perjantai 15. helmikuuta 2019

vanhojen muistelua, vaihtojuttuja ja viikonlopun suunnitelmia


Olen tässä viime aikoina huvikseni lukenut läpi vanhoja postauksiani. Luen niitä aina silloin tällöin, minusta se on jotenkin tosi kiinnostavaa. Muutaman vuoden takaisia ajatuksia on jännä tarkastella tällein jälkikäteen ja miettiä, onko tilanne edelleen sama tai mikä on muuttunut. 

No, oli sekä että: jotain oli samaa kuin nyt ja jotain oli muuttunut. Tai ehkä jotenkin jalostunut ja tarkentunut. Ainakin kiinnostus ekojuttuihin on vain lisääntynyt matkan varrella ja tietoisuus niiden suhteen lisääntynyt, johtuen varmaan isosti opiskeluista. Huoli maapallon tilasta on suurentunut ja halu tehdä sille asialle jotain on vahvistunut.

Vanhoja juttuja lukiessa on kiva katsella myös kuvia. Kävin vastikään läpi esimerkiksi meidän remontteja. Huhhuh mitä hommaa se on ollut. Monta vuotta aina joku nurkka työn alla. Etenkin alakerran remontti oli tosi vaativa henkisesti, kun kuukausikaupalla oli paikat levällään ja sitä pölyä oli joka paikassa niin kauheasti, että tuntui mahdottomalta saada taloa enää koskaan puhtaaksi. No, se aika oli ja meni ja olen edelleen remontin tuloksiin tyytyväinen. Värivalinnat, tapetit ja sellaset siis miellyttää vieläkin oikein kovasti. Hyvä niin!


No, ne oli menneitä muisteloita ja nyt on nyt. Tänään olen ollut savustamassa itseäni kodalla. Mulla siis kaikki vaatteet, hiukset ja varmaan reppukin kärtsää tosi paljon savulle, koska oltiin sellasella kodalla, joka ei vaan jostain syystä tunnu vetävän kunnolla. Sinne kun ulkoa meni, alkoi ihan silmiä kirvellä. Ihme kota!

Tänään olin myös englanninkielisessä haastattelussa, joka kuuluu asiaan sen kansainvälisen vaihdon tiimoilta. On se vaan ihan äärijännää, kun pitää tollein puhua! Nuo koulutusalat ja muut on niin vaikeita sanayhdistelmiä, että en niitä osaa ilman lunttilappuja edes sanoa... vai miltä kuulostaa "Competence Areas in Nature-based Services and Environmental Protection: Nature Instructor, Natural Resources Producer, Nature and Environmental Advisor, Environmental Operative". 

Sanon vaan, että OMG. Ja että voisiko sitä enää vaikeammin sanoa. Mutta nuo on jotkut OPH:n viralliset käännökset noista jutuista.

Meidän vaihtoasia etenee edelleen hitaasti. Tällä hetkellä näyttää siltä, että emme pääse Saksaan vaan suuntana on Viro. Alkuun kyllä vähän ärsytti toi ajatus, mutta toisaalta ehkä se Virokin on ihan ok. Ei nyt hirveän "ulkomaiselta" tunnu, jos matka onkin vain rapakon toiselle puolelle, jossa kielikin on hyvin samankaltainen kuin tämä oma äidinkieli... mutta toisaalta on se kuitenkin aika jännää olla siellä vieraassa maassa putkeen jonkun 3-4 viikkoa. Katsotaan, kuinka tässä nyt sitten käy!


Meillä on juuri nyt aika vilakka sisällä. Tulet on kyllä uunissa, mutta eipä täällä pariin päivään olekaan lämmitetty. Ihmeelliset on kyllä nämä talvikelit; tänäänkin on täällä ollut aivan keväistä, aurinkoista ja useita lämpöasteita! Tuntui aivan maaliskuulta jo, linnutkin oli selvästi hereillä ja sirkuttelivat siellä kodan lähellä puissa. Eiköhän sieltä vielä talvisempiakin kelejä tule tuonnempana, mutta välillä on kyllä kiva saada jo pientä näytettä, mitä tuleman pitää! Toisaalta 10 päivän sääennusteessa näyttää kyllä ihan kiitettävästi olevan noita punaisia lukuja... voi kun kiva! Lämmityksen kanssa on tällaisilla keleillä vähän taiteiltava, ettei vedä uuneja sitten liian kuumiksi ja sisätiloja läkähdyttäviksi.

