sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

romulyyli


Nurkkien raivaaja täällä hei!

Tuli taas tongittua paikkoja... Nyt täytyy tunnustaa, että kajosin myös autotallin erinäisiin kätköihin, MUTTA kaivelin sieltä pois vain "omia" tavaroitani. Eli siis sellasta mitä ei autoihin kuulu, koska niistä autojen osista mä en kyllä tajua mitään, enkä toki niihin sitten puutukaan. Noh, muuten kuin sanomalla miehelle, että miksi, oi MIKSI täällä ei voisi olla vaikka hyllyjä...? Ja MIKSI pitää työntää vain tavarat sinne varaston perimmäiseen nurkkaan, josta niitä on aivan mahdoton saada pois...??

Sieltä miehen "siellä ei ole mitään sulle"-kätköistä paljastui siis esimerkiksi haravat, lapiot ja sellaset, mitä aina sit tarvittaessa etsin - en löydä - ostan uudet... (ja vaikka mitä muutakin sinne kuulumatonta sieltä kyllä kaivautui esiin) No, nyt ne on ihmisten ilmoilla, ja JOS vaikka joskus tekee mieli haravoida niin tiedän missä ovat. Vai öö, mihinkähän ne nyt sit eilen laitettiinkaan... (jäi vähän homma vaiheeseen..)


Oletteko käyttäneet noita Facebookin Roskalava- ja myyntipalstoja? Mä eilen eka kerran kokeilin. Ekan kuvan iki-ihanan vauvan kehdon (jota siis on hillottu meidän varastoissa joku tollanen 15 vuotta...) laitoin myyntiin ja se meni ihan heti. Se löytyy jatkossa Katjan kotoa.. ♥ Tai sitten jostain minne ikinä hän sen sijoittaakin. Mutta kävi kyllä ihana tuuri, kun sain sen niin rakastaviin käsiin luovuttaa - jotenkin oli kynnys sitä myydä, kun mies on sen meidän  lapsille kunnostanut... mutta kun ei sille ole ollut mitään käyttöä, eikä tytärkään sitä pikkuprinsessalle halunnut ottaa, niin miksi sen sitten jättäisin vaan pilaantumaan varastoon... Nyt se saa jatkaa elämäänsä hyvissä käsissä!

Tuon kuvan jääkiekkomailat ja lasten lumikola haettiin jo eilen illalla uuteen kotiin Roskalavan kautta. Ihanan ripeää toimintaa! Nuo ovet ei VIELÄ ole lähdössä mihinkään... nekin kaivoin autotallin varastosta, jossa olen niitä säilönyt aika monta vuotta ajatuksella "jos nää vaikka johonkin keksisin laittaa"... Ovet on minusta ihan superihanat ja meinaan ne nyt (eli joskus kesän aikana, kun ehdin..) pestä ja puunata ja sit jos en vieläkään keksi paikkaa, ne EHKÄ joutuu lähtemään meiltä (ei tosin ilmaiseksi...).


Mä oon varmasti tehnyt useinkin selväksi, hehheh, että meillä ei nurkissa turhaa roinaa pyöri. Mutta olen tarkoittanut sillä talon sisäpuolta... Sitten on ne mun "pimeät paikat" eli juurikin autotallin erinäiset varastotilat, pressutallit pihalla, aitta, saunan eteinen, puuvarasto... joissa sitä kaikkea superturhaa on. Esim noi laatat... siis hei, noista on tehty saunan lattia joskus vuosikausia sitten! Ja noi isot laatat on peruja vanhasta kaakeliuunista, joka tehtiin tänne vuonna 1997..... Olen vaan säästellyt laattoja tuolla pressutallissa, että "jos nää joskus veisin jonnekin". No minne??? Kuka tahtoo??? Laattoja on useampia "levyllisiä" (siis noita pieniä) ja isojakin melkoinen nivaska. Roskalavan kautta koitan saada pois, mutta ei oo ilmestynyt halukkaita... säälittäis ehjät laatat kaatsille viedä. Ehkä vien ne kierrätyskeskukseen tai jonnekin, jos ei kukaan huoli...


