maanantai 7. huhtikuuta 2014

värjäyksen tulos...


No huhhuh... Ei nyt ihan sitä mitä olin ajatellut!!!

Väri on kylläkin kaikissa oikein hyvä ja tasainen, siinä ei ole mitään vikaa. Mutta onhan tuo sävy nyt tosiaan "melko" räväkkä... ei likimainkaan sitä mitä tavoittelin. Lisäksi pesulan tädin järkyttynyt ilme kertoi, että nyt on jotain kauheaa tapahtunut... ja kas vain, joka ainoassa osassa oli pieniä mustia pilkkuja:


Tuon alakuvan väri muuten on enemmän sitä mitä hain, vaikkakin väri on tuossa kuvassa ihan vääristynyt, eli päällyset on tosiaan just noin räväkät mitä yläkuvassa näkyy. Mutta siis tuollaisia mustia pilkkuja on ihan jokaisessa päällisessä, eli käytännössä nämä kaikki on aivan pilalla ja käyttökelvottomat.

Eilen, kun surffailin netissä oranssin värin kurkkimisen merkeissä, törmäsin eräässä blogissa ihan vastaavaan tapahtumaan, ihan samalla värillä. Vika on siis värissä (hän oli saanut Dylonilta vastauksen, jossa tämä myönnettiin). Mekin tehtiin aivan tarkalleen ohjeen mukaan tuo värjäys ja kuitenkin tulos on tuollainen.

No, reklamaatio on tehty ja odottelen mitä sieltä vastataan. Sinänsä harmittaa, että sohvat on edelleen paketissa ja joudun odottamaan. Kenties joudun ostamaan uudet päällisetkin - ja uskallanko enää mitään värjäilyjä edes kokeilla? Voisihan nuo kenties vetää nyt vaikka tummanruskeiksi tai mustiksi, mutta se kun ei ollut tavoite todellakaan... Ja onhan tässä nyt rahallista tappiotakin jo tullut aika lailla (päälliset, värit, pesula...).

No, tää oli nyt niitä tapauksia, missä ei sitten menny ihan niin kuin Strömsössä. Me ollaan kuitenkin täällä lähinnä naurettu makeasti. Onhan noi nyt jotenkin aika huvittavat... Mies sanoi, että jos tolle sohvalle istuis vaikka huomioliivit päällä, niin kukaan ei erottais. =D Että ei toi värivalinta nyt varsinaisesti tainnukaan ihan nappiin mennä... en kyllä ikäpäivänä osais tuon värisiä sohvia meille kuvitella!

Heli

PS. Oli muuten halpa sohva. Paino sanalla OLI... 

12 kommenttia :

  1. Voi ei... tosi harmi, että värjäys meni pieleen. Joku olis hyvinkin innoissaan noin pirtsakasta väristä, mut ymmärrän kyllä, jos se on vähän liiankin pirteä. Tosi hienoa, että kuitenkin osasitte nauraa asialle, eipä tuossa paljon muuta voi. Toivottavasti saatte kunnollisen korvauksen!

    Mä en ole ikinä kuullut tommosesta mahdollisuudesta värjätä sohva. Innostuinkin siitä edellisen postauksen luettuani, mut en nyt sit tämän tarinan jälkeen tiedäkään... ;) Mut joka tapauksessa tosi kätevää, että voi vaihtaa sohvan päällystä mielensä mukaan, jos vain raaskii ostaa useampia (en tiedä, paljon ne maksaa).

    Kivoja kevätpäiviä! :)

    VastaaPoista
  2. O-ou.... ikäviä mustia pilkkuja.
    Vaikea sanoa onko tuo väri yhtä räväkkä kun meidän baarijakkarat, mutta mä muistaakseni laitoin väriä vähän vähemmän kuin ohjeessa sanottiin.. muistaakseni.

    Jossain viime vuoden 2013-maaliskuun paikkeilla saattaa mun blogista löytyä kuvaa tuolien väristä.
    Käsin värjättynä ne oli jostain kohti laikukkaat, mutta ei sitä huomannut ellei kovin syynännyt.

    Olipa ikävä juttu tuo sulle!

    VastaaPoista
  3. Harmittaa kyllä tosiaan, kun olin niin toiveikas ihan vaan siltä pohjalta, että justiin luin onnistumisesta vastaavassa tapauksessa. Ektorpit oli siinäkin kyseessä, mutta kylläkin siniharmaa väri, jonka lopputulos löytyy täältä http://punatukan.blogspot.fi/2014/03/hyva-parempi.html

    VastaaPoista
  4. No tota... kyllä mie vähän mietin, kun sanoit, että ei kirkuvan väristä, ja sitten mielit Goldfish Orangea... aattelin vain, että meillä on ehkä eri käsitys kirkuvasta.

