sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

yhtä juhlaa


Takana on pari juhlien täyteistä päivää. 

Perjantaina oli ensin nuoremman pojan koulun päättäjäiset, joihin lähdin mukaan aika pikaisella varoitusajalla... Poika oli kyllä sanonut, että heillä on valmistujaiset, mutta jotenkaan se ei mennyt mulle tajuntaan ajoissa. Hän kun oli tämän vuoden sellasella ammattiopintoihin valmistavalla luokalla, eikä varsinaisesti valmistunut miksikään, niin en sitten noita päättäjäisiä ajatellut sillä lailla valmistujaisina. No, menin kuitenkin paikalle ja hienot juhlat siellä olikin (onneksi laitoin parempaa päälle...). Ja mikä upeinta, poika sai stipendin! Oli suuri ilo todistaa sitä onnellista ilmettä ihan livenä. ♥ Muutenkin poika sai hyvät ja kannustavat paperit tästä vuodesta, joten hyvillä mielin jäi lomille ja odottelemaan tietoa yhteishaun tuloksista.

Iltapäivällä oli sitten isomman pojan valmistujaiset. Melkoinen hässäkkä oli sinne juhliin lähtemisessä, sillä mies oli töissä palaverissa ja joutui lopulta suorastaan karkaamaan sieltä, että edes jotenkin ehdittiin paikalle... Minä kaahasin hullun lailla miestä hakemaan ja vietiin vielä pojalle parempi paitakin, hän kun oli omasta kämpästään lähtenyt juhliinsa vähän turhankin rennolla asulla... No, ammattipaperit tuli kouraan, ihan hirveen upea juttu!! ♥

Loppu perjantai meni sitten kotia siivoillessa ja kakkupohjia leipoessa.


Lauantaina kello pirahti jo seitsemältä ja mies sinkosi viemään nuorimmaista hänen koulunsa päättäjäisiin. On tämä kyllä oikeesti yhtä rallia lasten kanssa, kun jokainen on eri paikassa koulussa ja juhlat oli kaikki eri aikaan... no tietty hyvä, että oli eri aikaan, että ehti jokainen omiin juhliinsa. Yläasteella ei ollut sellasia juhlia, joihin olis vanhemmat voineet mennä mukaan, joten mies sitten odotteli tyttöä ABC:llä kahvitellen. =) Tyttö toi kotiin todella hyvän tokarin, jossa oli kaksi kymppiäkin (kuvis ja uskonto (!)). Että mukava oli hänenkin sitten loma aloittaa! ♥

Minä aloin heti aamusta valmistelemaan isomman pojan valmistujaisjuhlia tänne kotiin. Ja kun mies ja kuopus kotiutui, valjastin miehenkin hommiin...


Kahden aikaan oli kutsuttu sukua paikalle. Kuten ihan normaalia ainakin mulle on, meni sinne viimeiselle puolelle tunnille ennen juhlien alkua, että viimein ehdin meikata oman naaman ja vaihtamaan parempaa päälle... Mutta ehdittiinpä kuitenkin!


Mukavissa merkeissä vietettiin sitten se iltapäivä. Paikalla oli reilut 20 ihmistä: sukulaisia, muutama pojan kaveri ja tietenkin myös pojan suloinen tyttöystävä. ♥ Ihan sopiva määrä juhlijoita.

Tarjottavana oli aika yksinkertainen setti: coktailpiirakoita ja munavoita, ruisneppareita ja levitteitä sekä muita päällysiä, mansikkainen kermakakku, (vegaaninen) suklaakakku ja sitten muutamaa (valmis)piparia. Itse leivoin siis vain nuo kakut. Alkumaljana oli herkun makuista vadelmaista kuoharia (kuvassa taustalla) ja sitten muina juomina tietty kahvia, teetä ja mehua. Minä olen tällasten aika yksinkertaisten tarjoamisten ystävä... silti olivat mielestäni ihan riittävät ja juhlavatkin. Vieraat tuli tästä ihan lähistöltä suurimmaksi osaksi ja kaukaisemmat vieraat olivat käyneet syömässä matkan varrella, joten mitään ruokatarjoamisia ei ollut tarpeen laitella.

