perjantai 29. elokuuta 2014

järjestystä vaatekaapissa


Tässä on meidän vaatekaappi. Siis minun ja miehen. Siellä on kaikki meidän molempien vaatteet lukuun ottamatta ulkovaatteita. Hyvin mahtuu.

Kesän aikana vaatekaappi oli päässyt aika kauheaan tilaan. Sen edessä on ollut milloin mitäkin, joten olen lähinnä vaan raottanut ovea ja viskannut vaatteet sisään ja pukeutumisvaiheessa kopeloinut vaan jonkun käteen osuvan ja kiskonut ulos... Vaatteet on olleet siis mytyissä ja rutuissa ja sijainneet ihan missä sattuu. Mies ei esimerkiksi löytänyt tuolta (val-ta-vas-ta) kaapista farkkujaan, kun ne ei olleet sillä oikealla hyllyllä...


Tuommoinen sotkukaappi ei ole todellakaan mun tapaista ja pitkään kaappi onkin vaivannut mieltä. Nyt kun olen saanut tilaa sen ympärille, siivosin sen. Tyhjensin ihan kokonaan, vedin irti paikoiltaan, imuroin ja pyyhin sekä kaapin että sen ympäristön.

Ja sitten vaatteet takaisin:


Kuten näkee, meillä on tosi vähän vaatteita. Minun vaatteet on melkeinpä tässä:


En ole todellakaan kummoinen pukeutuja. Mun vaatevarastoni koostuu suunnilleen näistä: 

- trikoopaitoja erilaisilla hihan pituuksilla, lähinnä mustia
- joustavia farkkuja ja leggareita eri lahkeen pituuksilla
- kesähousuina kolmet erilaiset caprit
- fleecehuppari, kaksi collegehupparia (+ yksi remppakäyttöön)
- kaksi puuvillaista neuletakkia (ohut ja paksu)
- kaksi pontsoa (joita en oikein kuitenkaan osaa pitää)
- kaksi hametta, kaksi mekkoa
- yksi tunika ja kaksi siihen sopivaa boleroa (lyhyt- ja pitkähihaiset)
- kaksi kerrastoa
- kaksi ukkini vanhaa (kuulemma kamalaa) mulle rakasta neuleslipoveria (mainiot lenkkivaatteet)
- pari pitkää ja pari lyhyttä yöpaitaa
- alusvaatteita, sukkia, (paksuja) sukkahousuja
- urheiluun muutama paita ja kahdet erimittaiset trikoot
- uikkarit

Nopeasti laskettuna mulla on ehkä 65 vaatekappaletta plus alusvaatteet (plus tietenkin sit ulkovaatteet yms).

Miehellä on lähinnä työvaatteita (verkkareita, T-paitoja ja collegepaitoja) ja niiden lisäksi kolmet farkut, yksi villapaita, kahdet shortsit, muutamia kauluspaitoja ja muutama "parempi" T-paita tai pitkähihainen trikoopaita. Ja sitten tietenkin pikkukalsareita ja sukkia sekä kaksi kerrastoa. Ai niin ja puku. (Miehellä muuten ei ole uikkareitakaan...)

Noissa koreissa on muuten ne alusvaatteet, toisessa mun ja toisessa miehen.

Ai niin, tangolla roikkuu myös lasten vaatteita, tuosta vaaleasta ruutukuvioisesta kauluspaidasta tangon oikeaan reunaan saakka. Nuo ihan laitimmaiset on ihania talletettuja pikkumekkoja, joista keltainen on ollut paitsi molemmilla tyttärillä myös mulla itselläni vauvana! Tytär saa ne sitten lainaksi pikkuprinsessalleen, kun tarvitsee.

Eli kovin paljoa meillä ei ole vaatteita, vai olenko oikeassa? Noistakin vaatteista voisi varmaan vielä vähentää, mietin esimerkiksi niitä pontsoja... samoin käytän kyllä äärimmäisen harvoin niitä kerrastojani tai vaikkapa sitä paksumpaa neuletakkia. Toivoisin ehkä jotain värejä vaatteisiini, vaikka toisaalta en oikein osaa pitää kuin mustaa (etenkin paitoina). Olis kyllä myös tosi kiva, jos joku alan guru kävis läpi mun vaatteet ja antais tuomionsa, mitä voi pitää ja mitä ei... (tosin multa taitais lähteä sit kaikki, koska musta väri ei taida koskaan ikinä miellyttää ainuttakaan vaatestailaajaa...)