    Mie huolisin kyllä tuon värisen sohvan vaikka heti! :) Toivottavasti väritehtailija ottaa vastuun tuosta värisotkusta kuitenkin...

    VastaaPoista
  5. Ohops, kun tuli räväkät :) Ihmettelen suuresti, miten väri voi käyttäytyä tuolla tavalla, että pilkkuja tulee. Kerrohan sitten reklamaation tulos.

    VastaaPoista
  6. Terhi: kyllä niitä onnistumisiakin on tässä hommassa. Yksi ystäväni on värjännyt ja tosi hyvät tuli. Hailakka oranssi olis mulle kelvannut, mutta tää on kyllä jo liikaa... Mielenkiinnolla odotan, mitä sieltä Dylonilta vastataan - ja millon...

    Ruusa: joo, harmillista... Harmillista oli sekin, että väri tuli noin kirkas. Kuitenkin laitoin ainetta vain sen puolet, josta siis PITI tulla haaleampi sävy...

    Annukka: kävin kattoo ton linkin. Minusta se Pepin sohva kyllä näytti aika läikikkäältä, mutta ehkä se oli tarkoitus?

    Sanna: niin no, mä tosiaan kuvittelin, että laittamalla väriä puolet siitä mitä pitää, että saa täyden värin, saa sitten puolikkaan värinkin... mutta tuo kangas otti kyllä värit ihan täysillä. Tuo mitä nyt tuli ei todellakaan ollut tavoite. Minusta se väri siellä kartassakaan ei ollut tuollainen vaan paljon pehmeämpi. Enkä usko että sinäkään huolisit noita pilkkuja sohvaasi... näyttää nimittäin ihan homepilkuilta.

    Susanna: joku vika sinä värissä täytyi olla. Kerron kyllä!

    VastaaPoista
  7. Ai, mulla oli jääny jotain välistä, en tienny että käytit puolta annosta. Kyllähän sen sitten olis pitänyt tulla haaleammaksi...

    Meillä on tällä hetkellä valkoinen sohva, joten pilkuissa ja muussa ryönässä löytyy :) itse asiassa mulle tuli mieleen, että pystyisköhän sen irtotyynynpäälliset värjäämään... käsinojalle on pakko jotain keksiä, se on kohta ihan musta kun Nicki aina nojailee tassuillaan siihen.

    VastaaPoista
  8. Sanna: en mä näköjään olekaan sitä maininnut... oon vaan puhunut että tavoitteena on haaleampi sävy. No enivei.

    VastaaPoista
  9. No voi sentästään! Itseasiassa mä meinasin jo sanoa, että kun meilläkin noi upouudet ektorpit on, että voisin hetimiten sulta ostaa noi räväkän oranssit päälliset - mutta ne pilkut tietysti vähän himmentää halua. muuten mulle kelpais kyllä heti! Harmillista kyllä tuo koko juttu, kun tulos ei ole sitä mitä pitäisi.

    VastaaPoista
  10. Kupla: mä vähän tässä sellasta mietin, että värjään ne mustiksi ja myyn pois... Mutta riippuu nyt siitä mitä sieltä sanovat asiaan ja miten korvaavat. Soitan sinne huomenna, en malta odotella vastausta kauempaa.

    VastaaPoista
  11. Minä yritin pari vuotta sitten värjätä Dylonilla valkoisen paidan vihreäksi. Siihen jäi myös tummia pilkkuja. Sain Dylonilta värinpoiston, pesukoneen puhdistusaineen ja uuden värin.

    Pyöräytin koko rumban lävitse: värinpoisto, koneen puhdistus ja uusi väri. Ei onnistunut vieläkään, värjäyksestä tuli todella epätasainen. Tässä vaiheessa syyttivät, että kankaassa on jotain vikaa. Ei ole tasalaatuista tai jäänyt jotain käsittelyaineita. Vetäisin sitten paidan mustaksi.

    Toivottavasti värjäysongelmaasi löytyy joku hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
  12. Rva Kepponen: ou nou. Varmaan sama edessä sit mullakin. Just nyt tuntuu, että nuo pilkut ei varmasti lähde yhtään millään, ainoa mahdollisuus on piilottaa ne.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