lauantai 21. kesäkuuta 2025

juhannus, uusi terassi ja muita kuulumisia ja suunnitelmia

 

Hei ystävät ja hyvää juhannusta! Meidän juhannusruusun kukkiminen osui tänä vuonna täydellisesti juhannukseen, mutta tuo jatkuva ja ajoittain melkoisen rankka vesisade taitaa tehdä tepposet ja pudottaa kukat nyt sitten saman tien. No, sellaista se on - sain sentään muutaman kuvan otettua muistoksi!

Edellisestä postauksestani on taas kulunut käsittämättömän paljon aikaa. En tajua, miksen saa tartuttua näppikseeni ja kirjoitettua tänne muistoja talteen... Toisaalta keväällä oli taas aika paljon mielen päällä ja huomasin jälleen kerran toteuttavani samaa tapaa käsitellä asioitani kuin yleensäkin: käperryn ahdistukseen, enkä halua avautua kenellekään. Tai no, ainakaan julkisesti blogissa, mikä lienee ihan viisastakin. Ehkä pitäisi opetella pitämään jotain päiväkirjaa tms. että saisi asioita pois mielestään... mutta mietin usein, että en haluaisi kenenkään koskaan ikinä milloinkaan löytävän niitä tekstejä jostain, joten sitten vain pidän asioita sisälläni tai kerron tuntojani ainoastaan joillekin hyvin tarkoin valituille (uhreille) ihmisille.

Tapaan keräillä itselleni talteen kaikkia osuvia juttuja instasta, tuo ylläoleva on yksi niistä. Mun mielestä tosi hyviä juttuja nuo kaikki. Kuka samaistuu...?? Ei sillä, että sitten oikeasti tekisin yhtään mitään noista edes silloin, kun tarvetta olisi... satunnaisia "raivokävelyitä" lukuun ottamatta, heh.

No, maaliskuun jälkeen on kuitenkin tapahtunut jos vaikka mitä ja viimeinkin myös täällä kotirintamalla ja remontteihin liittyen, juhuu!! Yläkuva on otettu eilen ja kuvassa on TERASSI!!! Sekä vieraslajikimppuja, tietty. Mä tässä taannoin lueskelin (taas...) vanhoja blogijuttujani, ja bongasin siellä vuodelta 2012 tai 2013 tekstin, jossa puhuttiin, että suunniteltiin tekevämme terassi "ensi kesänä". No, reilu vuosikymmen siinä vierähti, mutta nyt se on viimein toteutunut! Tai ei se ihan valmis vielä ole - kiitos vaan kauheasti suomalainen kesä ja jatkuvat sateet - mutta hyvin pitkällä ollaan jo kuitenkin. Alla pari kuvaa: suunnilleen lähtötilanne ja nykyhetki.

Tuossa siis talon edustaa. Heti, kun mies sanoi maagiset sanat "no ok, tehdään sitten se terassi" minä kaivoin tuosta portaiden edustalta vinksin vonksin painuneet laatat (50 kpl) pois ja siirsin tuosta "läntin kohdalta" pois lavakauluksista tehdyn "kukkapenkin" kukkineen ja multineen. Alkuperäinen suunnitelma oli, että terassi rakentuu tuohon näkyvillä olevalle alueelle, on leveydeltään suunnilleen tuon ulkoeteisen levyinen ja ulottuu kuvan alareunassa olevaan hiekkaan. Mulla oli myös ollut jo pitkään visio siitä, että terassi on ehdottomasti sellaisista luonnonkivisistä liuskeista tehty ja lopputulema olisi sellainen "rennon rähjäinen", koska ajattelin, ettei meille sovi mikään hieno ja tyylikäs ja virtaviivainen eikä ETENKÄÄN lautaterassi...