No joka tapauksessa nyt on kaappi siisti. Olen siis tyytyväinen!

Onko teillä millainen tuo vaatetilanne? 
Vähän, paljon, kaapissa, lattialla, järjestyksessä, epäjärjestyksessä...?

Heli
  

16 kommenttia :

  1. Mulla on vähän vaatteita, mutta sulla on vielä vähemmän! Mutta enemmän tilaa sulla on :)
    Mun vaatekaappi toimii omien vaatteiden säilytyksen lisäksi koko perheen ulkotakkien ja housujen säilöntäpisteenä, sielä löytyy kaikki viltit, vanhat lehdet, ikean kuvastot, tärkeitä papereita, jne. Jopa yksi matkalaukku. Ja kaappi ei ole mikään valtava. Joten odotan kuin kuuta nousevaa eteisen remontin sitä pistettä, että eteisen kaappi voidaan kantaa sisään. Sen jälkeen eteisen kaappi saa kätkeä kaiken mahdollisen sisäänsä, ja Mun vaatekaappi on vain Mun vaatteille!

    VastaaPoista
  2. Paljon, vaatehuoneessa ja jonkunmoisessa järjestyksessä ;)

    Siis vaatetilanne. Pitäis käydä ankarammalla kädellä niitä lävitse, tosin sellaisesta ei ole kovasti paljon aikaa, joten näillä näkymin nyt on siis tilanne melkolailla jees...

    Mä tykkään hurjasti erilaisista neuleista ja niitä on kertynyt ihan riittämiin. Ja kyllähän sieltä löytyy niin housua, mekkoa, hametta, teepparia, tunikaa kuin muitakin vaatekappaleita, joten ei pääse ihan oitis valinnanvara loppumaan.

    Ja hei mäkin haluaisin tollaselle stailaajalle!!! Olisinkohan osannut sellaisen mielestä ostaa itselleni mitään, joka todella pukee mua ;)

    Teinin vaatehuoneen perkasin tuossa joitakin viikkoja sitten ja kiikutin monta pussilta Uffin boxiin ja joitakin jäi vielä odottelemaan kirpulle pääsyä.

    Kyllä karsiminen on kivaa =)

    VastaaPoista
  3. Katja: on varmasti ihanaa sitten kun saat kaappiin kuulumattomat tavarat sieltä pois. Aikamoiselta tilaihmeelta sun kaappi kyllä kuulostaa! =) Meillä alkaa olla kaappi kuin kaappi aika väljä... niin rankasti olen karsinut täällä.

    Aiemmin himoitsin kaikkia säilytystiloja, arkkuja ja kaappeja... nyt en kohta tiedä mitä niihin laittaisin! =D Keittiö on tosi hyvä esimerkki, mulla on aikanaan ollut todella paljon kaappeja siellä. Sitten aloin karsia tavaraa ja kaapit alkoi olla käytännössä tyhjät...

    VastaaPoista
  4. Kirsikka: karsiminen on ihanaa! Eikä siinä mitään pahaa ole, vaikka vaatteita oliskin paljon, jos niille on käyttöä. Mulla on monesti se ongelma, ettei oikeesti ole mitään päälle pantavaa... esim. juhlat on mulle kauhistuksen paikka. Olenkin joskus käynyt yhden erittäin runsaan vaatekaapin omaavan ystävän kaapilla... =)

    Muutenkin kaipaisin sellasta selkeää yhtenäistä vaatetusta, kaappia jossa olis joka tilanteeseen sopivaa vaatetta ja mieluiten niin, että vaatteita olis vähän mutta niistä sais yhdistelemällä monenlaista.

    Jos minä menisin stailaajalle niin ei taatusti mikään mun valinta olis hyvä... Mun on kyllä oikeestikin pienen mutta vähän pyöreän kokoni takia vaikea löytää istuvia vaatteita.

    Mä olen koittanut saada lastenkin vaatteet nyt sellaseen jamaan, että on vain sopivaa ja tarpeellista. Pojilla onkin vain vähän ja tarpeellista, tytön kaappi ehkä hieman tursuilee...

