sunnuntai 14. helmikuuta 2016

ystävien seurassa


Hyvää ystävänpäivän iltaa teille kaikille siellä ruutujenne äärellä! 

Viikonloppu on vilahtanut nopeaan ohi, mutta ONNEKSI mulla on ensi viikko lomaa!!! Olen kyllä niin loman tarpeessa, toivottavasti saan vähän mielessäni asioita järjestykseen tulevan viikon aikana. Ohjelmaakin viikolle on jo monenlaista tiedossa, esimerkiksi hammaslääkäri heti huomenna aamulla, plääääääh... No iltapäivällä on sitten parituntinen hieronta, eli myös hemmottelua on tiedossa. Tiistaina on parturointipäivä koko perheellä. Shoppailemaankin täytyy lähteä joku päivä, koska miehelle pitäisi hankkia puku ja itsellekin asusteita tulossa oleviin juhliin.


Palataanpa kuitenkin nyt vielä tähän viikonloppuun, tarkemmin sanottuna eiliseen. Meillä oli nimittäin tapaaminen ihanien blogiystävien kanssa! Kokoonnuttiin Marikan ihanassa kodissa neljän eukon voimin tällä kertaa. Ihanaa oli, juttua riitti ja herkkuja myös.


Marikan luona on kyllä tosi nättiä. Niin valkoista ja valoisaa, kauniita huonekaluja, ihania astioita, tunnelmaa... Mä aina muiden kotona mietin, että miten ne sen tekee, kun kaikilla on noita ihania kirpparilöytöjä ja muita söpöyksiä ja erilaisia asetelmia...?? No, toiset vaan osaa. Tuo Marikan harmaa penkkisohva on aivan ihana, mä ehkä joudun varastamaan siitä ton väri-idean omaan penkkisohvaani, jonka maalaamista olen miettinyt jo pitkään, mutta en ole keksinyt väriä.


Ja hei MIKSI mulla ei ole tuollasta uunia?? Tässä meidän talossa on ollut vastaavanlainen aikanaan, mutta armas mieheni on sen poistanut... voih. Soisinpa meillä olevan myös jonkun tuollasen kivan korin puita varten - nyt kannetaan puut sisälle Karjaportin muovilaatikoissa...


Nuo herkut, miten ihania ne olikaan!! Tarjolla oli nachosalaattia, focaccia-leipää, kasvispiirakkaa, hedelmäsalaattia, mutakakkua ja jätskiä. Kaikille jotakin - meidän neljän naisen porukassa kun oli taas neljä erilaista ruokavaliota. No, voin kyllä tunnustaa, että minun koekeittiöstä lähtenyt mutakakku ei ollut järin hääviä, ei tarvii toiste kyllä sitä kokeilla... Mutta muut maistamani syömiset oli aivan ihania herkkuja! Nappasin tuon nachosalaatin oman perheen ruokavalioon, ja teinkin sitä heti tänään iltapalalle. Lapset oli ihan että "mikäs juhla-ateria meillä on??"... No, kerrankin jotain muuta kuin "ottakaa kaapista leipää"...

Pääasia kuitenkin tuolla tapaamisessa on aina se jutustelu. Meillä on ihana porukka, voidaan jutella kyllä ihan mistä vaan. Eilenkin juttua riitti moneksi tunniksi ja kotiin lähtiessä oli jo ilta pimentynyt. Ihanasti oli Marikan pihaan viritelty valojakin, voih!

Kiitos ihanat ystäväni Marika, Laura ja Krisse todella kivasta iltapäivästä! ♥ Seuraavaa tapaamista odotellessa...

Heli

6 kommenttia :

  1. Kiitos itsellesi! Oli niin mukava taas kokooontua ja totta tuo Marikan koti vaan on niin kaunis ♥ Mäkin olen tehnyt tuota nachosalaattia ja se on kyllä niiin hyvää. Hyvää lomaa Sinulle, Heli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hei olikos sulla siinä yhdessä videossa just tuollasta salaattia? Se oli kyllä tosi hyvää. Mä en ole koskaan keksinyt tehdä moista...

      Kiitos loman toivotuksista! Koitan ottaa ilon irti, että jaksaa sitten painaa... niitä prkl lauantai-iltoja, argh.

      Poista
  2. Heli <3 Ihana että pääsitte tulemaan, edelliskerrasta ehtikin vierähtää yli puoli vuotta! Näin ei päästetä enää käymään!
    Timppa maistoi eilen sitä sitruunajäätelöä ja sanoi sen maistuvan tiskiaineelta :D Meillä on vissiin ollut sitruuna Fairya käytössä vähän liian kauan? :P Minusta se oli kyllä tosi herkkua!

    Ihanaa ja ansaittua lomaviikkoa! Nähdään taas pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se sitruunajätski oli aika outoa... edelleen ajattelen, että se oli kuin jäädytettyä Spritea! Jotenkin toivoin ja odotin, että se on enemmän jäätelömäistä.

      Kiitos, lomalla on ihana olla!! Nähdään pian, toivottavasti!

      Poista
  3. Kivan tuntuinen tapaaminen ollut teillä!

    Minä kikkailin aikani "sisustukseen" sopivien puukorien kanssa. Sitten kyllästyin, kun niistä varisi roskaa joka paikkaan ja koko ajan. Palasin takaisin varastolaatikoihin ja Ikean kasseihin! =D

    Oikein mukavaa talvilomaa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Juu, kivaa oli kuten aina. Bonuksena tuli nyt tuo nachosalaatin resepti - teen sitä jälleen tänään, kun tulee vieras käymään... =D

    No mä oon kanssa vähän turhankin "järkevä" ton sisustuksen kanssa. Vaikka on paljon kaikkea ihanaa, mä liian usein ajattelen, että se on sellasta kaunista turhuutta... Ja vaikkapa puukorin suhteen oon ajatellu just niin. Olis ihana tollanen kaunis kori, mutta käytännössä sillä kaamealla laatikolla saa paljon enemmän kerralla puita sisään, ja paljon siistimpänä...

    Kiitos loman toivotuksista! Aivan upea aurinkoinen päivä tuloillaan tänään, kyllä kelpaa lomailla, vaikka sisätiloissa taitaakin päivä mennä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