Ja sittenhän kävi tosiaan niin, että ensinnäkin terassin koko varmaankin tuplaantui JA siitä tuli tuollainen lautaterassi. Leveyttä on nyt reilut 7 metriä ja syvyyttä kohdasta riippuen reilut 5/7 metriä, yhteensä noin 43 neliötä. Kuvassa tämä ei näytä kauhean isolta edes, mutta on siinä tilaa vaikka tanssit pitää! Valmista ei vielä ole, koska terassilaudoista osa oli sen verran epäkuranttia, että pitää hakea niille korvikkeita. Lisäksi tarvitaan myös vielä jonkinlaista kaidetavaraa ja portaisiinkin materiaalia. Ihan 100% selvyyttä ei ole edelleenkään siitä, miten/mihin/millaiset kaiteet ja portaat laitetaan, mutta aika selvää kuitenkin. Tähän vasempaan etureunaan on tulossa todennäköisesti 3x4 metrin kokoinen katos, jonka alle laitetaan kalusteet ja keinu. Siihen nurkkaan on kenties tulossa samankokoinen kaide. Kaidetta laitettaisiin myös tuonne ulko-oven viereen, mutta ei koko laidan pituudelta. Muuten sitten tulisi portaat, eli terassi ikään kuin aukeaisi joka suuntaan ja vain osittain olisi kaiteet. Ihan pikkiriikkisen on mietinnässä myös se, laittaisiko tuonne myös jonkunlaisen porealtaan...

Tässä näkymää keittiön ikkunasta katsottuna tänään, eli vettä sataa, sataa, sataa... tyypillinen juhannuskeli siis. No, päivä on kyllä mennyt pitkälti lojuskellessa joka tapauksessa, kun eilen vanhat lähti vähän bailaamaan. Huhhuh... Olen nykyään aika lailla saanut muokattua uniaikojani siten, että menen oikeasti ajoissa nukkumaan, joten se, että oltiin kotona vasta 04.30 ei ollut kyllä ollenkaan viisas ratkaisu. Koitin nousta silti jo klo 9, mutta olo ei sitten sallinut juuri muuta kuin suihkun jälkeen takaisin vaaka-asentoon. Nousin lopulta vasta joskus 15.30 mikä tuntuu ihan järkyttävältä ja siksi onkin erittäin vaikea tajuta, että kello on nyt jo puoli 9 illalla, kun vastahan tässä on saatu päivä käyntiin!!

Mä olen tänä keväänä innostunut kovasti kasvattamaan tuollaisia ikkunakurkkuja! Meidän ihanassa marttaporukassa laitettiin kaikki niitä kasvamaan, ja jostain käsittämättömästä syystä ne on tuntuneet mulla onnistuvan ihan yli kylän ja paremmin kuin muilla. Olen saanut tuolta jo liki 20 kurkkua syötäväksi (vain yksi oli kitkerä, muut olleet tosi hyviä) ja varret on jo kauan olleet tuollaisia kattoa tavoittelevia - muilla varret on vielä aika lyhyitä ja satoakin tullut joko ei lainkaan tai sitten vain muutaman pikkuisen kurkun verran. Mä en todellakaan ole koskaan pitänyt itseäni minkään sortin hortonomina, joten ehkä tässä on auttavana tekijänä olleet nuo altakasteluruukut (joihin pitää lisätä vettä monta kertaa viikossa) ja valoisa tila.


Tuossa surullinen todiste siitä, että kasvit ei ole mun juttu... tuon onneksi pelasti kunnon kastelu. =)

Meillä on terassin teon lisäksi myös tasoitettu yksi aika iso osio pihasta äskettäin. Se alue on ollut ihan kauhea ryteikkö, josta olen toisaalta pitänyt, koska siinä on kasvanut paljon kukkia (koiranputkea, horsmaa yms), mutta se on joskus kynnetty ja jätetty sitten sikseen, eli siinä on ollut aivan kauhea kävellä katkomatta suunnilleen jalkojaan. No, kun sitä sitten vähän katselin tarkemmin ennen työn aloittamista, havaitsin siellä yhtäkkiä tuollaisen pensaan!! En ole koskaan aiemmin sitä nähnyt (enkä kyllä ole siellä edellä mainitusta syystä juuri käyskennellytkään), mutta sen on täytynyt siellä kasvaa kyllä jo joitakin vuosia. En oikein käsitä, mistä se on meidän pihaan päätynyt enkä edes tiedä tarkkaan, mikä se on - joku angervo, ehkä...? Tasoituksen yhteydessä se nyt kuitenkin otettiin sieltä talteen ja istutettiin toisaalle pihaan. Toivottavasti selviää hengissä ja kasvaa tulevina vuosinakin!