    VastaaPoista
  5. Ihan liikaa on vaatteita, mutta järjestyksessä ovat, ku pari viikkoa sitten siivosin kaapit. Karsintaa tarttis todella tehdä, mut ehkä mä odotan siihen asti, kunnes pääsen vauvamasusta eroon ja olen taas omissa mitoissani. Käytiin siskon kans vuosi sitten värianalyysissa ja täytyy kyl todeta, et mun vaatteiden osto helpottu huomattavasti, kesällä tulikin pukeuduttua hyvinkin värikkäästi, ennen kun pukeuduin vain lähestulkoon mustaan ja mulle ei edes musta sovi. Tossa värianalyysissa on tosi hyvä juttu se, et ne sun värikartan värit sopii aina keskenään. Vaikka se on aika kallis, ni on kyl joka sentin arvoinen, eipä tule enää ostettua turhia roiteja kaappiin makaamaan. Mulla on tavoitteena karsia turhat vaatteet pois ja ostaa pikku hiljaa ajattomia, toisiinsa sopivia, mukavia vaatteita:-)

    VastaaPoista
  6. Mulla on vaatteita P-A-L-J-O-N! Vaatekaappini tulvii yli, ja vaatemäärä jatkuu vielä muuallekin asuntoon. Tämä paljous johtuu pitkälti siitä, että mulla on vaatteita "moneen tarpeeseen". Koska olen viime vuosina antanut itseni pyöristyä tosi paljon, mulla on ns. tämän ajan ja menneen ajan vaatteita (jälkimmäiset eivät siis enää mahdu päälle :( ). En kuitenkaan halua heittää näitä hoikemmalle varrelle sopivia vaatteita pois, koska suurin osa on sellaisia, joita pitäisin riemusta kiljuen nykyäänkin, jos olosuhteet sen sallisivat. Ja mähän siis meinaan kuitenkin jossain vaiheessa laihtua takaisin entisiin mittoihin (joopa joo), joten enhän mä nyt voi niitä poiskaan heittää! Mulla siis todellakin on koko vaatevarastollinen valmiina sitä hoikkaa elämää varten, huoh... Joku saattaisi ajatella, että voisivathan nämä ylimääräiset vaatteet sijaita vaikka jossain varastossa, mutta silloin tämä joku ei tietäisi, että meillä on supervähän säilytystilaa eikä esim. oikeaa varastoa ollenkaan. Niin että kyllä vain saavat olla samassa kaapissa sulassa sovussa niin kauan kunnes saan (lopullisesti!) luopua läskivaatteistani. Nii!

    VastaaPoista
  7. Janica: mikä on liikaa? Jos kaikkia vaatteita käyttää ja niistä tykkää, ei niitä kai silloin ole liikaa. Itse olen niin toivottoman tylsä vaatteiden kanssa, pidän aina vaan niitä samoja - ja lisäks mulla on samaa vaatetta monta kappaletta (esim. trikoopaidat, mulla on monta ihan samanlaista mustaa paitaa).

    Sitten taas on ihan ymmärrettävää, että vauvamahan kanssa ei mahduta samoihin vaatteisiin kuin muulloin, jolloin kertyy sellasia vaatteita joita ei pitkään aikaan kenties pidä. Ja kivahan se on, että ne vaatteet siellä kuitenkin odottelee sitä aikaa kun niihin taas mahtuu.

    Olen käynyt joskus nuorena tuossa värianalyysissä, mutta olen tietenkin hävittänyt kaikki ne kartat ja värimallit jo vuosia sitten... =( Olen miettinyt jos kävis joskus uudelleen, mutta sitten olen miettinyt että mitä mä sillä teen, kun kuitenkin pukeudun aina sitten mustaan... menis rahat hukkaan. En tiedä miksi olen tosi arka pukeutumaan väreihin - varmaan kuvittelen, että musta hoikentaa... =D

    Sulla on hyvä tavoite, mulla on ihan samanlainen! Mikäpä olis mahtavampaa kuin vaatekaapillinen itselle istuvia kivoja vaatteita, joita voi vieläpä täydellisesti yhdistellä keskenään!

    VastaaPoista
  8. Terhi: no sulla todella kuulostaa olevan paljon vaatteita! Mua joskus melkein naurattaa, kun meidän vaatteet on kaikki tuossa.. siis kun vertaa muiden ihmisten vaatevarastoihin. Mulla on yksi tuttu, jolla on vaatetta ihan hirvittävät määrät... olen pari kertaa ollut muuttoapuna ja voi hyvänen aika sitä vaatteen määrää!! Toisaalta juuri hänen kaapiltaan olen sitten joskus lainannut itselleni juhlavaatteita... ja saanutkin jotain vaatteita.

