No niin. Otsikkohan ei siis tokikaan pidä paikkaansa. Tämmöinen keski-ikäinen keskivartalopönäkkä täti täällä vaan on.
Olen tänään siivoillut erilaisia näkymättömiä asioita, kuten sähköpostia ja tietokoneen tiedostoja. Aloin sitten miettiä, että mitä vaikkapa jälkikasvu miettisi, jos katsoisi mun tietokoneen syövereihin ja toteaisi, että mulla on aika paljon kaikenlaisia "syö näin niin laihdut" -tyyppisiä asioita ja ohjeita koneellani. Puhumattakaan noista kaiken maailman jumppakursseista ja ruokavaliokursseista, joita olen tilannut, mutta valitettavasti toteutus on aivan luokattoman huonoa.
Mä sit oikein laskin, mitä kaikkia kursseja mulla on - niitä nimittäin riittää! Luulisi siis, että täällä on oikein todellinen terveys- ja urheiluhullu. Tässä listaus jaoteltuna sen mukaan, kenen/minkä firman kurssista on kysymys:
- EroonJumeista.fi: Keskivartalo kuntoon
- Maikki Marjaniemi: 30 päivän kasvisruokasuunnitelma, 30 päivän vegaaniruokasuunnitelma, 50+ kunnossa, Kävele kuntoon, Kevenny keittiössä, Kiinteydy kotiruoalla (E-kirja), Muokkaa kehoa Barrella, Nopeat kuminauhatreenit, Vahva kotona
- Evgeni Suokas: Buusti
- Optimal Performance (eli Kaisa Jaakkola): Hyvän olon hormonidieetti
- Keidas Wellness: Joogaa jäykille
- Kotona kuntoon: Kiinteyttävä kotipilates
Yhteensä siis peräti 14 eri kurssia 😲 osin liikuntaa ja osin ravintoa ja aika monessa myös sekä että. Vaikuttavaa, eikö??? Totuus kuitenkin on, että olen suorittanut kaikista noista kokonaisuudessaan.......... kaksi.
Nopeat kuminauhatreenit vedin alusta loppuun, en ehkä ihan siinä aikataulussa, missä se oli neuvottu, mutta joka tapauksessa tein joka ainoan treenin. Kun tein viimeisen treenin, ajattelin että jes, sitten aloitan sen vain alusta uudelleen ja lisään vähän vahvemmat kumpparit, jolloin saan vähän lisätehoa ja treeni säilyy nousujohteisena.
En tehnyt yhtään kertaa uudelleen.
Kiinteyttävän kotipilateksenkin tein kokonaisuudessaan, vaikka en tykännyt siitä yhtään enkä kokenut sen olevan edes millään lailla tehokas. Kun sain jumpat tehtyä annoin sen typerän pilatestangon siskolleni ja sain vaihtarina häneltä meidän äidin vanhan 6-kiloisen kahvakuulan kaveriksi omalle 4-kiloiselleni. Sielläpä nyt yhdessä pölyttyvät olohuoneen nurkassa...
Ja siis tosiaan: nuo hankkimani kurssithan on kaikki tosi hyviä (paitsi en tiiä siitä pilateksesta...). Minä olen tässä se ongelma, kun en saa itseäni tekemään mitään.
Mä olen liikunnan suhteen todella "tuuriliikkuja" (vrt. tuurijuoppo). Saatan hetken liikkua ihan tosi innostuneesti ja sitten kaikki loppuu kuin seinään. Tässä esimerkkejä:
Nuorena olin aivan himojumppaaja. Olin yhdessä kansanopistossa, jossa vähän niin kuin perustin sellaisen jumppaporukan, jonka kanssa vedettiin Jane Fondaa muutaman kerran viikossa ihan into piukeena. Sain siellä jopa "Vuoden voikkatossu"-kunniakirjan, eli oli vissiin muutkin noteeranneet sen mun jumppailun. 😁
Sitten innostuin step aerobicistä, siis todella rakastin sitä! Kävin vielä lasten aikaankin jossain kohtaa 2-3 kertaa viikossa stepissä - mun on täytynyt olla tosi teräskunnossa silloin! Mutta sitten kaikkialle rantautui zumba ja myös täällä step-tunnit vaihtui siihen - ja mä vihaan zumbaa, joten siihen loppui liikunnat siltä erää.
Jossain kohtaa innostuin ihan mahdottomasti joogasta. Kävin astangajoogassa muistaakseni 1-2 kertaa viikossa ja tein sitä myös kotona. En mitenkään innostunut siitä joogan henkisestä puolesta, vaan liikunnallisesta. Sitten eräällä viikonloppukurssilla joku selkäjoogaekspertti kielsi multa aika monta liikettä, koska mun selkä oli koko ajan kipeä. Lopetin koko homman siihen.