Muita mainittavia juttuja tässä kevään aikana on olleet terveyteen liittyvät asiat. Vuosi sitten kesällä kävin rautainfuusiossa, josta odotin taianomaista parannuskeinoa mun ainaiseen väsymykseen. No, ei auttanut pätkääkään. Infuusion jälkeen tutkittiin, mikä on ferritiinin tilanne. Se nousi aluksi tosi korkealle, mutta sitten alkoikin laskea kuulemma vähän turhan nopeasti. Koska olen vuosikausia kärsinyt vatsavaivoista, sain sitten lähetteen iki-ihanaan suoliston tähystykseen - joka ei muuten ollut ollenkaan niin kauheaa, kuin odotin, eli jos olet sinne menossa, älä suotta pelkää! Mitään vikaa ei löytynyt (huh!!), joten diagnoosiksi tuli IBS eli ärtyneen suolen oireyhtymä ja ohjeeksi kokeilla FODMAP-ruokavaliota. Varasin ajan sen aihepiirin asiantuntijalle eli ravitsemusterapeutti Leena Putkoselle (aivan ihana tyyppi, suosittelen!!), jonka avustuksella nyt sitten selvittelen tilannetta.  Aika ajoin vatsa on ok, mutta sitten taas ei, ja olenkin huomannut tietämättäni syöväni tuotteita, joita ei nyt pitäisi jne. Mielenkiinnolla odotan, löytyisikö altistusvaiheessa syyt vaivoihin, koska jokuhan niitä on koko ajan ylläpitänyt!

Terveyteen liittyy myös se, että luovutin viimein ja otin käyttööni kolesterolilääkkeet. Olen kuullut niin paljon juttuja, että ne on lähes s**tanasta seuraava asia, jonka vuoksi olenkin ollut lääkitystä vastaan, vaikka LDL-arvot on olleet vuosikausia liian korkeat (muut arvot on hyvät). No, monestakin syystä päätin nyt lääkkeet kuitenkin ottaa, ja täytyy sanoa, että mitään vaivoja niistä ei ole tullut. On myös jotenkin henkisesti helpompi olla, kun tietää, että niistä on apua ja riskit monenlaisiin vakavempiin juttuihin on nyt pienemmät. Mulle on ollut vähän vaikea paikka se, että vaikka olen ollut kasvissyöjä jo varmaan 10v, arvot ei vaan laske. Toki olen syönyt myös jonkun verran maitotuotteita ja kananmunia (ja kyllä, hyvin harvoin myös joskus kalaa, mutta ehkä max kerran vuodessa ja oli vuosia, etten syönyt ollenkaan), mutta ei sekään oikein selitä asiaa. Joten pakko myöntyä, että kyseessä on kenties perinnöllinen vaiva eikä siihen nyt vaan auta muu kuin lääkitys.

Mulla on nyt alkanut lähes koko kesän kestänyt loma (osittain palkatonta). Toivon, että kelit paranisi vähän ja saisin vaikkapa käytyä lenkillä joskus... saattaisi auttaa aika moneen asiaan, kuten vaikka väsymykseen. Mulla on myös perinteisesti ihan jäätävän pitkä to do -lista kesäksi. Mä tykkään tehdä noita listoja ja myös toteuttaa niiden juttuja, koska en ole mikään "makaan rannalla/terassilla"-ihminen vaan kyllästyn totaalisesti, jos ei ole jotain "järkevää" tekemistä (kuka sen sitten mitenkin kokee, mutta itse en jaksa "vain olla"). Toisaalta ne mun tämän kesän listan jutut on kyllä aika isoja (esim. talon maalaamista), enkä mä edes oleta, että kaiken saan tehtyä. Reissusuunnitelmia on sen verran, että aion käydä asuntomessuilla ja todennäköisesti siitä sitten jatkan vielä pohjoisempaan. Mies lomailee vasta heinäkuun lopussa eli reissut teen kavereiden kanssa, ja viikon verran katsotaan sit, mitä keksittäisi miehen kanssa yhdessä, kunnes taas palailen töihin.

Tällä suloisella kurkun kukalla päätän tämänkertaiset turinat. Mitä teille kuuluu? Ihanaa kesää, sateisista keleistä huolimatta! ♥


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Tosi mukavaa, jos kommentoit! ♥