remppaa, synttäreitä, sitä sun tätä

Terveisiä vaan täältä sadepilvien alta... Ulkona on asteita +13 ja heinäkuun loppua vietetään. Hohhoijaa. Pitää tässä lämpimikseen ihan ottaa kupillinen kuumaa teetä!! On kyllä melkoisen vaihtelevia olleet nämä kelit, kun kuitenkin esimerkiksi viime viikonloppuna oltiin ihan hellelukemissa.

Oli helle tai sade, meillä on hommia painettu. Olen maalannut useamman sata metriä lautaa viimeisen parin viikon aikana (ja vieläpä kahteen kertaan) ja mies on kavereineen naulannut sitä räystäiden alle. Nyt on talon molemmat päädyt sekä myös "tovin" odotellut ulkoeteisen katon reuna laudoitettuna. 

Minäkin kävin molemmilla puolilla taloa telineillä keikkumassa. Näköjään mulla ei ole mitään korkean paikan kammoa, kun aivan hyvin pystyn tuolla olemaan. Viime kesänä keikuin myös katon harjalla ja istuskelin savupiipun reunallakin. Mutta annan silti noiden ukkojen hoidella nuo lautojen asettelut ja naulailut, mulle riittää aivan hyvin se maalisudin heiluttelu (ja ruoan laittaminen, kahvin keittäminen...).

Tässä mies pakertaa lautaa paikalleen. On se kumma, miten silmä vaan tottuu siihen keskeneräiseen näkymään, eikä lopulta oikein edes enää huomaa niitä puutteita, etenkin kun niitä useita vuosia katselee. Olen kyllä tosi iloinen, miten hommat on edenneet viimeinkin. Tämän alapuolen laudoitukseen meni pari iltaa, eli lopulta aika pieniä juttuja nämä kesken olevat... no, ainakin osa niistä. Kuitenkin välillä tuntuu, että tämä omakotitalon omistaminen on yhtä työleiriä, joka ikinen kesä olisi jotain ulkohommaa, aina olisi pihan laittamista, puhumattakaan niistä edelleen puuttuvista listoista sisätiloissa jne jne jne.

Tältä tuo näyttää valmiina. On se hieno!! No, sitten pitäisikin (minun) maalata ulko-ovi, koirat on vuosien saatossa raapineet sen(kin) ihan kamalan näköiseksi. Ja se on myös niitä, joita ei enää edes itse huomaa. Paitsi nyt vähän taas silmään sattui, kun näitä entrausjuttuja siinä vieressä tehtiin. No, joku kaunis päivä mä sen siitä sutaisen kuntoon. Niin, ja olisihan noissa vaaleanpunaisissakin laudoissa vielä maalattavaa, noihin ei ole (vieläkään...) tehty viimeistä maalausta, eli niistä näkyy naulan kannat. Voi huokaus.

Mulla on siellä alkukesästä laatimallani to do -listalla tosi monia hommia, ja yksi niistä oli ruokapöydän ja penkkien uudelleen maalaus. Kun aikanaan blogiystävältäni Sirkulta sain kyseisen kaluston, se oli maalaamaton. Mies hioi sen ja minä maalasin sen siniseksi. Sitten jossain vaiheessa maalasin sen uudestaan, tällä kertaa valkoiseksi. Tein kuitenkin pohjatyöt tosi huonosti (eli en juuri ollenkaan), jonka vuoksi valkoinen maali irtoili pinnasta tosi rumasti... Nyt sitten sain viimeinkin potkittua itseni hiomaan pöytää. Se olikin yllättävän kivaa hommaa (etenkin, kun hioin vain kannen), vaikka käsissä olikin koneen jälkeen ihmeellinen tuntuma. Tyttö hioi mulle ne tuolit. 

 

Jonkun tovin pisti miettimään, että jättäisinkö tuon ihanan sinivalkoisen pinnan noihin (ja lakkaa vain päälle), mutta päädyin sitten kuitenkin maalaamaan kaiken taas valkoiseksi, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Tuli niin hienot, että alkuun en meinannut raaskia laittaa pöydälle yhtään mitään! Toivottavasti pinnat nyt kestää paremmin, uskoisin ainakin. Tämä kyllä opetti mulle taas, että hosumalla ei vaan tule hyvää jälkeä. 

Syötiin muuten yhtenä remppapäivänä meidän maasta ekat perunat! Kylläpä maistuivat mainioille. Oli jotenkin niin hieno tunne, että ne onnistui näillä minun ei-lainkaan-viherpeukalon taidoilla. Mansikat kun tosiaan meni vähän pipariksi. No, siivoilin mansikkamaan ja katsotaan sitten ensi kesänä, onnistuuko paremmin. Kukkapenkkiäni olen aina välillä katsellut, että aikookohan sieltä tulla ainuttakaan kukkaa tänä kesänä, ja ilokseni huomasin pari päivää sitten, että nuppuja ainakin on näkyvissä. 