Tämäkin kypärä kaivettiin sieltä autotallin varastosta. On lähdössä uuteen kotiin huomenna, ihan pölyineen kaikkineen... Minusta on niin tyhmää säilöä tavaroita ja antaa niiden sitten mennä ihan likaisiksi ja pahimmassa tapauksessa pilalle. Menkööt siis jollekin tarvitsevalle, vaikka ilmaiseksi...

Sinänsä en ole järin innostunut tästä face-touhusta. Koko ajan pitää kyttäillä, onko tullut ilmoituksiin vastauksia... pitää sopia millon haetaan ja haetaanko varmasti... vieraille ihmisille antaa osoitetta jne jne. Hirmuisesti siis tavallaan varastaa aikaa tollaset ilmaiseksi annettavat tavarat!! Katselen nyt tämän satsin, en tosin montaa päivää... ja sitten varmaankin jatkossa kippaan kamat vaan kierrätyskeskukseen/jäteasemalle suoraan. Pienemmällä vaivalla niistä sillä tavalla eroon pääsee, kun kuitenkaan rahallisesti tästä ei mitenkään edes hyödy.

* * *

No, kohta lähden sitä rahaa hankkimaan, on nimittäin sunnuntainen työvuoro edessä. Voihan että, kyllä mä mieluummin kotosalla kaappeja ja varastoja raivailisin... no, velvollisuus kutsuu, joten otanpa tästä hiukan murua rinnan alle ja sitten suunnistan sinne työmaalle. Siellä saapi viileässä olla, kun muut kärvistelee helteen kourissa, ehhehe...

Mukavaa hellepäivää teille kaikille!

Heli

12 kommenttia :

  1. Laattoja löytyy meiltäkin. Ja pihakiviä :). Ihan vaan sillä vissiin hillottu, että jos tarvii joskus joku rikkinäinen vaihtaa, niin on sitten ne varastoidut samaa tahtia haalistuneita alkuperäisten kanssa. Hehhee. Teoriassa kuulostaa ihan järkevältä, mutta käytäntö onkin sitten toinen juttu.

    Pari mopo/moottoripyöräkypärää ja ajotakkia + yhdet ajohousut löytyis kans. Jäi vaiheeseen, kun keväällä meinasin muka Toriin laittaa myyntiin siinä kohtaa, kun mopoja ja pyöriä aletaan yleisesti kaivelemaan esiin, mutta kun en jaksanut alkaa tutkimaan, mitä sellasista voi pyytää, niin tuolla ne nyt kellarissa nököttää tilaa viemässä. Sen verran monta satasta niistä on yhteensä kumminkin maksettu, että ilmaseksi en raski antaa. Että josko ens keväänä sitten.. Tai sit ei.

    Ja tutulta kuulostaa toikin uusien ostaminen, kun luulee, ettei ennestään jotain löydy (tai siis ei muista, että löytyy..). Siitä syystä meillä on mm. pyörän pumppuja ja sellasia puutarhaharoja (en tiedä mikä niitten oikea nimi on) useampi kappale, jotka paljastui tässä raivausprojektin yhteydessä. Varmaan paljon muutakin, minkä olemassaolosta en vielä (onneksi) tiedä..

    Ja mitä noihin FB-ryhmiin ja kirppiksiin tulee, niin ei oo kyllä yhtään mun juttu, kun en siellä muutenkaan käy (FB:ssa siis) ja ahdistaa pelkkä ajatus niistä av-, yv-, jono- ja mmm-viesteistä. Varmaan ihan näppärää, mutta jätän suosiolla paremmin homman hallitseville. (Ja jostain syystä meidän pojat ei halunneet, että laittaisin sinne mitään myynti-ilmoituksia. Vissiin se on sitä, että kun asutaan kylässä, jossa kaikki tuntee kaikki, niin eivät halua, että kaverit näkee, mitä kaikkea ylimääräistä meillä on. Tai jotain. Vissiin kokevat kodin tavaroiden esittelyn julkisesti liian henkilökohtaiseksi. Tai näin ainakin kuvittelen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin jollain lailla ehkä ihan pikkaisen kirpaisee se menetetty raha noissa tavaroissa, vaikka meillä ei onneksi isoja rahoja ole missään kiinni. Enemmän rasittaa kuitenkin se vaiva, mikä kaman myymisestä (ja näköjään myös lahjoittamisesta!) tulee, oli se sit kirpparilla taikka facessa. Siksi antaisin mieluiten vain pois koko rontin kerralla jollekin tarvitsijalle, tai vaikka kierrätyskeskukseen.

