tiistai 26. helmikuuta 2013

rentoja juttuja

Ihana auringonpaiste!
Ihanan aurinkoisia päiviä jo! Täällä on kyllä hiihtoloma ihan parhaaseen mahdolliseen aikaan. Tosin me ei olla mikään erityisen aktiivinen perhe ton ulkoilun suhteen... Eilen onneksi oli lapset, tai siis kaksi nuorinta, olleet ulkona aika paljonkin sillä välin kun itse olin töissä. Itelläkin jotenkin riitti virtaa ihan eri lailla sitten työpäivän jälkeen, kun aurinko paistoi. Sain siivottua jääkaapin, hehheh.

Pihassa on aika paljon lunta...
Tänäänkin on paistanut aurinko, mutta sisällähän me taas ollaan nyhjätty. Leivoin kuopuksen kanssa ihanaa vadelmapiirakkaa, johon ohje on muokattu täältä. Muuten siis ihan sama ohje, mutta mansikoiden tilalla pakastettua vadelmarouhetta noin 300g (ihan kaupasta ostettua). Ja nesteenä mulla oli maito. Aivan ihanaa herkkua, kannattaa kokeilla! Ohjetta voi muunnella ihan mielensä mukaan noiden täytteiden osalta - uskoisin, että hyvää tulee myös vaikka mustikoista, niitä kokeilen ite seuraavan kerran. Meillä vaan kun mies on allerginen mustikalle (joo, oikeesti!) niin en viitsi sit kovin usein tehdä sellasta mitä se ei voi syödä. Koska siis toisin sanottuna minä syön ite sit niin hirveesti.

Puut alkaa olla lopussa!
Olen tänään myös reippaillu, kävin kahden nuorimman kanssa uimassa. Äsken just tultiin kotiin ja syötiin, olin aivan töttis... onko ehkä hiukka huono kunto tai jotain?? Uin kilometrin ja kun nousin altaasta oli kaikki jäsenet ihan raskaat... huhhuh. Tarttis varmaan uida vähän useammin. Mun pitäis ostaa myös uudet uikkarit, mulla on nyt sellanen kaksiosainen jossa on hyvin matalan malliset pöksyt ja sellanen toppimainen yläosa - ja niiden välistä sitten hirmu söpösti pullottaa mahamakkara. Mä en yleensä juuri osaa tuolle makkaralleni nauraa, mutta ton uikkarin kanssa ei muuta voi. Ja joka kerta kun potkaisee hallissa altaan laidalta itsensä liikkeelle tuntuu että housut putoaa... että jos tässä enemmän alkais uida niin varmaan ihan sit sellanen siveellinen kokouikkari pitäis hankkia.

Hiippari talon nurkalla =)
Kävin äsken kirjastossakin. Täytyykin kuvata tämänkertainen kirjakasa - kuva on sellanen helppo tapa pistää muistiin mitä onkaan tullu luettua. Edellisestä kasasta luin kaikki muut paitsi yhden, joka oli alusta asti jotenkin niin ankea, etten vaan jaksanut sitä jatkaa. Lukeminen on kyllä niin kivaa, olen ihan himona siihen nyt taas kun vauhtiin pääsin. Kyllä noita kirjoja on sit jo kertynytkin, tämän vuoden puolella olen lukenu jo ainakin 11 kirjaa. Kirjoihin ja niiden tarinoihin on niin ihana uppoutua!

Kissa pöydällä - ihan tavallinen näky meillä...
Eipä mulla tässä sitten tän kummempaa. Tänään on vp ja huomennakin vielä, sit onkin töitä koko loppuviikko. Taidan napata jonkun kirjan käteeni nyt ja mennä sohvalle makailemaan ja lukemaan.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

terkuin Heli

7 kommenttia :

  1. Onpa teillä ollut aurinkoista, ihanan näköistä! Mekin ollaan rötvätty sisällä, ihan huono omatunto siitä!

    VastaaPoista
  2. Onpa jotenkin ihanan tuo eka kuva. Mukavaa lukea tällaista "tavallista arkea" Hyvää hiihtolomaa!!!

    VastaaPoista
  3. Uikkareissa kannattaa muutenkin joskus katsoa peiliin; viime tai toissakesänä näin uimalassa paksuhkon, vanhahkon naisihmisen, jonka musta kokouikkari oli niin venynyt ja ohueksi hiutunut, että se näkyi läpi! Mamma tuskin tiesi asiasta ollenkaan, niin tyytyväisenä tallusteli.

    VastaaPoista
  4. Satu: mä en meinannu tuntea sua tällä nimellä.. =) Joo, kyllä muakin vähän pistelee olla sisällä kun aurinko paistaa. En saa itteeni ees koiralenkille ennen kuin vasta illalla pimeällä...

    Pohdiskelija: joo, vähän vaan vino kuva, huomasin juuri. =) Tavallista arkeahan tää mun elo on.

    Sanna: mulle on itellekin käyny kerran noin!! Huomasin siis ihan vahingossa, että hemmetti, mun uikkarithan on ihan läpinäkyvät jo... kyllä oon sen jälkeen muistanu niitä sillon tällön vilkaista!

    VastaaPoista
  5. Ihanan aurinkoisia kuvia!
    Sieltä se kevät pikkuhiljaa tulee, ihanaa! ♥ :)

    VastaaPoista
  6. Meilläkin eilen vihdoin näkyi ensimmäinen kevätaurinko, on sitä odotettu! :) Uintihommissa on tosiaan ihan näppärää olla kokouikkari, biksut sitten rantakäyttöön. Myös uimalasit lisää uinnin mukavuutta roimasti. Ite harkitsin myös lätsän hankkimista, mutta kattoo nyt. Näyttäisin sillon ehkä liian ammattilaiselta. ;D Mut väliäkös tuolla!

    VastaaPoista
  7. Masha: ihanaa tosiaankin! Sitä odotellessa!

    Saara: tuo aurinko on ollu aika harvinainen vieras tänä talvena, on se ihanaa kun se näkyy! Ja juu, ei mulla biksuja oo, se yläosatoppi on sellanen alas asti tuleva, mutta tuppaa mulla vähän rullautumaan ylöspäin. =) Mutta huono se tosiaan on tollasessa käytössä.
    Mutta sehän olis aika reteetä jos luulisivat ammattilaiseks ihan vain uimalakin perusteella!!=D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