lauantai 8. huhtikuuta 2023

kevätkuulumisia

 

Hei ystävät ja hyvää pääsiäistä! Aurinko paistaa ja kevät on pitkällä viimeinkin. Istuin äsken aitan edustalla pelkissä alusvaatteissa, siihen kun paistoi aurinko, mutta tuuli ei juurikaan seinustalle osunut.  No, rajansa kuitenkin kaikella, ei tässä sentään vielä kesä ole.

Suklaata olen mussutellut pääsiäisen varjolla taas urakalla. Onneksi loppuvat kohta...

Työrintamalta on nyt hyviä uutisia oikein monellakin eri tasolla. Ensinnäkin: mun työt jatkuu, ja tällä kertaa sopimus onkin sitten "toistaiseksi" eli vakituinen, neljän määräaikaisen sopimuksen jälkeen. Jee! Palkankorotuskin on tulossa, tosin se taitaa tulla kaikille muillekin (?), koska kyseessä on ihan vaan yleiskorotus.

Toinen mahtava työuutinen on se, että toimistolla on meneillään remontti. Viimeinkin!! Meidän toimisto on vanha kerrostaloasunto, jonka lattia, keittiökaapit jne on varmaankin ihan alkuperäisiä, eli jostain 60-luvulta (kuva yllä...). "Bonuksena" tiloja ei ole siivottu kunnolla varmaankaan vuosikymmeniin, eli siellä on aika hirveän näköistä. Mutta nyt siellä maalataan katot ja seinät, uusitaan kaikki valaisimet, pistorasiat ja valokatkaisijat sekä laitetaan uudet lattiat, eli aikas täydellinen pintaremontti! 

Keittiössä on ollut tuollainen välitila/saareke/mikälie, joka nyt puretaan kokonaan pois, samoin sieltä lähtee antiikinaikainen hella kokonaan pois jne. Työt on jo aloitettu, kuten kuvista näkyy, ja valmista pitäisi olla (ainakin aika pitkälle valmista) jo huhtikuun loppuun mennessä, joten mikäs sen hauskempaa!

Mulla on oma työhuone ja odotan jo tosi kovasti, että sekin olisi uusittu ja voisin sitä vaikka vähän sisustella. Etenkin nyt, kun työt todellakin jatkuu, voi hyvin tollastakin mietiskellä. Kalusteet siellä ei varsinaisesti tule vaihtumaan, paitsi että uuden työtuolin kyllä saan. Mutta mietin, laittaisinko sinne matonkin... ja viherkasvin... ja voisin saada sinne akvaarionkin, jos haluaisin. Meillä siis on töissä yksi akvaario, joka on tähän asti ollut mun huoneessa tyhjillään, mutta pomoni on kyllä myötämielinen myös kalojen hankintaan. No yllätys, kun työni liittyy kaloihin, heh.

Kuvassa näkyy yksi iso homma, joka mua odottaa heti, kun taas tiistaina palaan pääsiäisen vietosta työmaalle. Mappeja on metrikaupalla kymmenien vuosien ajalta, ja ne pitäisi nyt käydä läpi ja arkistoida tarpeelliset asiat. Mulle tulee sinne kaupungin arkistosta ihmisiä neuvomaan kyseisessä hommassa. Tuo huone on muuten tyhjennetty kaikesta kamasta jo, enää on noi hyllyt, jotka pitäisi saada remontin tieltä pois. Remppamiehet tulevat myös tiistaina jatkamaan hommia, joten vauhtia pitää arkistointiin saada. Sen lisäksi mua oottaa monta muutakin juttua, jotka on aivan pakollisia saada tehtyä tiistaina, keskiviikkona ja torstaina, joten kieltämättä on jonkun verran kiirusta ja paineita tiedossa ensi viikoksi.