      Tämä roskalava-ilmoittelu saa kyllä multa varmaan jäädä tähän yhteen kertaan, mielestäni on oikeesti ihan kauhea vaiva sopia hakuja ja kytätä vastauksia... puuuh. Ne kamat mitä ei nyt ihan lähipäivinä mene, lähtee sit kierrätyskeskukseen tai kaatsille. Ainakin sellaset pienemmät...

      Edelleen vähän harmittaa esimerkiksi turhana pyöriskelevät Ektorpin päälliset, ne oranssit ruskeilla pilkuilla... kumpa joku ostais ne (pyydän kahden sohvan päällisistä yhteensä kokonaiset 10€...) ja värjäis siitä itselleen vaikka mustaksi... sais kyllä ihan tosi halvalla. Eikä tarttis niitä roskiin laittaa... =(

      Myös sellasia vaikeita ja harmillisia kamoja on äitiltäni tulleet Kermansaven astiat ja Arabian seinälautaset, jotka lupasin laittaa myyntiin. Olen koittanut myydä jossain, mutta ei ne liiku, ja nyt en tiiä mitä ihmettä niille tekisin... en arvaa ihan ilmatteeksi pois antaa...

      Välillä on vaikea miettiä se raja, että säilönkö ja rasitan mieltäni niillä, vai annanko vaan pois ja kerran se kirpaisee!

      Ymmärrän poikiesi pointin asiassa - muakin vähän hämää laittaa kaikki toi kama esille. Saatikka että laitan sit uppo-oudoille ihmisille osoitettani... =( Ja todellakin ne kaikki av:t ja yv:t on lopulta yksi iso sekasotku vaan!

      Poista
  2. Täällä kans yks ylimääräisten kamojen ja myynnin kanssa tuskaileva. Keräsin ylimääräset olohuoneeseen koristeeksi. Yritin myydä FB-ryhmässä. Just noi jonot ja varaukset ym ärsyttää. Ja sitten kun pitäis hieroo kauppoja, niin pitäis antaa ilmaseks. Ja sitten kun lupasin ilmaiseks niin ois pitänyt viedä ja ajaa 20km. Kiitos ja ei. Tuotteet kuvattu ja mitattu ja kaikki turhaan. Heivasin ne kamat nyt vessaan pois silmistä. Huutonettiä oon käyttänyt, mut nyt en jaksa alkaa punnitsee ja pakkailee. Kesän jälkeen ehkä yritys kirpputori-pöydän kautta. Roskiin kun en mitään raaski heittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaa kyllä tuskaiselta!! Ihmiset on mun mielestä jotenkin todella omituisia noilla palstoilla, siis ne ostajat tai ilmaisenkin tavaran ottajat.. kaikenmoisia kysellään ja ihme palveluksia ootetaan... siis vaikka ilmaiseksi sais jotain!! Mä en taida tän yhden kerran lisäksi enää ainakaan tota Roskalavaa käyttää, myyntipalstaa vielä voisinkin, se on kuitenkin vähän eri asia.

      Toivottavasti saat kamppeesi jonnekin... niitä on kyllä niin ärsyttävä säästellä jossain nurkissa pyörimässä! Ja se nimenomaan tekee tästä niin vaikeeta, kun ei viittis roskiin ehjää tavaraa heittää...