Mukava mieli jäi juhlista, vaikka illalla oltiin kyllä aivan poikki kaikki. 

Nyt sitten on lapset kesälaitumilla - jotenkin vaikea käsittää, että nyt on siis ihan oikeesti kesä!! Kuopuskin sanoi, että ei tunnu vielä yhtään lomalta. Mutta eiköhän se ala siltä tuntumaan, kun ei tartte aamulla herätä kellon pirinään... lasten siis, me aikuiset lomaillaan vasta sitten joskus heinäkuussa.

Ihanaa kesän alkua kaikille! ♥

Heli

12 kommenttia :

  1. Onnittelut valmistuneille! Meillä on toivottavasti edessä ensi vuonna valmistujaisien pito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ensi vuotta odotellessa sitten teillä! ♥

      Poista
  2. Paljon onnea ja ihanaa lomaa kaikille lapsille :) Kivan kuuloiset juhlat järkkäsit <3 Tuota kuoharin nimeä kaipailen, kuulostaa just täydelliseltä kesän juhlajuomalta!

    Iloista kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä kaksi kotona asuvaa lasta kyllä lomailee, mutta se omillaan oleva joutuu kyllä etsimään töitä elääkseen.. =D

      Juhlat oli ihan kivat. Ja kuohari hyvää, se on nimeltään Rebelle raspberry, kuvassa on sellanen pin up-nainen vaaleanpunaisella pohjalla. =) Oli sellasta aika mietoa juomaa, 6%, ja siinä Alkon lapussa tais lukea jotain että maustetut viinit (eli ei lukenu kuohuviini, mutta kysyttiin niin kyllä se sellasta oli).

      Kivaa kesäkuuta ja lomaa teillekin! ♥

      Poista
  3. Mulle kaikki juhlavalmistelut on aina hirveä stressin aihe, kun ne ei oikein (tai siis ollenkaan..) ole mun alaa. Mutta kyllä just noi lasten valmistujaiset oli kaiken sen (turhan) etukäteishermoilun väärtti, koska kyllä siitä vaan niin hyvä mieli tulee katsella niitä omia nuoriaan juhla-asuissaan, hymy kasvoilla ja elämä edessä <3. Hieno tunne!
    Ja just samanlaisen tunnelma välittyi tästä sun tekstistäkin. Jokainen sai ansaitsemansa huomion. Ja koko perhe läheisineen kasassa <3.

    Onnea vaan koko sakille ja hyvää kesälomaa niille, joilla se nyt koitti! Täällä vielä odotellaan heinäkuun loppuun asti. Huoh. Pitkältä tuntuu aika ja vaikka sen tietää, että se loma aina on vasta silloin, kun kaupat alkaa mainostaa koulureppuja ja pallokrysanteemeja, niin jotenkin muu kesä menee vähän ohi, kun keskittyy siihen loman odotukseen. Joskin nyt on ehkä ihan kivakin olla töissä, kun vaihtui kesämekko pipoon ja villasukkiin.. Toivotaan ihan vaan koululaisten puolesta, että lämpiää ja saavat nauttia lomistaan niinkuin niistä parhaimmillaan voi nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ole kyllä minäkään todellakaan mikään juhlajärjestelijä. Niitä on kuitenkin tullu nyt järkättyä viime vuosina, kun on ollu rippijuhlia parit, yhdet kihlajaiset ja yhdet ylppärit. Meidän puitteet ei ole aiemmin olleet mitenkään huikean hienot, ollaan esimerkiksi vedetty yhdet rippijuhlat niin, että keittiön ikkunan edessä lepatti pressu ja ikkunasta ei siis nähny ulos... remppa kesken ja silleen. Ylppäritkin oli siinä vanhassa kamalassa keittiö/ruokahuoneessa, missä oli kanien syömät lattiamatot jne jne jne. =D Nyt oli ehkä parhaat puitteet koskaan, vaikka edelleenkään ei ollu kaikki listat paikallaan ja silleen. No, mä luotan siihen, että meidän vieraat ei sellasia tuijotelleet. Loppujen lopuksi ihan tuttuja ihmisiä kuitenkin oli kaikki.