Jaaha, viikonloppua pukkaa. Koska viikko sitten ei tullut siivoiltua kotona ollenkaan, on se nyt sitten tänä viikonloppuna ohjelmassa. Eipä mitään, odotan kyllä innolla sitä, kun taas paikat on putsattuna, pyykit pestynä, lakanat vaihdettuna jne. Mun mielestä siivottu koti on vaan yksi parhaita asioita elämässä!

Viikonlopun aikana mun pitää vielä täydennellä noita ulkomaan vaihdon papereita. Itse asiassa taidan perehtyä niihin nyt jo kohta, kun on parannusehdotukset vielä tuoreessa muistissa. Ei muuta kun lisää puita uuniin, uutta kuumaa vettä teekuppiin ja hommiin, siitä se sitten pikkuhiljaa valmiimmaksi aina tulee.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Heli

6 kommenttia :

  1. Mä luen kanssa välillä omia postauksiani. Niitä missä pohdin itseäni ja elämääni. Oon huomannut, että oon kyllä tosi pitkään ollut etsimässä jotain. Ehkä nyt oon sen löytänyt! Toivottavasti siitä asiasta päättävät (maksavat) tahot ovat samaa mieltä kanssani.

    Älä suotta harmittele sitä Saksaa, takkia auki Viroon vaan! Uskon, että on kokemus sekin. Se millainen, sen näkee sitten! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mietin, että oon kauan ollut selvästi halukas tekemään jotain muutosta elämässä. Oon ihan selkeesti ollu töissä jotenkin tosi ahdistunut jne. No, saa nähdä miten tässä nyt sitten käy tulevaisuudessa. Toivottavasti opiskeluni kannatti ja jotain uutta tulee. Uskon kyllä vahvasti, että sun maksajataho toteaa, että toi sun uusi suuntaus on just sun juttu!!

      Ja ton vaihtoni suhteen alan olla ihan sujut sen ajatuksen kanssa, että suuntana ehkä sittenkin on "vain" Viro, eikä hitusen kaukaisempi Saksa, vaikka olis se Saksakin kyllä ihan kiva kokemus ollut. Muutama viikko ulkomailla, vaikka noin lähelläkin, on kuitenkin jo itsessään ihan kiva kokemus.

      Kivaa uutta viikkoa sulle! ♥

      Poista
  2. No joo. Mun työkieli on hyvin pitkälle englanti, mutta kyllä noissa sun termeissä menee kieli solmuun meikäläiselläkin. Saati, jos kyseessä on vielä inasen muutenkin jännittävä haastattelutilanne.

    Joskus kaivelen jotain tietoa vanhoista postauksistani, mutten niitä oikein pysty varta vasten lueskelemaan, kun yleensä tulee sellanen olo, että on aina tekstissä on jotain ihan tyhmästi kirjoitettu ja tekis mieli korjata. Mutta pelkkien kuvien pohjalta on kiva muistella niihin liittyviä juttuja.

    Viikonloppu kerkis jo mennä, joten toivottelen sulle mukavaa uutta kouluviikkoa, hyvää mieltä ja onnea ulkomaille pääsyn suhteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, nimenomaan on ihan kieli solmussa noiden termien kanssa!! Kuvittelen osaavani kohtuu ok sellasta perus-enkkua, mutta tuollaset viralliset jutut kauhistuttaa!

      Kyllä mullakin on siellä vanhoissa postauksissa välillä sellasia omg-kohtia, joiden lukeminen näin jälkikäteen tuntuu kauhealta tai huvittavalta tms. Mutta pääasiassa kyllä luen vain mielenkiinnolla vanhoja juttujani.

      Oikein kivaa viikkoa sinne myös! Sulla olikin synttäriviikonloppu, tänään vasta kävin facessa ja huomasin, joten jälkikäteiset onnittelut vielä tätäkin kautta! ♥

      Poista
  3. On nämä blogit vaan kivoja päiväkirjoja itselle! Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, samaa mieltä! Kun ei sellasta paperista päiväkirjaa tule kirjoiteltua, niin täältä voi hyvin katsella menneitä juttujaan. Sais muuten melkoisen kirjan kasaan, jos tulostelis kaikki tekstinsä joskus paperille... Mä kun aikanaan poistin noin 500 postaustani, siirsin ne omalle tietokoneelleni wordiin. Katsoin just, että mulla on niitä tekstejä 1235 sivua...!!! Plus sitten nämä kaikki täällä nyt olevat 501 tekstiä... eli kyseessähän olis jo melkein kirjasarja, hih!

      Mukavaa uutta viikkoa sinullekin! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