Hernepenkki ei varsinaisesti ole minun laittama (vaan tyttären), mutta sitäkin käyn aina välillä tähystelemässä. Täytyy sanoa, että olen ihan yllättynyt, että siis ahaa, herne kukkii...?! (Siis en ole todellakaan ennen kasvattanut EDES herneitä!!) Ja mitenkä kauniit kukat se tekeekään! ♥ Kukkia on ollut nyt sitten paljon ja ainakin yhden palonkin jo näin. Jotakin on siis sieltäkin luvassa sadoksi asti.

Mulla oli viime viikonloppuna synttärit. Päivä oli tosi aurinkoinen ja lämmin ja myös miehen viimeinen lomapäivä. Koska ei oltu käyty hänen lomansa aikana yhtään missään (kiitos siitä näille ikuisille remppajutuille...), sain ruikutettua (pienesti ehkä synttärikorttia käyttäen), että lähdettäisiin nyt edes Porvoossa käymään. Sinne siis suunnattiin miehen ja tyttären kanssa. Tallusteltiin ihanilla vanhan Porvoon kaduilla, poikettiin putiikeissa ja kahviteltiin suklaapuodissa.

Minähän olen ihan äärisurkea vaatteiden suhteen. Kuljen vanhoissa rynttyissä kotona vaan (ja olen siis lähinnä kotona koko ajan), enkä tykkäisi yhtään etsiä uusia vaatteita. Nyt kuitenkin satuin niin ihanaan putiikkiin, että joudun ehkä palaamaan sinne vielä uudelleen ajan (ja vähemmän hikoilun - päivä oli tosi kuuma) kanssa sovittelemaan muutamia ihastuttavia vaatekappaleita. Mun olis todellakin tarvis uudistaa vaatekaappiani, mutta meinaan aina olla niin pihi, etten vaan kerta kaikkiaan raaski. Mietin myös koko ajan, että no kyllähän minä näillä vanhoillakin vaatteilla toimeen tulen... Mutta toisaalta koen sitten myös jatkuvaa huonommuutta, kun mulla ei ole mitään kunnollisia vaatteita vaikka jonnekin juhliin tai ihan mihin tahansa kodin ulkopuolella tapahtuvaan asiaan. Kenties siis tässä loppukesästä hurautan uudelleen pienelle shoppailureissulle.

Tuolla Porvoossa kävi tosi hupaisa juttu. Mulla on sellaset silmälasien päälle laitettavat aurinkolasit, jotka nostan vaan pään päälle, kun menen sisätiloihin. Nyt kuitenkin heitin ne johonkin putiikkiin mennessäni kassiini. Otin ne sitten sieltä taas päähäni, kun tultiin ulos. Ihmettelin kauheasti (ja vähän kauhuissanikin), että mitä mun silmille oikein tapahtui... miksi en näe kunnolla?? Toinen silmä oli ikään kuin hämärämpi kuin toinen. Ajattelin ensin, että jos se kirkas aurinko mua jotenkin nyt toispuoleisesti sokaisi tai jotain. No, käveltiin hetki ja yksi nuoripari purskahti kauheasti nauramaan, kun oli ohitettu heidät. Sanoin miehelle ja tyttärelle, että olikohan meissä jotain tosi hassua, nauroikohan ne meille... Mentiin taas yhteen putiikkiin ja nostin lasit ylös. Ulos tullessa mies sattui katsomaan mua ja sanoi, että mitäs sun linssille tapahtui...?? Olin siis kulkenut siellä tyylikkäästi toinen linssi laseista pudonneena!! Ilmankos oli oudot näkymät ja toinen silmä hämärämpi... Nauroin kyllä tuota vielä kotonakin. Varsinainen maalaisjuntti kaupungissa!! (Ja varmaankin se nuoripari tosiaan sitten nauroi mulle...)

No, synttäreistä puheen ollen, tänään viettää jo 13-vuotispäiväänsä tämä meidän rakas karvakorva! ♥ Ikä alkaa näkyä, vaikka edelleen se on hyväkuntoinen. Se säntäilee yhä välillä taivaalla lentävien lintujen (juu-u) tai kissan perään, mutta toisaalta pidemmät ojankaivelureissut on jääneet. Lenkitkin on meillä jo tietoisesti vähän lyhyempiä. Hyvin usein se valitsee vain maata ulkoeteisessä, vaikka vieressä olisi ovi auki mennä ulos. Sillä on myös hissukseen paheneva vanhojen tyttöjen vaiva, eli se lirauttelee alleen levossa. Ollaankin hankittu ihan vain koiran takia sänkyihin suojalakanat, jotta se voi jatkaa sängyissä nukkumista. Sillä on myös käytössä pöksyt, joiden sisälle laitetaan vielä Tena, sekä lääkitys kyseiseen vaivaan. Tämmöistä tämä nyt siis on, saa nähdä miten paljon on vielä yhteistä aikaa jäljellä. Sen molemmat siskot on jo siirtyneet vehreämmille niityille kevään aikana. Molemmat veljet on kuitenkin vielä elossa.