    Tuo onkin vähän kinkkistä, kun on vaatteita monelle painolle. Onko ne pienemmät vaatteet kaapissa tsemppaavia vai lannistavia? Mä en tiedä mitä tekisin, jos mulla olis vastaava tilanne... (mun vaatteet on kaikki joustavia, sallivat siis kohtalaiset painonvaihtelut...) Mietin siis, että luovuttaisinko niiden pienempien vaatteiden kanssa, että olkoot, nyt on nyt ja tuo on menneisyyttä... vai tsemppaisko ne siellä kenties pudottamaan painoa ja mahtumaan taas kaikkiin ihanuuksiin. Miten sinä koet asian?

    VastaaPoista
  9. Voisin kuvitella, että pienemmät vaatteet ovat enemmänkin kannustus kuin lannistus. Se kannustus ei tosin ole ihan käytännön tekoihin asti riittänyt, joten vielä saavat raukat odottaa kaapissa. Ja hei, kyllä ne minunkin vaatteeni suurimmaksi osaksi ovat joustavia, mutta tässä ei ole kyse kohtuullisesta painonvaihtelusta, nyyh...!

    Osa niistä pienemmistä on sellaisia, joissa on hintalappu vielä kiinni, ja kovasti houkuttelisi päästä käyttämään niitä. Osa on sellaisia, joista tykkäsin superpaljon ennen, ja uskon, että tykkäisin yhä. Ehkä mä ajattelen jotenkin niin, että jos luovun niistä vaatteista, luovun lopullisesti myös laihtumishaaveestani. Ja kun tosiasia on se, että aion tulevaisuudessa ihan oikeastikin päästä ylim. kiloistani. Se muutos nyt vain antaa odottaa itseään vielä hetken... :D

    VastaaPoista
  10. Heippa. Nämä turhan tavaran karsintapostaukset ovat tosi mielenkiintoisia ja antavat tsemppausta omienkin varastojen/kaappien tutkailuun ja sisällön karsimiseen. Tuota vaatekaappianne (on muuten tosi kaunis), tai siis sisältöä suorastaan hämmästelen :). Mulla on ainakin tuon kaapillisen verran omia vaatteita, ja hengaritankoa vielä puolet lisää. Ja miehelläkin on vaatteita oma kaapillinen ja hengaritankoa. Olen pysynyt samoissa mitoissa lukioajoista lähtien, joten joitakin vaatteita (neuleita, jakkuja ym.) on tullut säilöttyä tosi kauan. Ja kenkiä mulla on melko paljon, samoin myös miehelläni. Tykkään kierrellä kirppareilla ja sieltä aina silloin tällöin tarttuu kivaa vaatetta mukaan, harvemmin kaupasta ostan. Kirpiksiltä bongailen lähinnä merkkivaatteita.

    Kiitos kivasta blogistasi, harvemmin tulee kommentoitua vaikka luenkin kaikki kirjoituksesi :).

    VastaaPoista
  11. Terhi: mulla on vähän sellanen mielikuva, että itse olen joskus viskannut pois vaatteita, jotka vaan ei kerta kaikkiaan näytä hyvältä mun päällä, eli siis kaikki makkarat näkyy tai muuta vastaavaa. Olen siis tavallaan luovuttanut, että "en mä tule koskaan tähän mahtumaan". Koko ajan mä salaa haaveilen, että laihdutan itteni hoikaksi ja timmiksi, mutta... hmmm... no, välillä sit vaan koitan ajatella, että kai tää on sit ihan jees näin, tai paremminkin koitan ajatella, että kai tänkin kropan vois jotenkin kivasti pukea eikä kivojen vaatteiden vuoksi tarvii itseään laihduttaa.

    En ole oikein sinut itseni kanssa kuitenkaan ja toivoisin, että voisin saada ne 5-8kg pois... Nää nykyvaatteet taitais sopia sittenkin, sen verran mulla on kaikessa joustovaraa. =)

    Tsemppiä siis sulle, mun mielestä laihdutus on ihan sairaan vaikea temppu ja mun itsekuri tai mikään vaadittava ei ole siihen riittänyt...

