Ulkolämpötila äsken katsottuna... vertauksen vuoksi kuva noin vuoden takaa:
*huoh*
No minkäs teet, leuto talvi jo vähän antoi osviittaa, että edessä on myös "leuto ja vähäluminen" kesä... Tai ainakin mä (pessimisti kun olen) olin tähän jo ihan valmistautunutkin.
Mulla siis alkoi tänään taas työt. Samapa tuo kai missä sitä siis päivänsä viettää, kun kelitkin on mitä on. Remppaahan tää tietenkin lykkää eteenpäin, kun enää ei ole samalla lailla aikaa puuhastella, mieskin lähti nimittäin tänään taas töihin. Meillä on kuitenkin nyt asiat ihan kohtalaisella mallilla. Eilen jouduttiin vielä purkamaan vähän lisää tuota keittiön uunia, ja se näyttää nyt tältä:
Meillä myös vähän (taas...) muuttui olkkarin uunin suhteen suunnitelmat. Sinne tulee nyt sit kuitenkin muurattu uuni. (Piti tulla pönttöuuni...) Eilen haettiin sitten siihen luukut sun muut. Onneks me ollaan tällasia "last season"-tyyppejä eikä hinguta modernia ja uudenaikaista, saatiin nimittäin ne luukut edullisesti, koska vissiin kukaan muu ei enää halua sellasia ja ne on joka paikassa alennetulla hinnalla. Mä taas en missään nimessä ottais sellasia nykymallin pelkistettyjä luukkuja, joten tässä kävi paremmin kuin hyvin! Tällaiset on meidän uudet luukut:
Maksoi K-Raudassa 159€, kun ne uudenlaiset maksoi noin 300€ enemmän... (tämä on Narvin valmistama, ettei kuitenkaan mikään pilipali ja siksi halpa).
Huomenna taas tapahtuu remonttirintamalla, ainakin tarvikkeiden hankinnan merkeissä - lattialankut haetaan, jee! Olen myös katsastellut keittiöasioita Ikeasta (netistä) ja laskeskellut mitä tarttis jne. Mulla on sellanen ongelma, että olen niin lyhyt (149cm) ja kaikki standardimittaiset keittiöt on mulle tosi korkeita... Mun nykyinen keittiö on isäni mulle mittojen mukaan tekemä ja se on ollu siis loistava korkeudeltaan. Nyt sitten tarttis keksiä, miten saan jatkossakin pidettyä pöytätasojen korkeuden noin 85 cm:ssä... teki miten päin vaan, niin ne Ikeat tulis olemaan noin 90cm vähintään, kenties jopa 95cm, mikä on mulle tosi korkea... Tämä aiheuttaa kyllä pientä päänvaivaa juuri nyt.
Jaaha, nyt pitäis vissiin asennoitua menemään taas nukkumaan, aamulla on herätys klo 6. Kääk. On kauhean vaikeeta mennä ajoissa maate, kun ei vaan nukuta yhtikäs yhtään...
Näissä tunnelmissa nyt siis kuitenkin nukkumaan.
Hyvät yöt ja heipsun keipsun!
Heli
Onkohan Ikean keittiöt muuttuneet siitä kun meille tuli muutama vuosi sitten? Silloin sai niin matalia jalkoja, että minua varten saatiin tasot 85cm korkeuteen kun olen myös ihan pätkä. Minäkin tykkään perinteisistä luukuista :)
VastaaPoistaKatja: ne rungot näytti minusta olevan 80cm, siihen sitten jalat ja jonkunlainen kansilevykin vielä, niin äkkiä se sen 10cm nousee, enemmänkin. Mä tahtoisin ettei olis sokkelia vaan pelkät jalat ja niiden alle pitäis mahtua imurilla... katoin että sellaset noin 9cm jalat olis ok, mutta sit se kansilevy vielä niin kummasti se tosiaan siitä sitten korkeutta kasvaa. Sitten on nostettava myös yläkaappeja, ja jos ne nostaa sen 10cm nykykorkeudesta niin mä en yletä kuin hädin tuskin alahyllylle enää... Tosi harmillista, olisin kovasti tykänny ottaa sieltä kaapit. Olisko toi uusi METOD jotenkin korkeampi kuin entinen? Pitää vielä tutkia asiaa lisää...
VastaaPoistaSiinä voi hyvin käydä niin, että vaikka oli lämmin talvi, niin vuoden keskilämpötila menee ihan normaaliksi :) mutta jostain ne on saanu tän päivän ennusteeseen(ainakin just tällä hetkellä) salamankin! Mistä se ukkosen kehittää näin kylmällä?
VastaaPoistaMuurattu uunikin on ihan kiva, ja samaa mieltä oon luukkujen suhteen.
Nyt mun on lisättävä tähän sellanen tieto, että vissiin toi Ikean keittiön runko onkin itse asiassa korkeampi kuin normaali standardi! Soitin nimittäin yhteen firmaan täällä ja se sanoi että standardi on 71cm (tai jotain sinne päin). Eli taidankin marssia jonnekin paikalliseen puljuun vaan mallipiirrosten kanssa...
VastaaPoistaSanna: arvaa mitä - täällä ukkostaa juuri nyt!!! Eli kyllä se näköjään voi tulla vaikka kylmä onkin.
VastaaPoistaMuurattu uuni tulee taatusti olemaan kiva, harmittaa vaan että mentiin jo ostamaan ne pellit siihen pönttikseen... kyllä tää on yhtä jahkaamista ja suunnitelmien muutosta näköjään koko remontti!
joo kyllähän se turhan kylmää on, mut täällä oli talviki ihan normaali lumineen ja pakkasineen.. tai siinä mielessä erilainen kun pitkälle toukokuuhun talvea riitti... jospa se kesä vielä tulis
VastaaPoistaMintsu: taidatkin sitten olla jostain pohjoisemmasta? Täällä oli kyllä niin vähäluminen talvi, etten vastaavaa muista koskaan kokeneeni. Toivotaan että kesä vielä älyää tulla niin meille kuin teillekin! Jotenkin minun mielestä on raskasta ajatella talvea, jos ei ole välissä kunnolla lämmintä, aurinkoista ja valoisaa.
VastaaPoista