Viime talvena lähdin yhden ystävän kannustamana hänen kanssaan kokeilemaan kahvakuulaa. Alkuun olin aivan innostunut ja ajattelin, että tässä on viimeinkin se minun juttu. Mutta sitten aloin olemaan joka kerran jälkeen paitsi mukavasti lihaksista kipeä, myös vähemmän mukavasti jumissa: päätä särki, niskat oli ihan sairaan kipeät jne. Tunneilla oli välillä myös sellainen olo, että se on aivan liian rankkaa ja kohta lentää yrjö. Tuntui, että eihän siinä ole mitään järkeä! (Ja juu, tiedän, väärä tekniikka varmasti jne. kun niskat kipeytyi niin kovin.) Ja niin siinä kävi, taas kerran, että lopetin koko homman.
Näiden lisäksi olen mm. käynyt kuntosalilla, ratsastanut, suunnistanut, lenkkeillyt... hetken sitä, toisen tätä, ei mitään koskaan pidemmän päälle sinnikkäästi jatkaen. Lapsena ja nuorena olen myös jumpannut, yleisurheillut, käynyt baletissa, telinevoimistellut, jazz-tanssinut, ratsastanut silloinkin... you name it.
Olen niin monet kerrat ajatellut, että NYT mä ryhdistäydyn, NYT mä alan pitää itsestäni ja kunnostani huolta, NYT mä yllätän kaikki, jopa (ja etenkin...) itseni, ja jatkan sitkeästi, laihdutan, kiinteydyn, kohotan kuntoa, alan syödä fiksummin, teen viimeinkin nuo ostamani kurssit kunnialla loppuun...
Hahhahhaa. Ja syvä huokaus.
Tänä syksynä aloitin sitten paikallisen liikuntaseuran lihaskuntojumpan, taas saman ystävän kannustamana, jonka kanssa oltiin myös kahvakuulassa. Lähtökohtaisesti olin negatiivisella mielellä ja ajatuksella, että en mä siellä sit kuitenkaan jaksa pidempään käydä - hyvä kun sain itseni sinne ekalle tunnille raahattua.
Jumppa on maanantaisin ja heti sen perään on kehonhuoltotunti. Kaksi kertaa olen nyt käynyt molemmissa ja olen tykännyt. Tahti on mukava ja sopiva, lihaskuntotunti on tehokas muttei tappava, kehonhuollossa on sopivassa määrin itsensä vääntelyä ja venyttelyä. Hiki tulee ja liikunnasta nauttii. Toivottavasti intoa riittää ja jumppailu jatkuu sitkeästi tällä kertaa.
Ehkä voisin ihan varovasti katsella myös noita ostamiani nettikursseja... ottaa sieltä jonkun, jota tehdä vaikka kerran viikossa. Noistahan riittäisi vaikka minkälainen jumppaohjelma koostettavaksi pitkäksi aikaa, kun olisi välillä yhtä ja sitten taas jotain toista - joogaakin aina välillä, mutta ei sitä vaativaa astangaa vaan tämmöisille jäykistyneille keski-ikäisille sopivampaa, lempeämpää versiota.
Mulla on sellainen hassu olo, että toisaalta olisi kovasti halua tehdä asioita fiksummin (liikkua, syödä paremmin, nukkua enemmän), mutta sitten ei kuitenkaan ole tarmoa siihen. En tiedä onko syynä esim. kaverin puute - tulisiko mentyä, jos olisi joku, jonka kanssa mennä yhdessä? Tämä mun kannustajaystävä on ollut iso innoittaja liikkumiselle, käyn nimittäin hänen kanssaan myös (koira)lenkillä viikoittain. Kun itsellä ei ole sitä "pakkolenkittäjää" eli koiraa enää, laiskuus on kyllä ihan mahdotonta!
No, tällaisia mietteitä sunnuntai-iltana. Huomenna sitten taas jumpalle...!
Mitenkäs teillä? Mikä innostaa tai motivoi liikkeelle, vai motivoiko mikään? Esim. jos ei olisi vaikkapa koiraa, kävisitkö silti lenkillä? Tai onko liikunta vuosien ja vuosikymmenten aikana niin totuttu tapa, että sitä tulee edelleen tehtyä ahkerasti?
Vai onko kenties olemassa muitakin "tuuriliikkujia" tai saamattomia laiskureita kuin minä?? 😶
PS. Kuvat ei liity oikein mitenkään. Paitsi että wannabe-hyvinsyöjäksi tulee aika usein valittua tollasia herkkuja kuin kuvan muurinpohjalettu hillolla ja kermavaahdolla... Toisessa kuvassa omaa "runsasta" tomaattisatoa. Ja kyseessä siis minitomaatit. 😄
Tietysti kaikki liikunta on hyväksi. Ja yleensä ulkoilu. Tuo tuuriliikkuja on kyllä paljon parempi vaihtoehto kuin tuurijuoppo.
