vaikka mitä tapahtumia heinä-elo-syyskuulta

No huhhuh taas, eikös vaan ole reilut pari kuukautta mennyt jälleen kerran edellisestä postauksesta! Miten sitä joskus kirjotteli kymmeniä postauksia kuukaudessa, nyt ei taida enää tulla kymmentä edes vuodessa... Ajattelin tässä nyt kuitenkin pikakelata kesän ja alkusyksyn tapahtumat, koska tapahtumia on ollut vaikka miten paljon!

Aloitetaan vaikka siitä, että täytin tosiaan heinäkuussa 50 vuotta. En pitänyt mitään kovinkaan ihmeellisiä juhlia. Siskoni miehineen ja äitini kävivät täällä, ja sitten kävi muutama ystävä ja tuttava ja miehen puolen sukulainen. Kuvan kukkasen sain lahjaksi, ja ällistyttävää kyllä se kukkii edelleen tosi komeasti. Yllättävää siksi, että en tosiaan ole mikään viherpeukalo. Jostain syystä mun kaikki kasvit on kuitenkin voineet täällä oikein hyvin ja kasvaneet kohisten (mulla on siis muun muassa kultaköynnöksiä, eli ei nyt mitään supervaativia kuitenkaan). Olen tykästynyt viherkasveihin ja koitan kovasti pitää ne jatkossakin elossa.

Myös pikku koirasemme täytti vuosia: nyt niitä on mittarissa jo 15! Ikävä kyllä hänellä ei nyt sitten enää ole todennäköisesti lisää synttäreitä tulossa, sillä viime viikolla saimme kuulla, että hänellä on maksakasvain... Nyt siis vietämme hänen kanssaan viimeisiä kuukausia ja toivon, että lähdön hetki ilmenee sitten niin selkeästi, että raskas päätös on selkeästi ainoa oikea vaihtoehto. Tarkoittaa siis, että toivon, ettei joutuisi arpomaan, onko kipuja ja vaivoja, peittääkö koira ne jotenkin... vaan että sitten, kun aika on, se todellakin on. Kauheaa, mutta valitettavasti kuitenkin odotettavaa tämän ikäisellä tyttösellä.

Näistä kuvista on nyt pari kuukautta, ja jo tässä ajassa huomaa, miten koira on vanhentunut ja sillä on alkaneet esimerkiksi silmät vuotamaan, mitä ei ole koskaan ennen ollut vaivana. Kunto on kuitenkin edelleen selvästi hyvä, lenkillä käydään ihan entiseen malliin jne. Mutta tarkalla silmällä on nyt vointia seurattava.

Kesäinen raivosiivous on tässä kuvassa meneillään... Alkoi NIIIIN ärsyttää, kun saunan eteinen on ollut lähinnä romuvarasto, jonne on vaan viskattu tavaraa ovesta sisään. Mulla yleensä tapahtuu asiaa edistävät jutut sitten tällä tapaa: kaikki ulos ja sitten vihdoin hommiin. Mulla on jo pitkään ollut visio, miten saunan eteinen laitetaan ja oikeasti siihen oli ollut kamppeetkin jo yli vuoden hankittuna, mutta vasta tämä toimenpide sai myös perheen nikkarin viimein hommiin.

Tulos:

Tadaa!!! En kyllä tajua, miten tämäkin homma oli niin mahdottoman pitkissä puissa, kun oikeasti kyseessä oli muutaman laudan lyöminen paikalleen hyllyksi ja verhon viritys siihen eteen... No mutta pääasia, että on nyt tehty. Verhon takana on siis pihakampetta, sellasta kuin vesisaavit, kastelukannut, multasäkit, lammasaitatarpeet... Kyllä olen niin tyytyväinen, että tämä on nyt tehty! (Kuten näkyy, penkkiä ei saatu korjattua. Ei ole saatu vieläkään...)

Elokuussa olin paljon töissä. Mun työ oli sellanen yksi hanke, joka päättyi elokuun lopussa, ja kuinka ollakaan, vasta oikeastaan elokuussa alkoi osata tehdä asioita ja tajuta mitä olisi voinut ja kannattanut tehdä, ja sitten olikin ihan sairas kiire ja hätä tehdä kaikkea, kun vielä ehtii... Joka tapauksessa elokuussa selvisi myös, että mun työt jatkuu, toistaiseksi olen siis vuoden loppuun saakka olevalla sopimuksella ja sitten taas joulukuussa katsotaan, miten jatkuu. Oletan, että jatkuu, mutta ei voi varmaksi tietää ennen kuin on sopimus kourassa. Peukut pystyyn!