      Poista
  3. Ihanat nuo ovet <3 Mulla on paljonkin kokemusta fb-kirppiksestä.Sinnehän on tosi helppo laittaa tavaroita myyntiin..Mutta on niistä aina kova sopiminen:miten,mistä ja milloin haetaan(nykyään en enää jaksa kuskailla tavaroita vaikka liikkeellä oisinkin.Ostaja saa hakea tavaran meiltä;) Ja mittailla saa vaikka mihin malliin päivänselviä tuotteita:D Tuntuu välillä turhan isolta vaivalta muutamasta eurosta.Viime viikolla sain tosin samantien menemään kaksi meille käyttökelvotonta huonekalua..kahvipakettiin vaihtuivat tunnin sisällä.Että on siitä iloakin välillä.Mukavaa uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovet on tosi ihanat, olen niitä varastoinut monta vuotta... saa nähdä saanko oikeesti koskaan niitä laitettua mihinkään esille. Toivottavasti!!

      Noissa FB-ryhmissä on puolensa ja puolensa. Äsken just haettiin toi kypärä ja lasit, ja heti sen jälkeen menin ja klikkasin ilmoitukseni ja itsenikin pois koko ryhmästä. Loput tavarat menkööt kierrätyskeskukseen, en jaksa enää kytätä mokomien pienten kamojen kanssa olisko niille ottajia vai ei. Mulla on ihan hartiat jumissa tästä koneen tuijottamisesta jo muutenkin, joten nyt on edes yksi juttu vähemmän miksi "pitää" koneella olla... ;)

      Mukavaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  4. Mä en ole vielä myynyt fb-ryhmissä mitään, mutta jotain olen antanut. Yleensä jätän sen autotallin oven eteen, siitä saa hakea kun haluaa.

    Mutta pari viikkoa sitten päätin antaa pois kasan pihalaattoja. Voi jessus, oli pakko päivystää kotona hakijaa että saan näytettyä missä laatat on.
    Myöhästyi sovitusta vaatimattomat 4h. Kahden tunnin jälkeen kysyin aikooko tulla, ja vasta tässä vaiheessa iloitti etti kärrystä on rengas rikki.

    Niistä laatoista tuli kymmeniä kyselyitä, mutta kun en suostunut alkamaan laskea laattoja niin olinkin ikävä ihminen.
    Jos annan ilmaiseksi ja kuvankin kasasta näkee niin mielestäni on aika kohtuutonta että ne vielä laskettaisiin erikseen. Sehän olisi vaatinut koko kasan järjestämistä.

    Ja tosiaan nämä av, jonot ja ties mitkä on niin raivostuttavaa kulttuuria noissa ryhmissä. Varataan jos tarvitaan ja otetaan ja muuten ei tod.

    Huh. Edelleen vien kaiken helposti kuljetettavan spr:lle. Pääsee huomattavasti helpommalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, just tollasta se touhu siellä ryhmissä välillä on. Voi elämä, tavara on ILMAISTA ja sit aletaan kuitenkin odottaa vaikka mitä palveluksia! Mua kyllä raastaa se hankaluus hommassa, vaikka idea siinä onkin tosi hyvä. Sinällään joku kirppispaikka on helpompi, kun vie vaan kerralla kaiken sinne ja ostajat saa kattoo siitä ne kamat ihan ite. Mutta sitten taas sitä varten pitää kamat hinkata puhtaaksi, eikä sinne kaikki tavara mene muutenkaan (just vaikka pihalaatat).

      Mä tosiaan klikkasin itteni roskalavasta ulos saman tien, kun sain ton kypärän menemään, ja se riitti mulle siitä hommasta. Sanoin miehellekin, että sopiiko, jos jatkossa viedään kaikki suoraan vaan jonnekin kierrätyskeskukseen tms... (sopii) Pitäis nyt tonkia kaikki nurkat ja keräillä kamat yhteen kyytiin. Ja jatkossa pitää olla hommaamatta mitään, millä on vaara jäädä nurkkiin pyörimään...!! ;)