    Tässä muuten sulle vielä kannustukseksi linkki mielestäni todella tsemppaavaan postaukseen aika isosta painonpudotuksesta:

    http://omakotivalkoinen.casablogit.fi/lue/2013/11/25kg-ja-uusi-kevyempi-elama

    Ei voi kuin hattua nostaa tuolle ihmiselle! (muutkin hänen postaukset aiheesta on mielenkiintoisia ja muutenkin tykkään hänen blogistaan)

    VastaaPoista
  12. Eija: kiva kun kommentoit! Ja tosiaan meidän vaatevarasto on melkoisen pieni moneen muuhun verrattuna, näin olen vähän ymmärtänytkin. Mullakin on jonkun verran kenkiä, mutta ne on lähinnä tennareita tai vastaavia... Taidan olla vähän juntti pukeutumaan. =) Saatikka mun mies. No, sovitaanpa hyvin yhteen! =D

    Musta tuntuu etten minäkään ole kauheasti kooltani muuttunut nuoruuden ajoista, ehkä vähän pulskistunu... mutta olen aina ollu niin sekalaisten rytkyjen käyttäjä ja herkkä heittämään kamaa veks etten ole säästelly mitään. Suomeksi siis: mulla on ollu ihan hirveitä vaatteita... Näin jälkikäteen olen joskus ajatellut lievästi kaihoten yhtä takkia... taikka mokkaisia hapsusaapikkaita... niitä mä rakastin sillon nuorena ja voisin hyvinkin pitää vieläkin, jos ne olis jossain olemassa.

    Mä olen todella huono kirpparikävijä, muutenkin vihaan vaateostoksia (ostan lähinnä netistä, voi aina koittaa kotona ja palauttaa sit pois...) niin en jaksa kirpparillakaan innostua. En ole itse asiassa oikeastaan koskaan tykännyt kirppareista enkä vieläkään saa niihin sellasta "suhdetta" että haluaisin mennä kiertelemään huvikseni. Ostan yleensäkin jotain vain jos oikeesti tarviin, muuten vitkutan viimeseen asti... Usein kyllä kadehdin ihmisiä jotka tekee kirppareilta loistavia löytöjä. Käsittääkseni se kuitenkin vaatii jonkinlaista osaamista ja harjaantumista etsiä jotain tiettyjä juttuja.

    VastaaPoista
  13. Upeaa! Tässä on minulle tavoitetta!

    VastaaPoista
  14. Keskeneräinen: vaatteiden vähyydessä vai kaapin järjestyksessä? ;)

    Voi että sinulla oli taas niin ihana postaus! Kanat ja kukko gourmet-kävelyllä, aivan mainio tarina! ♥

    VastaaPoista
  15. Mulla on tosi vähän vaatteita, joita oikeesti voin käyttää. Vaatteeni ovat suuressa epäjärjestyksessä enkä meinaa löytää sitä oikeaa juuri koskaan. Niinpä käytän aina niitä muutamaa samaa paitaa ja samoja farkkuja töissä päivästä ja viikosta toiseen. Minunkin vaatekaappini ja -korini kaipaisi siivousta. Ehkäpä teen sen nyt tästä intoutuneena ja laputan liian suuret vaatteet kirpparille, kun sellainen mahdollisuuskin tällä hetkellä on.

    Minun mielestäni sinun vaatteesi on valittu järjellä, vaikkei niitä kovin hirveästi olekaan. Sinun kaapistasi löytyy juuri se oleellinen/tarpeellinen. Minusta parempi näin kuin, että kaapit tursuaa vaatteita, joita ei sitten kuitenkaan pysty käyttämään yhdessä tai ne ei ole kovinkaan käytännöllisiä ja lojuvat siellä turhanpanttina.

    VastaaPoista
  16. Krisse: aina kun olen sinut nähnyt, olen ajatellut, että sulla on niin ihania vaatteita!! Osaat pukeutua todella kivasti! Ja hei tuohan on mahtava tilanne, että voit laitella liian isot vaatteet pois!

    Mun vaatteet on valittu nimenomaan järjellä, mutta se kyllä sitten kostautuu sillä, että mikään ei kai oikein kunnolla pue mua. Tykkäisinkin, että olis vähän mutta just pukevia ja sopivia vaatteita - tällä hetkellä kuitenkin mun tyyli on ihan tyylitön, ei siis mitenkään kiva ja nätti. Mun kropan malli on mielestäni tosi tyhmä ja hankala pukea nätisti, tai en vaan löydä mitään kivaa koskaan, siksi vähät hankintani on aina vaan niitä samoja...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