Vaikka tein paljon töitä, tapahtui myös paljon muuta. Ostin muun muassa tämä kuvan kaapin, tykkään siitä kovasti.  En ole moneen vuoteen millään lailla muuttanut meidän sisustuksessa mitään, ellei joitakin sohvatyynyjen päällisiä lasketa. Tämä kaappi tuli tarpeeseen, koska tarttein vähän lisää tilaa rojuilleni.

Kaiken työkiireen keskellä ehdin elokuussa onneksi myös tavata kauempana asuvia ystäviäni. Yhden ystävän kanssa meillä on vuosittain tapana käydä asuntomessuilla, niin nytkin. Tämä huone oli ehkä lempikohteeni messuilta tuon upean ikkunanäkymän vuoksi. Messut noin muuten oli vähän pettymys, sillä tuntui, että kun oli nähnyt yhden kohteen, oli nähnyt kaikki - niin paljon samantyyppisiä juttuja niissä minun silmään oli. En todellakaan ole mikään ekspertti, ja voin olla ihan väärässäkin ajatukseni kanssa, mutta jotenkin vaan sellainen kuva sieltä jäi. Paikkana se oli kyllä hieno, ja ihanasti oli melkein kaikki kohteet sijoitettu niin, että tuo metsäinen maisema jotenkin näkyi. Tämä nimenomainen huone kuitenkin sai aikaan sellasen "vau"-efektin, vaikka kyllä mä aina oon kuitenkin niin inhorealisti, että heti seuraava ajatus oli, että menee hukkaan koko näkymä, koska makkarissa yleensä nukutaan ja sitä paitsi miten vois edes nukkua vaikkapa kesäaikana ilman verhoja... No, hienolta näyttää joka tapauksessa.

Saman ystävän kanssa käytiin myös teatterissa katsomassa mahtava musikaali Priscilla. Ja heinäkuussa hän vieraili miehensä kanssa meillä ja silloin käytiin päiväretkillä Kotkassa ja Porvoossa koko porukalla. Oli niiiiiin ihanaa nähdä ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan!

Toisen kaukana ulkomailla asti asuvan ystävän kanssa nähtiin monen vuoden tauon jälkeen viimein tänä kesänä ihan livenä, kun hän oli perheineen Suomessa. Tehtiin treffit Helsinkiin ja mentiin päiväksi Suomenlinnaan maleksimaan. Kävin siellä ekaa kertaa ja tykkäsin kyllä tosi kovasti erityisesti tuosta kuvan kohdasta. Oli ihana kesäinen päivä ja fiilis kuin olis ulkomailla ollut, heh. Älyttömän harmillista, että yhteistä aikaa oli vain päivä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. (Muuten ollaan jatkuvasti yhteydessä Whatsapilla, tässä kohtaa nykyteknologiasta on siis kullan arvoinen apu ja hyöty!)

Meidän marttaporukkakin aloitteli kesätauon jälkeen toimintansa elokuussa. Yksi jäsenistämme järjesti meille ihanan luontohetken Kymijoen rantaan. Hän oli tuonut sinne paikalle jopa pöytäliinat ja räsymatot, puhumattakaan kaikista ihanista herkuista! Kaiken sen hektisen ja työntäyteisen arjen keskellä teki todella hyvää istua pari tuntia aloillaan ja rupatella ystävien kanssa, vieressä virtaava vesi ja ympärillä vielä vihreä luonto. Mä niin toivoisin, että marttaporukkamme kokoontuisi jatkossakin aktiivisesti ja että niistä illoista saisi virtaa arkeen - kun välillä tuntuu, että jopa kaikki kiva on ikään kuin lisätaakkaa arjessa, kun työpäivät on pitkine työmatkoineen helposti 10-tuntisia. Ja vaikka siis tykkään kovasti työstäni, se kieltämättä haukkaa arjesta turhankin ison siivun.

Elokuun lopussa alkoivat sitten hääjärjestelyt saavuttaa huippuaan. Meidän esikoinen on ollut puolisonsa kanssa jo kymmenisen vuotta yhdessä ja heillä on yhteinen tytärkin ja talonkin ovat rakentaneet jo. Nyt oli sitten häiden vuoro (niitä jo vuodella lykkäsivät koronatilanteen vuoksi). Minä tein häihin kynttilöitä ja sitten myös kuvassa vilahtavan hääbingon. 