      Poista
  5. Mä en ole myynyt facekirpuilla mitään pitkään aikaan. Lasten vaatteita pääasiassa myin sillon kun myin ja muuten hyviä kokemuksia, mutta yks osti kerran multa todella halvalla pienen paketin lastenvaatteita. Olin kuvaillut tuotteet hyvin ja kertonut että yhdessä paidassa on muutama tahra. Ostaja asui lähellä mutta halusi kuitenkin että postitan. No, muutaman päivän päästä tulee viestiä kuinka pettynyt ostaja oli "tahraisiin vaatteisiin". Sanoin, että en kyllä itse ollut löytänyt tahrjoa kuin siitä yhdestä paidasta ja tarjouduin tulemaan hakemaan vaatteet pois ja maksamaan takaisin niin tuli viestiä että "antaa olla". Jäi vähän olo, että olisi halunnut rahoja takaisin ehkä hieman syyttä. ;) Mutta joo, voin vaan kuvitella kuinka paljon on just tuota odottelua ja jahkaamista asioiden kanssa. Mä ymmärrän mittojen pyytämisen jos ollaan ihan ostamassa tuotetta (ja vaikka pitkän matkan päästä tulossa hakemaan) mutta jos tosiaan ilmasta tavaraa on tarjolla niin luulis että tullaan tyytyväisinä hakemaan vaan niin pian kun mahdollista. :)

    Jos päätät ovista luopua niin ilmota eka mulle. ;) Mä haluaisin tähän taloon vanhat ovet kaikkiin karmeihin. <3 (joskus aikanaan vaihdettu esim. laakaovia tänne) Mies tosin ei vissiin oo ihan samaa mieltä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tollasia face-kokemuksia mä oon kans kuullut... en vaan jaksa sellasta venkoilua, joten jos ehkä jatkossa jotain isompia juttuja vaikka koitan sitä kautta myydä tai lahjoittaa, mutta noi pikkusälät menkööt suosiolla muuta reittiä.

      Mä en usko että noista ovista olis siinä mielessä iloa teille, että ne sais laitettua välioviksi... ne on nimittäin tosi kapeita ja matalia. Ehkä jotain komeron ovia? Tai sit ennen aikaan on vaan ollu aivan hiton pienet oviaukot.

      Poista
  6. Minä käytän jatkuvasti fb:n kirpparipalstoja, sekä ostamiseen (huoh) että myymiseen. Ja koen, että ne toimii kun hinnoittelee kamansa niin, että on realistista kuvitella niille joku ostaja. Tori.fi on myös ollut omassa käytössäni melko toimiva. Onhan se niinkin, että tylsä antaa osoitteita yms, mutta olen joitain kamoja myös toimittanut tuohon "omalle kylälle" johonkin julkiselle paikalle. Joskus se on helpompaa niin.
    Ihanat nuo peiliovet!! Tuollaisista moni tekisi esim. puutarhaan pöydän pienten pukkien päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että käytän myöskin vielä sitä kirpparia. Mutta sitä "annetaan ilmaiseksi"-palstaa en taida jaksaa... Jos jostain saa rahaa, se vaiva tuntuu ihan kohtuulliselta, mutta jos on ilmaiseksi antamassa jotain, niin sit tuntuu kohtuuttomalta se kaikki säätäminen.

      Nuo ovet on todella ihanat. Olen säästelly niitä vuosikausia, mutta en ole keksinyt minne ne laittaisin... Puutarhapöydät olis tosi kivat, mutta sit mietin, että eikö ne mene ihan pilalle, jos ne on säiden armoilla koko ajan, kun ovat kuitenkin ihan umpipuuta? Olen miettinyt jos ne jonnekin sisälle saisin pystyyn seinää vasten tms, tai sit olis aivan mahtavaa käyttää niitä jonkun komeron ovina tai vastaavina, mutta kun meillä ei vaan ole sellasta seinää tai tarvetta ovellekaan mihinkään... Ne on tosi kapeat, että ruokapöytääkään niistä ei saa. Hankalat, mutta ah, silti niin ihanat! ♥ Toinen ovi on toisen puolen väriltään mintunvihreä, se on aivan syötävän suloinen.. ♥ (ovet on siis molemmat kummallisesti maalattu eri värisiksi eri puolilta!)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