lemmikkijuttuja ja loppukevään suunnitelmia

Viimeisestä postauksesta on yhtäkkiä vierähtänyt kuukausi. Ja kyllä onkin ollut moninaisia tapahtumia täynnä oleva kuukausi!! Kelit on vaihdelleet hankikannoista loskasössöön, auringosta vesisateeseen. Olen ravannut eläinlääkärissä neljään otteeseen ja käynyt itsekin useamman kerran lääkärissä. Mies on ollut kipeä, itse olen ollut kipeä. Olen hakenut passia ja uuden ajokortinkin, samoin mies. Koulujuttujen kanssa ollaan soudettu ja huovattu ja nyt viimein alkaa olla suunnitelma niiden suhteen selvä. Olen myös hoitanut lapsenlapsia ja hiihtolomakin tuli vietettyä. Kalenterissa on tulevienkin viikkojen kohdalla merkintöjä aika tavalla, joten se hiljainen keskitalvi on nyt todellakin kääntynyt toiminnaksi! 

Avataanpa nyt sitten vähän tätä kaikkea.

Surullisin juttu kuluneen kuukauden aikana on ollut se, että nuo kaksi pientä pitkäkorvaa ovat nyt poistuneet keskuudestamme. Meidän pikku puput oli 7,5 vuotta vanhoja ja alkoivat selvästi kärsimään erinäisistä vaivoista. Toisella alkoi mennä takajalka alta ja etujalka alkoi vääntymään oudosti (ehkä johtuen nivelrikosta?), lisäksi sillä tuntui olevan kasvain ainakin yhdessä nisässä. Toinen sai jonkun kummallisen neurologisesti oireilevan romahduksen ja olin aivan varma, että se oli nyt sen menoa, mutta niin se vaan vielä lääkityksellä toipui paremmaksi. Kumpikaan ei kuitenkaan enää oikein syönyt kunnolla pääruokaansa eli heinää ja eläinlääkärin arvion mukaan niiden elämä ei siis enää ollut kovin elämisen arvoista. Puputhan piilottaa kipunsa ja vaivansa niin pitkälle kuin suinkin mahdollista, eli siinä vaiheessa, kun alkaa oireita näkymään (syömättömyyttä, vaikeuksia liikkua tms.) ne on jo selvästi tosi kipeitä. 

Oli silti todella raskas päätös nukuttaa ne ikiuneen. Puput lähtivät vehreämmille pomppimismaille yhtä matkaa, ikänsä yhdessä eläneinä ei olisi ollut viisasta niitä eri aikaan lähettää. En olisi uskonut - kaiken sen tuhon ja riesan niiden kanssa kokeneena - miten suuresti niiden lähtö tosiaan mua suretti! Itkin siellä lääkärissä, kun piikit pistettiin ja itkin koko illan vielä kotonakin... vieläkin surettaa kovasti, kun tätä edes ajattelen, snif! Eläinlääkäri sanoin mielestäni ihanasti, kun siinä nenää niistelin, että jos ei lemmikin lähtö itkettäisi, niin miksi sitten edes lemmikkejä on ollut... itku on osoitus siitä, että ne on olleet tärkeitä. Ja olihan nuo kuitenkin supersuloisia palleroita, jotka kuului perheeseemme monta vuotta. ♥

Myös koira kävi tohtorissa. Siltä siivottiin hammaskiveä pois. Koirakin on meillä jo aika vanha, 11,5-vuotias. Se on kyllä onneksi vielä ihan virkku ja sitä ei tunnu mikään sen ihmeemmin vaivaavan. Hampaita nyt koitetaan pestä ja pitää kunnossa, ettei niitä jouduta poistelemaan - toisen koiran kanssa niiden kanssa oli paljon ongelmia ja työläitä (sekä sikakalliita...) operaatioita, joten tämän kanssa koitetaan nyt todella toimia fiksummin. Taas voi miettiä, että miksi ei olla alusta asti herätty tähänkin asiaan... on tosi kiva opettaa vanhalle koiralle hampaiden harjaamista. Onneksi se koirien hammastahna vaikuttaa olevan hyvän makuista. Ja tuo koira on kyllä kiltti kuin mikä, joten suostuu tähän kummalliseen toimenpiteeseen ihan hyvin.