Ihania häitä juhlittiin syyskuun alussa upeissa puitteissa sulhasen perheen omistamalla kartanohotellilla yli sadan hengen voimin. Voin heittämällä sanoa, että parhaat häät, joissa olen ollut! En tiedä, miten paljon vaikutti, että kyseessä oli oman lapsen häät, mutta mulla oli ihan rehellisesti tosi hauskaa siellä. Ohjelmaa oli tarpeeksi, ei liikaa eikä liian vähän, ruoka oli hyvää, hääparin ensitanssi hauska, bändi loistava... Oli myös ihana nähdä, miten nuorenparin ystäväpiiri on laaja ja läheinen. Kaasot oli tehneet tosi paljon hommia häiden eteen ja vaikka kaikki ei ehkä ihan prikuulleen suunnitelmien mukaan mennytkään, lopputulemana oli kuitenkin hyvä mieli kaikilla asianosaisilla. Ja minä sain tanssia jalkani kipeäksi, mikä oli superkivaa! (En siis mitään paritansseja, vaan sellasta bilepoukkoilua ennemminkin, jee!)

Me yövyttiin miehen kanssa kartanolla, eikä voi muuta kuin ihailla näitä maisemia, joita huoneemme ikkunasta aamulla tähystelin. Tukka oli kyllä hitusen kipeä aamulla ja hulppea aamupala meni vähän sitten sivu suun sen vuoksi, mutta kyllä pieni kivistys oli kaiken sen hauskuuden arvoista. 

Pikkumuru täytti vanhempiensa hääpäivänä 8 vuotta ja hänelle pidettiin pieniä synttärikemuja sitten omien vieraidensa kera. Huvitti, kun siellä oli kuulemma leikitty myös häitä... Yksi pieni herravieras oli patisteltu sulhasen rooliin ja toinen toimi pappina, itse sankaritar oli tietenkin se morsian valkoisessa mekossaan. Nyt tästä pikkuneidistä on sitten tulossa isosisko, kun perheeseen odotetaan pikkuista ensi keväälle!

Me päästiin sitten miehen kanssa viimeinkin myös sinne lomareissuun, jota jo heinäkuussa oli suunniteltu. Tosin silloin ajateltiin, että mennään tuonne länteen päin, haluaisin käydä Hangossa ja Tammisaaressa ja siellä päin - silloin ei siis saatu mistään majoituksia, no sepä oli yllätys, kun parin päivän varoitusajalla parhaaseen lomasesonkiaikaan sellaisia edes yritin saada... Mutta nyt otettiinkin suunta pohjoiseen, jossa olen myös jo monta vuotta haaveillut käyväni. Ensimmäinen etappimme oli Mikkelin Kenkävero, josta yllä oleva kuva on otettu.

Kenkäverosta ajeltiin Kajaaniin, jossa oltiin eka yö hotellissa. Meidän huone siellä oli jotenkin ihan supertunkkainen ja siellä haisi hajuvesi, joten menin siitä sitten sanomaan ajatuksella "saako huoneen ilmanvaihdon jostain kovemmalle". Välittömästi saatiin (siis pyytämättä!) uusi huone, joka oli vielä sitä alkuperäistä huonetta parempi. Eipä haitannut! Ennen unille menoa käytiin vähän kävelemässä Kajaanissa ja nähtiin muun muassa tämä kuvassa vilahtava upea rauniolinna.

Meillä oli reissussa ekat kolme yötä varattu yöpaikka ja ajateltiin, että ajetaan kohteisiin ja matkalla katsellaan, mitä eteen tulee. Poikkeiltiinkin sitten vähän siellä ja täällä. Toisen reissupäivän juttuja tässä lyhyesti:

Pysähdyttiin tsekkaamaan Hiljainen kansa. Se oli minusta vähän ahdistava, toi mieleeni sotapakolaiset.

Totesin, että mehän ajetaan Rukan ohi, joten pitihän sielläkin sitten poiketa. Mentiin hissillä ylös, otin valokuvia ja ajettiin kakspäällä kelkalla alas. Kelkkakourussa tallusteli poroja, joita piti hätyytellä edestä pois, se oli koomista. Ja kelkkakyyti oli tosi hauskaa! No niin, joka tapauksessa siis Ruka tsekattu!

Kun reittiämme tutuille kerrottiin, saatiin molemmat vinkki, että kannattaa käydä ohimennessä katsomassa Kiutaköngäs. Sinne siis! Olihan se hieno. Ja me oltiin oikein urpåt turistit, tai mies ainakin, se nimittäin unohti vaihtaa lenkkarit jalkaan, joten tallusteli sitten pikkukengissä metsässä.