Sitten muita juttuja. Olen varmaankin kertonut, että asutaan keskellä peltoja. No nyt ollaan valitettavasti ja suureksi kauhuksemme kuultu, että tänne on haviteltu tehdä aurinkopuisto!! Näiden meitä ympäröivien peltojen omistajat on ilmeisesti olleet jossain palaverissa, jossa pelloista on tarjottu aika houkuttelevaa vuokraa, jotta ne voidaan läjäyttää täyteen aurinkopaneeleita. Aivan kauhea skenaario, ja olen jo välillä ollut aivan masentunut ajatuksesta. Ollaan just saatu velat maksettua kokonaan pois ja meillä on tässä rempattu talo, ja sitten yhtäkkiä tämmöinen uutinen. Mikään ei siis ole vielä varmaa - ainakaan toivottavasti - ja oletan, että tässä on tultava jonkinlainen kuuleminen naapureilta, eli myös meiltä, mutta saa nähdä onko siinä yksi talollinen aivan voimaton jotain sähköfirmoja vastaan. Jos tämä toteutuu, alan kyllä vihata naapureitani ihan todella. Nyt on jo vaikeuksia ymmärtää heitä, saatikka sitten, jos pilaavat koko ympäristön.

Ja sanottakoon, että olen kyllä ehdottomasti aurinkoenergian puolella. Ja tavallaan ymmärrän, että helppo raha houkuttaa peltojen omistajia. Mutta en kyllä todellakaan halua asua jonkun sähkökeskittymän keskellä! Enkä ymmärrä, miksi viljeltävät pellot pitäisi laittaa aurinkopuistoiksi, kun on varmasti muitakin paikkoja, joita voisi siihen tarkoitukseen hyödyntää. Lisäksi meidän talohan on sellaisessa tilanteessa sitten aivan arvoton ja asuminen mustien, häikäisevien levyjen keskellä varmasti aivan kamalaa. Seuraamme siis tilannetta.

Voihan vauva! ♥ Hän on onneksi ihana asia elämässä, samoin nuo kaksi muuta lastenlasta. Tuota pikku-ukkoa jaksaisi tuijotella, ihastella ja sylitellä vaikka miten kauan. Isosisko ei vaikuta erityisen mustasukkaiselta, mutta hän onkin jo 8-vuotias. Sen sijaan tuo toinen neiti, serkkutyttö kohta 6v, on esittänyt aika ajoin melkoista draamaa... Naurattaa, mutta onhan se nyt vakavaa, kun "kaikki rakastaa vauvaa enemmän kuin häntä" tai "vauva on söpömpi kuin hän". =D Nämä serkkutytöt on huvittavia, kun välillä riitelevät oikein kunnolla ja sitten taas hetken päästä yhteinen leikki maittaa. Hyvää treeniä molemmille, kun ovat ainokaisia olleet.

Laitetaan lopuksi vielä rentoilukuva koirasta. Missä aurinko, siellä Bertta! Tämän vanhan tytön kanssa on jokainen päivä arvokas, sillä sairaus etenee vääjäämättä. Viikko sitten luulin jo, että aika tuli täyteen, sille nimittäin tuli joku aika erikoinen kohtaus. Se alkoi yhtäkkiä köhiä ja jalat meni alta, sitten se vielä käänsi kummallisesti päätä ylös, vähän kuin olisi kouristellut. Hetken se makasi kyljellään ja oli lähes veltto, sitten se siitä tokeentui, tosin se okseni sitten hetken päästä vielä. En tiedä mistä oli kysymys, eikä kertomani mukaan osanneet eläinlääkärikeskuksen hoitajatkaan sanoa mitään. Seurataan siis tätäkin tilannetta.

Mitä kuuluu teidän huhtikuuhun? 

Aurinkoisia päiviä kaikille, leskenlehtiä odotellen!

Heli

10 kommenttia :

  1. Onnittelut uudesta lapsenlapsesta ja vakituisesta työpaikasta!

    VastaaPoista
  2. Hienoja uutisia työrintamalta. Onnea!
    Ei kyllä ole kiva juttu puolestaan, jos naapurin pellot tulevat paneeleja täyteen. Luulisi, että ne häikäisisivätkin häiritsevästi. Saati sitten ovat maiseman pilaajina.
    Toivottavasti oli vaan huhu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja valitettavasti taitaa totta olla eikä huhua... oli lehdissäkin jo juttua. Sitä en sitten tiedä, toteutuuko noi suunnitelmat, mutta keskusteluja siitä on jo ollut maanomistajien kanssa. Karmeaa! Tuota häikäisyä mekin mietittiin, yhtenä lisänä niihin muihin huonoihin puoliin asiassa. Ei kiva. Toivon todella, että projekti ei etene!!

      Poista
  3. Onneksi olkoon. Täällä vartutaan että pääsee kalastamaan kunnolla. Muuttolintuja on tullut ihmeen paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mä huomasin äskettäin ekan kerran hanhiparvia. Ja lähipelloilla on näkynyt töyhtöhyyppiä. Kyllä niiden näkemisestä tulee keväinen olo!