      En oikein osaa olla juhlissa, nytkin oli jotenkin vaikeeta olla emäntänä fiksusti... että olis tarpeeksi hieno ja missä välissä niitä maljojakin nostellaan ja mitä sanotaan ja silleen... paljain jaloinkin täällä vaan teppasin. =) Mä päätin, että en hermoile ja teen vaan helpot, yksinkertaiset juhlat. Vaikka tavallaan tekemistä oli aika vähän, esimerkiksi tosi helpot ja yksinkertaiset tarjottavat, niin kyllä niidenkin laittamiseen silti aikaa meni vaikka miten monta tuntia. Ja tietty piti siivoilla etukäteenkin ja katella vaatteita valmiiksi. Me ei olla mitään sellasia "hienoja juhlijoita", eli ei omisteta mitään hirmuisen hienoja vaatteita ja en osaa esimerkiksi tukkaani laittaa yhtään mitenkään. En käytä koruja, enkä hajuvesiä tms mitä toiset naiset varmaankin juhlaan aina liittää automaattisesti. Nää oli siis sellaset junttijuhlat. =D

      Mutta juhlat on juhlittu ja nyt sitten lapset lomailee. Paitsi tosiaan se valmistunut tyyppi, jolla on työnhaku edessä.

      Meilläkin on miehen kanssa loma vasta heinäkuussa. Miehellä alkaa alkukuusta ja mä sitten seuraan viikon päästä perässä. Jos pysyn samassa työpaikassa, niin ensi kesänä mun loma onkin sitten vasta elokuussa, meillä kun on kiertävät lomat... kamalaa. =(

      Poista
  4. Ihanan näköiset tarjottavat! Nam!

    Yleensä niitä sortteja kahvipöydässä on ihan liikaa. Ihmiset syövät juhlissa loppujen lopuksi aikas vähän!

    Kummitytön ylkkäreissä oltiin kans viikonloppuna. Mukavat juhlat! Hoitelin vielä vähän kumminvelvollisuuksiani ja olin jeesimässä tarjoilujen kanssa. Ja nyt olis sitten kesäloma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjottavat oli ihan herkkuja! Mä tosiaan tykkään että "vähemmän on enemmän" niin tollanen setti sopi hyvin mulle.

      Ai sulla on jo loma! Nautihan lomastasi!! ♥

      Poista
  5. Tosi hienoja todistuksia siellä on saatu ja stipendikin vielä, vau. Meillä kolmosluokkalainen (poika) ilmoitti, ettei luokkaan tarvi tulla, tytön luokkaan vielä kelvattiin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kieltämättä aivan mainioita tokareita tuli. Ja se stipendi oli hieno juttu pojalle, tosi kiva kannustin! Mä oon alakoululaisten juhlissa kyllä käynyt joka vuosi, mutta sit isompien juhlia ei täällä kulmilla taida enää olla edes.

      Poista
  6. Kiva kuulla, että lasten koulut ovat menneet hyvin. Onnea! Juhlat ovat aina kivoja. Mä tykkään niitä järkätä, vaikka niissä onkin aina paljon hommaa. Mä lomailen myös vasta heinäkuussa, mutta eiköhän se sieltä tule heinäkuu aika pian. Minustakaan ei vielä tunnu yhtään siltä, että olisi kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Mä taas en oikein osaa noita juhlajuttuja... en sillä lailla varsinaisesti nauti niitä laitella. Mutta sä oletkin sellanen taituri laittamaan kattauksia ja tekemään leivonnaisia! ♥
      Lomia odotellessa... kyllä se todella tekee vaikeaksi ajatella, että on kesä, kun tavallaan se oma arki jatkuu ihan niin kuin ennenkin. Sillon joskus, kun olin lasten kanssa kotona, kesät oli ihan erilaisia, ne todella alkoi siitä kun oli koulut ja kerhot loppu. Nyt tietty auttais asiaa ees vähän, jos kelit olis kesäisemmät... tänään on just tällanen "perinteinen kesäkeli", sateinen ja viileä. Aurinkoa odotellessa!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