Mies oli erittäin kärsivällinen mun kanssani tuolla reissussa, kun halusin kuvata sitä, tätä ja tota koko ajan. Tämä upea kohta ohitettiin satasen vauhdissa autolla, mutta koska eh-dot-to-mas-ti halusin kuvata sen, mies teki uukkarin ja ajoi takaisin hyvään kuvauspaikkaan. Mutta siis oikeasti, se oli todella kaunis kohta, joka ehdottomasti piti ikuistaa lukemattomiin kuviin, joka suunnasta, pystyyn ja vaakaan, ees ja taas ja vielä videollekin. Ai miksi? No kattokaa nyt, miten upea paikka!

Ja noi porot!!! En ole siis koskaan käynyt pohjoisessa ja odotin ihan hullun lailla, että näen ihka oikeita poroja. Tiirasin silmä kovana koko ajan ja mies joutui aina hidastamaan ja jopa pysähtymään, että sain katsoa niitä. Ja kuvata, tietenkin. Tämän kuvan otin sillä tavalla, että hyppäsin sukkasillani ulos autosta ja menin tielle kuvaamaan... Jep, paikalliset on varmaan aivan kypsiä idiootteihin turisteihin siellä pitkin teitä kameroineen loikkimassa... Mutta olin joka kerta ihan onnessani, kun näin poroja ja onnekseni näinkin niitä monta kertaa.

Täytyy muuten sanoa, että olin aivan äimänä, kun porot liikkui vaan 1-6 hengen porukoissa siellä. Olen siis aina kuvitellut, että ne menee valtavina laumoina joka paikassa. Ja kun näin ekan poron ja sillä oli panta kaulassa, luulin että se on jonkun lemmikkiporo - näin siis sen ekan poroni käytännössä keskellä asutusta yksinään, josta tämä kuvitelma. Eli myös se, että tosi monilla poroilla (ellei kaikilla?) oli panta, oli mulle myös ihan ällistys ja uusi tieto.

Saavuttiin sitten vihdoin kaikkien matkalla olleiden stoppien jälkeen kohteeseemme, eli Sallaan. Meillä oli siellä mökki varattuna kahdeksi yöksi, joten seuraava lomapäivä oli varattu siellä kulkemiseen.

Kolmantena lomapäivänä siis tallusteltiin Sallatunturille. Sinne oli just avattu uusi reitti, jota olikin mukava kulkea.

Ruskaa oli jonkun verran nähtävissä sekä maassa että puissa. Ihmettelin tätä ihanan viininpunaista kasvia ja se on tietääkseni ruohokanukka. Sen marjat on myrkkymarjan näköiset, mutta ne onkin ihan syötäviä, tosin ihmiset ei niitä kuulemma syö (ovat mauttomia). Tämä oli mun mielestä upeimman värinen kasvi siellä silloin, kun me käytiin. Varmaankin viikko meidän reissun jälkeen oli ruska komeimmillaan - meille osui hiukan sateiset ja pilviset päivät, mikä myös vähän söi sitä väriloistoa. Kaunista oli joka tapauksessa!

Siinä on tunturin huippukohta, juhuu!! Komeat oli maisemat kyllä, mutta en nyt viitsi ihan kaikkia reissukuvia tänne tuutata, muutenkin on jo hirveän pitkä tämä postaus...

Käytiin sitten vielä tuolla Poropuistossa, tosin vain aidan takaa poroja katselemassa sillä kertaa, ei siis menty sinne niiden sekaan kävelemään.

Illemmalla tehtiin vielä toinen kävelyretki läheisen järven ympäri. Oli kyllä niin huikean kaunista sielläkin!

Rakastan ihan ylipaljon näitä tämmöisiä kulkureittejä! Illalla vielä käytiin läheisessä Keloravintolassa syömässä ja sitten saunan kautta nukkumaan.

Neljäntenä reissupäivänä heitettiin hyvästit Sallalle ja otettiin suunta seuraavaan kohteeseen, Pyhälle. Mentiin sinne luontokeskukseen ja lähdettiin kävelemään "lyhyt reitti", joka johti Isokuruun. Oltiin varattu tälle pysähdykselle pari tuntia, mutta yli kolme siinä sitten meni. Ei sinänsä kyllä haitannut, koska tuo paikka oli ihan mieletön!! 

Ei tuota melkein voinut edes käsittää koko paikkaa: kivisilppuiset rinteet kohosi satojen metrien korkeuksiin molemmin puolin. Aivan upea kokemus!

Ei näistä kuvista sitä mittakaavaa kyllä näe ollenkaan, tuo paikka kannatta todellakin käydä kokemassa itse. Kävelyreittinä se oli helppo, ainoastaan yhdet jyrkät raput, mutta muuten melko lailla tasaista maastoa kulkea. Mutta kilometrejä tosiaan tuli jotakuinkin 7, kun oltiin ajateltu sellasta 3-4km lenkkiä alun perin.

