun tulin sitä ostaneeksi ja se meinaa tuolla nyt jäädä aivan käyttämättä... eikä se erottunut millään lailla maussa. Aika paljon toisaalta laitoin makeita juttuja, kun sinne tuli kaksi banaania. Ja avokadonkin laitoin kokonaan (yleensä laitan vain puolet) ja se teki varmaan koostumuksesta niin ihanan pehmoisen. Lisukkeena sitten vähän pähkinöitä, ja tässäpä onkin hyvä välipala ja naminälän tappaja (ainakin hetkeksi...).


Ulkonakin kävin. Ihana auringonpaiste! Tänne satoi lunta parin päivän ajan niin, että nyt näyttää talvelta - aiemmin metsä oli ihan sula jo:


Valoisaa on kyllä, etenkin kun aurinko paistaa niin kivasti.



Koira nauttii...


On tää päivä ollu kyllä aika turha. Notkuskelen vaan... No, olen pessy koneellisen pyykkiä, käyttäny koirat metsässä, lähettäny yhden oppimistehtävän arvosteltavaksi (kirjanpitoa), soitellu yhdelle urakoitsijalle ja kutsunu sen katsomaan meidän tietä (tarjous tulee postissa)... mutta olis nää päivät kyllä melko pitkiä, jos ei olis tän ihmeempää puuhaa. Kun ei ole oikein enää noita kaappejakaan mitä siivois... 


No, tällaista siis tänään. Taidan alkaa suunnitella shoppailureissua... tytön muutto lähenee koko ajan ja tarjouslehtisissä oli monta juttua, mitä ehkä kannattais nyt lähteä haeskelemaan.

Aurinkoista päivän jatkoa kaikille!

Heli

13 kommenttia :

  1. Voi, sulla on aikaa pitkästyä! Pitkästymisestä voi kuule syntyä vaikka mitä taidetta tai...

    Tuossa Koira nauttii -kuvassa on muuten ihanat matot ja muutenkin todella nautinnollinen tunnelma.

    VastaaPoista
  2. Varmasti ihan hyvä vaan, että välillä sait notkumispäivän. Kiirettä sulla on viimeaikoina pidellyt.
    Harjoittelupaikkahomma onkin sitten tylsempi homma. Toivotaan, että se ratkeaa, suuntaan tai toiseen. Tyhjänpanttina on tylsä olla. Ja aika ei kulu Millään, jos pitää vaan notkua.
    Ihanan aurinkoisia kuvia!!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania kuvia ja kuulostaa todella herkulta tuo rahkasi, nam nam. Tuo keittiökuva on minustakin ihana, haaveilen samankaltaisista avohyllyistä ja itseasiassa haaveilen myös kukkapenkistä. Mistäs olet tuon omasi ostanut? Se näyttää hyvälle.

    VastaaPoista
  4. Epämääräisen näköinen, mutta epäilemättä hyvää! Avokado ei oo oikein mun makuuni, mutta muuten kyllä...
    Toivottavasti löydät kunnon harjoittelua!

    VastaaPoista
  5. Keskeneräinen: no täällä ei kyllä nyt sen ihmeempää taidetta syntynyt. Minusta tällanen päämäärätön "oleminen" on jotenkin jopa rasittavaa. Koko ajan vaan mietin että mitäs mä oikein tekisin... ja sit vaan notkut netissä.

    Sain nuo matot ystävältäni ja tykkään niistä itekin tosi kovasti! Koirien elämä on niin helppoa... senkun makailee auringossa vaan. Ja nauttii. =)

    Helmi Nainen: hyvä kun on vapaata joo, mutta kumma kyllä en osaa ottaa sitä aikaa sitten rennosti ja nautinnolla. Tuo tylsyyden tunne tulee mulla kotonakin, jos ei ole mitään tekemistä... Olen aivan samaa mieltä, että aika ei silloin tuppaa kulumaan millään. Ja tuon harjoittelun suhteen mulla oli jo toisena päivänä sellainen olo, että aika ei kulu... ei kiva. Toivotaan, että joko sieltä alkaa löytymään mulle hommaa tai sitten löydän jonkun toisen paikan.

    Saariston kasvatti: kukkataso on Ikeasta. Se on kyllä tosi kätevä ja nätti. Rahka oli kyllä hyvää - jos sitä enää rahkaksi voi edes kutsua, kun siinä oli enemmän kaikkea muuta kuin rahkaa... ehkä se oli paremminkin smoothie. Yllätyin, ettei pinaatti pilannut sitä - yllätyin kun se ei maistunut sieltä mitenkään! Ja kuitenkin se (toivottavasti ainakin) antoi sinne paljon terveellisyyttä lisää.

    Sanna: minusta se avokado menee oikein hyvin just tuollaisen sotkun seassa. Se antaa ihanan pehmeän ja kermaisen rakenteen. Yleensä laitan sitä vain puolikkaan, eikä se sieltä sen kummemmin maistu, etenkään jos on paljon kaikkea muutakin seassa. Kuitenkin se antaa sinne hyviä rasvoja - näin mä ajattelen.

    Toivotaan, että harjotteluasia alkais pian selvitä. Huomenna soittelee mun ohjaaja sieltä paikasta ja katellaan mitä tehdään jatkon kanssa.

    VastaaPoista
  6. Rakastan krookuksia. Etenkin sellaiset lilat ovat aivan upeita. Vanhempieni pihalla kasvaa juurikin niitä liloja krookuksia, ihania kun keväällä puskevat maasta esiin :)

    VastaaPoista
  7. Marris: minä olen niin surkea kaikkien kukkien kanssa... tämä näytti kaupassa niin söötiltä, että oli pakko hommata. Pihassa mulla ei kasva mitään istutettuja kukkia... ellei sitten käy hyvin ja tammikuussa (!) istuttamani hyasintit alkaa kasvamaan. Voisikohan nämä krookuksetkin tyrkätä maahan sitten kun kuihtuvat...? Olis ihanaa, kun omenapuun alla kasvais krookuksia!! Tai ees jossain. ;)

    VastaaPoista
  8. Kivoja kuvia. Meilläkin eläimet nauttii auringonpaistaessa sisälle.
    Toivottavasti harjoittelujuttu selviäisi parhainpäin. Tylsäähän sitä on vaan kuluttaa aikaa kun tekemällä oppisi asiat paljon paremmin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Marru: itse asiassa harjotteluasia taisi selvitä, ainakin tältä erää. Ne keksi mulle hommia siellä. =) Hyvää viikonloppua sullekin!

    VastaaPoista
  10. IKEASTA???? :) vitsi se on kyllä huippu kauppa, menen heti katsomaan löytyykö vielä :)

    VastaaPoista
  11. Kyllä niitä varmaan vielä siellä on. Ikea on kaupoista parhain! ♥

    VastaaPoista
  12. Onnittelut harjoittelupaikka-asian järjestymisestä!
    Mä sain kanssa tänään narsisseja tuliaisena ja hiljaa mielessäni mietin ehdinköhän tappaa ne raasukat jo ennenkuin ehtivät kukkia..
    Aurinkoista viikonvaihdetta! :)

    VastaaPoista
  13. Taina: mun kukkaset on jo vainaat nyt. Just tänä aamuna niitä kattelin (otin ne tiskipöydälle sivuun oottamaan ajatuksen tekeytymistä...) että voiskohan ne kuivuneet sipulit istuttaa maahan... samalla lailla kuin laitoin kuivuneistä hyasinteista sipulit maahan. Taidan antaa niiden vielä olla ja kokeilla kun maa sulaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