torstai 14. elokuuta 2014

tilannekatsausta

 

Pikkuhiljaa täällä homma etenee. Kaapit kotiutuivat, mutta ei ne vielä paikoilleen ole päässeet. Mies on joutunut olemaan ylitöissä ja silleesti. Minä olen täällä sitten koittanut tehdä alta pois kaikkia tyhmiä ja tylsiä hommia, kuten vaikka noiden portaiden maalauksen. No, ihan kivaa se maalaaminen on, olen vaan aivan niskat jumissa kaikista mielenkiintoisista työasennoista. Ja sinällään maalaaminen on nopeaa ja palkitsevaa, muutos näkyy heti.


Askelmat on vielä maalaamatta, muuten ovatkin valmiit. Eli taas maalasin kaiteet niin, että ulkoreunoissa oleva puun kuori näkyy, samoin nuo mitkälie ovatkaan askelmia tukevat puut... Minusta ne on hyvät nyt näin. Maalaan askelmat sitten jossain vaiheessa vielä, ne tulee samalla harmaalla kuin lattiakin. Uskoisinpa, että olkkari valaistuu tosi paljon, kun lattia vaalenee!

No, portaissa on vielä se tylsin homma edessä, eli yli menneiden maalien pois raaputtaminen. Samoin ne yläkerran kaiteiden välipuut on vielä raaputtamatta. Molemmat hommat lukee mun piiiiiitkässä työlistassa, joten sieltä ne jossain kohtaa eteen tulee. Ja taas voi vetää viivaa tehdyn työn yli ja ollaan lähempänä valmista...


Olen maalailut myös noita paneeleja. Me kierrätettiin entiset keittiössä olleet katto- ja seinäpaneelit noihin puolipaneeleihin, hyvin onnistui. Vähän korjausmaalia pintaan ja ovat tosi hyvät. Edelleen mietin, mitä teen noiden yläpuolien kanssa. Tänään menen käymään Prismassa, taidan samalla vähän katsella maalien sävyjä tapetinpalan kanssa. Mies kyllä yhä sanoo, että tapettia laitettais, mä hiukan epäröin.


Tässä myös yksi tyhmä ja tylsä homma. Maalasin tuon uunin takana olevan muurin ennen kuin siihen alettiin uunia takaisin pystyttämään, ja nyt se on sitten taas aika kauhean näköinen. Siihen on roiskunut laastia ja siihen on piirrelty muistiinpanoja jne. Rätin kanssa rapsuttelin suurimmat roiskeet irti, mutta varmaan maalaamaan joutuu vielä uudelleen. Mielenkiintoista, etenkin kun en yletä tuonne ihan ylös... 

Ja sitten on se pönttiksenkin maalauskin tulossa jossain kohtaa. Tuo ihan "katto" on aika (irto)hiekkaista laastia (tai mitä se nyt sitten onkaan...), en oikein tiedä tuleeko siihen joku pinnoitus vielä vai jääkö tuollaiseksi. Maalailen vasta sitten, kun voi varmasti maalata.


Ja tuossa nuo kaapit nyt sitten olis... nätisti odottamassa, että joku ehtis niitä laitella paikoilleen. Minä niin tykkään noista ovista! ♥ Ja olispas ihanaa päästä jo laittelemaan tavaroita paikalleen... Mutta pakko on vaan malttaa. 

Tasotkin on vielä tyystin hommaamatta - ostetaan liimapuulevyä, jonka sitten petsaan samalla lailla mitä meillä aiemminkin on ollut, ja miten esim. ne avohyllyt on tehty. Tasot tietty vaan sitten paksummasta levystä. Myös kattopanelit on ostamatta vielä... ja katto muuten sitten kuitenkin tehdään siitä "hötölevystä". Ei vaan jaksa enää muuta kuin laittaa nopeimman vaihtoehdon paikalleen... (ja halvimman...)

No niin, tässäpä tällä kertaa tilannekatsausta. Taidan alkaa raaputushommiin...

Heli

8 kommenttia :

  1. Ihanan näkösii nuo ovet on tosiaan! Josko joskus tarviin ovia, niin tuollaset kans haluaisin.

    VastaaPoista
  2. Mimmi: niin minustakin ne on ihanat. Mutta piti erikseen ne ihan tilata, kun en mistään sopivankokoisia sellasia valmiina löytäny.

    VastaaPoista
  3. oijoi miten isot projektit menossa! On se vaan kaunista tuo valkoinen ja puu. Meilläkin on just rempattu. Olkkari. Mut ei tullut valkoista tällä kertaa ;)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  4. Helena: iso on remppa, kieltämättä, suorastaan jo puuduttaa... onneksi eteenpäin menee koko ajan. Valkoinen ja puu on portaisiin tosi hyvä ratkaisu minustakin! Mä tuun kattoo olisko sulla remppakuvia blogissa... niitä on aina kiva katsella!

    VastaaPoista
  5. On teillä hurja homma, ei voi kuin ihailla, mutta kuule lopussa se kiitos seisoo!
    Noista portaista tuli aivan mahtavat! Tykkän! <3 Ja keittiönkaapit kanssa, kauniit.

    Noihin edellisiin ruusu-pohdintoihin. Itse ehkä maalaisin jotain tuossa tapetissa olevalla sini-harmaan sävyllä, esim niitä puolipanelien päällisiä. Mutta mä tykkäänkin sellaisesta värikkäästä meiningistä. :)Valkoinenhan on toki aina tyylikäs.
    Tsemppiä teille rempan kanssa!

    VastaaPoista
  6. Taina: kiva kun tykkäät, kiitos! Itse asiassa olen tainnut päätyä siihen, että tapetilla jatketaan kaikki mitä pitikin. Jotenkin tuohon on silmä jo niin tottunut ja se näyttää minusta aika suloiselta, vaikka alussa tuntuikin että kääk... Kiitos tsempistä! ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