Matka jatkui Tunturireittiä, eli Pyhältä Luoston suuntaan. Siitä ajettiin kuitenkin sitten vain ohi ja otettiin suunnaksi Rovaniemi. Kuva on reitin varrelta.

Siitä meidän reissu sitten alkoikin mennä vähän poskelleen, koska lähdettiin Sallasta alun perin ajamaan ajatuksella "hommataan majoitus sitten matkan varrelta". Mikä ei ihan niin vain onnistunutkaan, tulipahan todettua...

Lähdettiin joka tapauksessa siitä sitten kohti etelää ja Rovaniemeä. Mä halusin käydä Joulupukin pajakylässä, mutta kappas vaan, siellä oli osa paikoista jo sulkeutunut ja loputkin meni kiinni alle tunti siitä, kun sinne päästiin. No, ei haitannut, koska eipä siellä oikein mitään kiinnostavaa sitten ollutkaan.

Mietittiin, mihin sitten ajetaan ja suunnattiin Simoon. Ajattelin tosiaan melko sinisilmäisenä, että hommaan sieltä jonkun majapaikan... Hah, kävipä sitten niin, että lukuisista yrityksistä, kyselyistä ja puheluista huolimatta ei löydetty majapaikkaa sen kummemmin Simosta kuin Iistä, Haukiputaalta tai Oulustakaan, joten klo 21 illalla, sysipimeässä, päätettiin jatkaa matkaa suoraan Jyväskylään mun äidin luo. Hohhoijaa, meidän oli sinne kyllä tarkoitus mennäkin, mutta kaikessa rauhassa ajellen ja maisemia katsellen sitten seuraavana päivänä... 

Oltiin Jyväskylässä perillä kello 01 yöllä ja kyllähän se aika hurjalta tuntui, että päivän ajomatkaksi kertyi sitten lopulta varmaan 800 km!! Seuraavana päivänä ajettiin kotiin ja ihana, ikimuistoinen Lapin reissumme oli ohi. Kilometrejä kertyi muutamassa päivässä melkein 2000 ja miestä täytyy kiittää, sillä hän ajoi koko matkan ja antoi minun tiirailla maisemia ja niitä poroja. Ihastuin Lappiin ihan valtavasti, toivottavasti päästään sinne tulevina vuosina vielä uudelleen! Mä en niinkään mitään talvireissuja sinne kaipaa, tämä syksyn ruska-aika on mun mielestä just se paras aika, jolloin toivon toistekin pääseväni. Sitten ehkä vähän paremmalla suunnittelulla, niin ei lopu reissu kesken kaiken, hah!

Lomaviikon jälkeen olikin sitten paluu arkeen taas. Työt jatkui ja niitä on tällä viikolla tehtynä jo 6 päivää, kun olin tänään vielä perus työviikon lisäksi yksillä markkinoilla töissä. Maailman meno on ollut aivan hullua ja sekalaista: kuningatar on haudattu, naapurissa on liikekannallepano ja mitä kaikkea, en halua edes ajatella. Omassa pikku elämässä on ollut työn pakertamisen lisäksi ohjelmassa muun muassa omenien hilloamista ja pakkaseen pilkkomista, huushollin siivoamista ja pientä uudelleen järjestelyä yläkerrassa.

Huhhuh, kylläpä oli taas asiaa kerrottavaksi!! Sellasta se on, kun harvoin ehtii tänne naputella juttuja. Oikeasti on kyllä ollut tapahtumiakin monen postauksen aiheeksi, mutta kun ei vaan ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Ajattelen aina, että pitäisi useammin tätä päivittää, koska edelleenkin kirjottelen asioita tänne myös siksi, että täältä on kiva katsoa itsekin jälkikäteen, mitä elämässä on tapahtunut. Mutta mulla on ollut niiiiiin pitkiä noi työpäivät työmatkoineen, että kerta kaikkiaan ei vaan huvita kuin maata sohvalla tai tuijottaa apaattisena muiden tekemiä juttuja ruuduilta niiden päivien jälkeen... Ehkä kunnostaudun jatkossa. Ehkä en. Jää nähtäväksi!

Nyt kuitenkin on painuttava pehkuihin, koska se on taas herätys kello 6 ja siitä se sitten lähtee uusi työviikko taas täysillä käyntiin... Toivottavasti joku jaksoi tämä maraton-postauksen lukeakin. Joka tapauksessa voikaahan kaikki hyvin, kaunista syksyä ja iloa ja valoa päiviinne, vaikka syksy päiviä jo kovasti pimentääkin!

Heli