      Poista
  4. Voi että miten kiva uutinen: onnea toistaisesta työpaikasta!!! ;-)

    Jopa on.... toi aurinkoenergia-homma. Meidän vanhalla paikkakunnalla myös uhottiin, että eräs (minusta) viehättävä suoalue oli tarkoitus miinoittaa täyteen paneeleita. Sijainti kuitenkin rapiat 3 km keskustasta. Mietin, että miksei vuokrata jokaisen keskustassa olevan rakennuksen kattoja yms tiloja niille paneeleille. Vähemmän niistä siellä haittaa olisi ja olisivat tavallaan huomaamattomampia. Miksi pilata jotain luontoa niiden takia?? Sanon myös, vaikka olen ehdottomasti aurinkoenergian kannattaja, omiakin paneeleita ulkorakennuksen katolla kun rivissä on.
    Mutta luulisi, että ihan maalaisjärkikin sanoo, että parempi ne on sijoittaa jonnekin ylös maan tason sijaan, vaikka miten olisi viistoon laitettu. (Vaan mistäpä minä mitään tiedän.....)
    Toivon, että eivät saa hommaa menemään läpi! Ei kuulosta kivalta ratkaisulta asumismukavuuden vuoksi.

    Voi vauva ♥ voi suloisuus.
    Meillehän on toukokuulla tulossa toinen lapsenlapsi ja odotan myös sisarensa mahdollista mustasukkaisuutta melko tavalla..... jää nähtäväksi.

    Ihanaa aurinkoista kevättä!!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset onnitteluista!

      Tuo aurinkopaneelijuttu on kyllä niin ikävä. Minäkin mietin, miksei hyödynnetä talojen kattoja, moottoriteiden varsia, entisiä turvesoita yms mieluummin kuin peltoa talojen välissä... Saa nähdä, miten käy.

      Voihan vauvat tosiaan! ♥ Teilläkin on siis pikkuinen tulossa, se on kyllä niin kivaa!! ♥ Vauvat on ihania, etenkin kun ne ei ole 24/7 itse huollettavissa, heh!

      Kaunista kevättä sinnekin!

      Poista
  5. Ihan mahtavat työuutiset, valtavan paljon onnea siitä <3. Tuntuu, että sun elämä on saanut uuden mieluisan suunnan ja se ilahduttaa muakin tosi paljon, koska toisenlaisiakin aikoja on tässä meidän yhteisen taipaleen aikana ollut.

    Ja voi että noita lapsenlapsiakin. Kaikki omia persooniaan ja varmasti hauskaa seurattavaa. Ehkä mullakin sitten joskus, jos niin onnekkaasti käy, mutta jos ei käy, niin ymmärrän olla aiheesta ihan hissunkissun, koska on asia, johon en voi millään lailla vaikuttaa.

    Kevään eteneminen on kanssa niin tosi kivaa. Oikeastaan ihan parasta aikaa tämä, kun kaikki vihreys on vielä edessäpäin.

    Ihanaa kevätelämää Heli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä oli ihan helpottavaa, että työt jatkui. On helpompi tehdä töissäkin suunnitelmia, kun tietää, että (ellei nyt jotain katastrofaalista tapahdu) olen siellä vielä syksyllä jne. Lisäksi olen ihan tyytyväinen, ettei tarvi alkaa muuta hommaa miettimään ja etsimään.

      Sepä se on lastenlasten kanssa, että itse ei niiden olemiseen ja tulemiseen voi vaikuttaa. Mä oon toisaalta sitä mieltä, että ihan hyvä, ettei tähän maailmaan lisää lapsia tuliskaan. Mutta sitten... onhan noi nyt ihania. ♥

      Kevät etenee todellakin nyt vauhdilla. Lumet on lähes sulaneet ja muuttolintuja näkyy. Mutta aika vilakkaa on silti vielä, jopa vaikka mittari näyttää +10 astetta varjossa. Olen ollut kipeänä (vatsataudissa...) ja harmitti kyllä, kun eilinenkin meni ihan vaan sohvalla kärsiessä, vaikka keli olisi ollut ulkoiluun mitä ihanin. Mutta jospa noita kauniita päiviä vielä jatkossakin riittäisi.

      Kevätmieltä sinne! ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