Asiasta toiseen: pakastin alkaa olla ihan pullollaan. Olen pakastanut mansikkaa, raparperiä ja mustikkaa ihan kiitettävät määrät. Tuntuu aika martalle, kun olen saanut nuo tehtyä, vaikka sekä mansikat että mustikat olen ostanut, enkä itse kerännyt, ja raparperitkin sain tuttavalta. Mä en tiedä olisiko minusta mustikkametsään selkäni kanssa, vaikka olisi miten käytettävissä aikaa siihen hommaan ja metsät tuntuu olevan täynnä mustikoita. Nyt jo pelkkä ämpärillisen siivoaminen otti tosi paljon selkään! Kieltäydyn siis ottamaan asiasta huonoa omaatuntoa, jos kenties jollekulle tuli mieleen moittia laiskuuttani.

Kuten joka kesä, alan tässä loppukesällä pikkuisen jo kuitenkin kaipailla syksyä. Tai ainakin sitä, että pellossa elely loppuisi ja arki alkaisi. Kun keväällä ja alkukesästä aina innolla siivoan joka kolosen (no, ainakin melkein jokaisen...) ja haluan laittaa paikat järjestykseen, kesän aikana elämä jotenkin lipsahtaa sellaiseksi, että roinat vaan viskataan jonnekin, kärpäset paskoo jokaisen (vasta pestyn) ikkunan, padan orvokit on venähtäneet ihan holtittomiksi ja kaikki muukin on vähän miten kuten. Loppukesästä alan siis taas katsella paikkoja sillä silmällä, että ne pitäisi siivota, ikkunat pitäisi taas pestä (kunhan saataisiin telineet viimeinkin pois seinustoilta, niistä kun roiskuu ikkunoihin kaikki sadevedet), hämähäkinseitit kopistella nurkista, pataan vaihtaa syyskukat, piha siivota ja vaateasiatkin laitella järjestykseen. Jos nyt edes ulkoeteisen saisi piakkoin siivottua, se on kyllä suurin murheenkryyni juuri nyt! Ja aitta sitten heti perässä myös, voi elämä mikä sotku sielläkin on, kun tyttö on majaillut siellä kesän...

Pikkuista päänvaivaa on aiheuttaneet linnut, joita meidän pihapiirissä on ollut toisaalta aivan ilahduttavan paljon tämän kesän aikana. Meillä on räystäiden alla pesinyt ainakin västäräkki ja talitiainen, joista jälkimmäinen teki kaksi poikuetta. Lisäksi puuvajan oven sisällä (kyllä!!) pesi kirjosieppo (samassa kolossa on joskus aiemmin pesinyt talitiainen). Myös varpuset pesii jossain lähistöllä ja pihassa näkyy välillä isoja parvia naakkoja sekä jossain määrin myös monia muita lintuja. No, linnut on ihania, mutta tämä aitan parvekkeen siivo ei välttämättä ilahduta... Paskaa on PALJON ja mietityttää, millä tuonkin saisi siivottua. Myös itse asiassa meidän talon katon harja on ihan täynnä paskaa. Sade huuhtoo sen (toivottavasti) ajan myötä, mutta tuo parveke pitäisi kyllä pestä ihan itse... Siihen voisi tietenkin vetää kaivosta letkulla vettä ja pestä sillä, mutta ongelmana on, että kaivon vesi on aivan kuraa. Täytyy siis pohtia tätä ongelmaa vielä!

Miehen loma on tosiaan tältä kesältä vietettynä, eikä siis tehty mitään "lomaisaa" sinä aikana. Aionkin tässä vielä lähteä itsekseni jonkunlaiselle road tripille sukulaisia ja kavereita moikkaamaan ennen kuin opinnot taas jatkuu kuukauden päästä. Työtkään ei näytä rasittavan (olen saanut kokonaista 5 työhönkutsua koko kesänä...), joten aikaa on. Sitä to do -listaani aina välillä katselen ja aikomus on edelleen sitäkin saada työstettyä, mutta kyllä mä jonkunlaista pientä irtiottoa kotoa kaipaan. Toisaalta harmi lähteä yksin, toisaalta saanpahan ajella minne lystään ja poiketa ihan missä just itseäni sattuu milloinkin huvittamaan! Siinäkin on todellakin puolensa. Niin, ja asuntomessutkin olisi vielä edessä, sinne on tarkoitus mennä sitten ystäväni kanssa.

Mutta hei, mitäs kaikkea teidän kesään kuuluu?

Heli