VastaaPoistaNäinhän se on, että liikunta kuin liikunta on parempi kuin ei mitään liikuntaa. Mulla vaan turhan usein lipsahtaa siihen "ei mitään"-moodiin...
PoistaMieluummin tosiaan tuuriliikkuja kuin tuurijuoppo! 😁
ystäväni lanseerasi käsitteen "liikuntayksinäisyys" (ja sen ratkaisijan: liikuntakaveruus) - se on just sitä, että ei ole kaveria jonka kanssa käydä liikkumassa.
VastaaPoistaJa sehän voi jollekulle, varmaan aika monellekin, olla iso motivaatiotekijä - se että on kaveri jonka kanssa lähteä yhdessä ja jolle tavallaan on vastuussa siitä että homma tulee hoidettua.
Itse olen jotain tuuriliikkujan ja aktiivisen liikkujan välimaastosta.
Uimassa ja punttisalilla tykkään ja haluan ehdottomasti käydä itsekseni, se on minulle omaa aikaa ja suuri nautinto! Siellä en halua olla yhtään sosiaalinen, paitsi ehkä saunassa hetken. Harmillisesti vain, uinti+punttisali on jotain mikä on myös helposti jää pois, jos ei huvita, jaksa tai muuten vain ottaa päähän.
Kiipeilemässä taas en halua käydä yksikseni, siihen tarvitsen liikuntakaverin. Se on lajina sosiaalisempi, enkä taatusti tulisi lähteneeksi ilman liikuntakaveria.
Tällä hetkellä minua ajaa liikkumaan ihan vain selkeästi se, että olen suunnitellut viikon liikuntakerrat ja kirjoittanut ne kalenteriin valmiiksi, ja pidän myös jonkinlaista treenipäiväkirjaa (kuulostaa hienommalta kuin on: kirjoitan muistikirjaani että "uimassa, oli ok")
Yritän myös noudattaa periaatetta "liiku aina maanantaisin", silloin viikko alkaa tarmokkaasti.
Liikkujana olen aloittanut aivan nollasta, minusta aina ja joka tapauksessa olisi ehdottomasti parempi idea vetelehtiä kotona lukemassa.
Olen pohtinut paljon motivaatiotekijöitä ja etsinyt omaa lajia.
Toisinaan ei huvita, ja silloin uinti, punttisali ja kaikki muu sellainen jota tykkään tehdä itsekseni (lenkkeily, sauvakävely, mitä nyt kaikkea olen kokeillutkaan) jää sivuun. Ja niin voi olla pitkäänkin. Uiminen oli tauolla melkein vuoden, kun mielestäni vesi oli niin kylmää eikä sopivaa aikaa vaan meinannut millään löytyä. Nyt elokuussa löysin taas tieni hallille, ja se on kyllä suuri nautinto!
Olosuhteiden pakosta olen joutunut etsimään lajeja ja liikkuisen tapoja, jotka eivät ole sidottuja kovin tarkasti tiettyyn kellonaikaan. Aiemmin työni luonne on ollut sellainen, etten oikein ole pystynyt sitoutumaan mihinkään säännöllisiin ryhmiin.
Nyt se ehkä onnistuisi paremmin, mutta olen sellaiset lajit, joita voi harrastaa ilman että kuuluu säännöllisesti kokoontuvaan ryhmään, ja löytänyt liikuntakaverin toiseen lajiin ja toisesta nautiskelen ihan vain rentoutumismielessä :)
Suhtaudun sekä liikuntaan että terveelliseen ruokailuun (sekin on jatkuva kipupiste!) vähän semmoisella asenteella, että välillä sujuu ja välillä ei, ja se kuuluu elämään.
Välillä liikun todella aktiivisesti ja syön esimerkillisesti ja itseäkin suunnilleen hirvittää sellainen tunnollisuus 😇. Välillä voi mennä kuukausiakin, etten tee yhtään viisasta valintaa.
Kiitos pitkästä viestistä!!
PoistaTunnistan ihan samoja fiiliksiä itsessäni. Liikuntayksinäisyys ja liikuntakaveri osuu niin hyvin, samoin tuo kun välillä inspiroi, välillä ei, välillä on supertunnollinen ja välillä aivan retuperällä...
Tuon aivan unohdinkin, että mullakin vuorotyö vaikeutti säännöllistä osallistumista mihinkään. Nykyään on vakkarimpi työpäivän mitta, joten sinällään on helpompaa.
Ja hei, mun jumppapäivä on maanantaina 😁 ja on kyllä kiva aloittaa viikko sillä tavalla. Ikävä vaan, että siihen se sitten useimmiten myös jää... mutta parempi sekin ku ei mitään.
Heh, hymähtelin useamman kerran, koska täällä toinen samanlainen. Jos koiria ei olisi, tuskin liikahtaisin sohvalta juuri mihinkään muuten kuin pyörällä. Ja kyllä, fillarointikin on liikuntaa, mutta ei sitäkään määräänsä enempää innostu...
VastaaPoistaItsekin olen noita kaikenmoisia kursseja kokeillut enkä yhteenkään syttynyt. Ei ole kotijumppaajaksi allekirjoittaneesta. Joku kansiksen kurssi voisi toimia, mutta mun kynnys ilmoittautua on korkeampi kuin itse....
Tällä hetkellä olen siis vaan tyytyväinen noihin piskeihin, että vievät lenkille myös sateessa.
No tämäpä!! Mä oon luonnoltani varmasti aika laiska, ja kun koirista aika jätti mun liikkuminen todellakin romahti. Istumatyö ja pitkät työmatkat autolla vielä siihen päälle...
PoistaKotijumppailu on ajatuksena niin kiva, mutta käytännössä ei vaan toimi. Mä niin usein keskustelen sisäisesti itseni kanssa, että "no niin, nyt siitä vaan joku jumppa pyörimään, siinähän se samalla menis telkkaria katsellessa..." Ja sit laiska minä vastaa että "näääääääh... juu ei nyt". 🙄
Oliskohan se sit vaan uusi koira hankittava minunkin... 🐶
🙋♀️Tuuriliikkuja ilmoittautuu! Lapsena tykkäsin juosta, kunnes setäni näki miten loikin ja alkoi touhottaa että mut pitää ilmottaa juoksukouluun. Ujona introverttina kauhistuin, enkä enää koskaan ottanut koulun ulkopuolella juoksuaskelta. Kun muutin Tampereelle 90-luvulla, innostuin joogasta (jota kesti sen yhden kurssin verran, enkä ikinä tehnyt kotona), kävelystä (johon koukutuin, kunnes muutettiin tänne maalaispitäjään, jossa ei huvita yhtään kävellä), kymmenisen vuotta sitten menin taiji-tunneille ja se oli NIIN ihanaa, kunnes kevätlukukaudella äitini joutui sairaalaan ja kuoli ja mun kurssi keskeytyi kun olin sairaalassa hänen luona niin paljon. Seuraavana syksynä menin taijin hitaalle alkeiskurssille, koska pää oli nollannut stressin takia kaiken mitä opin edelliskurssilla. Se kurssi päättyi siihen, että isä joutui sairaalaan ja kuoli. Halusin jatkaa taiji-harrastusta, mutten uskaltanut, kun pelkäsin, että kuka seuraavaksi kuolee!
VastaaPoistaHarrastin myös paria muutakin joogaa (toisessa ei kestäneet ranteet ja toisessa oli ihan pönttö opettaja), asahia (joka oli vähän haastava tämmöiselle epärytmitajuiselle) ja shindoa - joka jäi kun sen kursseja on vain myöhään illalla Tampereella… sitä ja taijita voisin kyllä edelleen harrastaa! Nyt olen netistä kaivanut lempeitä joogavideoita ja muutaman kerran vuoden sisään tehnyt niitä. No syöpäleikkaus ja sytot tietysti keskeytti; vaikka olen vähän kokeillut joko voi tehdä taas.
Mä niin HALUAISIN kävellä, pyöräillä, tehä shindoa ja taijita ja qikongia ja lempeää joogaa ja vesijumppaa….!!! Argh! No vesijumppaan menen kyllä ihan kohta, sillä se on ihanaa ja se onnistuu ilman estäviä syitä. 😄
Jos me asuttais lähekkäin, niin voitais inspiroida toisiamme liikkumaan. Kiskoa ulos tai kurssille siis. Etänä se ei ehkä onnistu? 🤭
No niin, selvästi samanlaista meininkiä kuin mulla! 😄
PoistaMietin, että toisaalta kyllähän elämä vaan vie, elämäntilanteet muuttuu, asuinpaikat muuttuu, terveydentila muuttuu, ajankäyttö muuttuu... onhan niillä toki myös vaikutusta siihen, mitä voi milloinkin tehdä. 🤔 Ja kyllähän ne kiinnostuksen kohteetkin voi muuttua.
Että toisaalta soimaako sitä vähän turhaankin itseään siitä, jos on monenlaista tullut kokeiltua?
Tsemppikaveri on kyllä niin kiva! Mä oon nyt hitusen saanutkin itseäni liikkeelle ja oikein kalenteroinut, että maanantaisin jumppa ja kehonhuolto, keskiviikkoisin barre. Kaverin kanssa molemmissa käydään, on sillä vaan iso vaikutus!
Tsemppiä sullekin!!