Kyseinen kuva on siltä päivältä, kun oltiin oltu siellä toimenpiteessä; koiraparka oli ihan vapiseva ja viluinen rauhoituksesta palautumisen aikana, joten pistettiin sille sisälläkin villamekko päälle ja peiteltiin se lämpimästi huovalla sohvalle iskän viereen! (Juu, me ollaan koirallekin iskä ja mamma...)

Laitetaan nyt vielä tasapuolisuuden nimissä tämän meidän kissaleidinkin kuva tänne. Kissa on meidän vanhin lemmikki tällä hetkellä, se on jo 14,5-vuotias. Kissaksi ei siis kuitenkaan mikään ikäloppu vielä, eikä sillä suuremmin mitään vaivoja ole ollutkaan. Sitä olen tosin miettinyt jo pitkään, että onkohan sillä jonkinasteinen hyperestesia, se nimittäin aika ajoin ryntäilee ihan kummallisesti hullun kiilto silmissä, maukuu, nuolee itseään raivokkaasti ja värisyttää selkänahkaansa. Onneksi se on aina kuitenkin sellasta pikku hetken kestävää vaan. Törmäsin tähän oireyhtymään jokunen vuosi sitten katsoessani ihan ohimennen jotain kissakuiskaajaa, ja yhtäkkiä kaikki kissamme toilailut saivatkin selityksen. Onneksi tilanne ei meillä kuitenkaan ole likikään samanlainen kuin ohjelman kissalla. Ja onneksi tosiaan tämä meidän katti pääasiallisesti on ihan normaali oma itsensä, köllöttelee sohvan selkänojan päällä tai vaikka keskellä ruokapöytää tai tunkee itseään tykö siliteltäväksi.

Itsekin olen tosiaan sitten käynyt lääkärissä useampaankin kertaan. Tosin hammaslääkärissä (ja gynekologilla). Ärsyttää kyllä tämä vanheneminen, kun alkaa olla yhtä ja toista vaivaa ja hampaatkin vaati taas hammaskiven poiston lisäksi myös paikkaamista, argh. No, mitäs olen tällainen mutustelija! (Kuvassa ihanaa vegaanista marjapiirakkaa ja kauravaniljajätskiä.)

Olen ollut myös pitkästä aikaa sairaana. Ensin mies oli jossain ihmeen vatsataudin tapaisessa, olo oli huono vaikka mitään ei ulos tullutkaan. Muutaman päivän kuluttua minä sitten sain samaisen vaivan, tosin minä kyllä sitten tyhjensin sisuskaluja ihan molemmista päistä ja kuumettakin oli. Yhden päivän makasin aamusta iltaan (ja ai kauheeta, miten siitä tulikin selkä kipeäksi!) ja siinä se sitten olikin. Nyt taudin jälkimainingeissa vaikuttaa sitten siltä, että iskee flunssa, voi ärsytys sentään. Juuri nyt parhaillaan koen jopa pienoisia vilunväristyksiäkin, ei voi olla totta... 

Olen mielestäni tosi harvoin kipeänä, viimeksi olin kaksi vuotta sitten juurikin tähän samaan aikaan vuodesta. Sairastin silloin ihan urakalla sen lisäksi, että olin jo muutenkin pitkällä sairaslomalla töistä. Mietin, että miten iso isku on elimistölle joku iso stressi, sillä tuolloin kaksi vuotta sitten jouduttiin rakkaista rakkain koirani lopettamaan ja sehän oli mulle aivan sietämättömän suuri menetys ja henkinen romahdus. Ja se lisättynä silloiseen muutenkin jo valmiiseen henkiseen romahdustilaan aiheutti mielestäni sen, että sairastin vajaan kahden kuukauden sisällä kolme antibioottikuuria vaativaa tautia! 

Nyt sitten olen samassa tilanteessa osittain, eli noiden pupujen lopetus oli raskas juttu - olisiko se voinut tehdä elimistöön jonkunlaisen hetkellisen heikkouden tilan, jonka heti kaiken maailman pöpöt hyödyntää...? Myös tuo kaikenlainen epätietoisuus ja päämäärättömyys noiden koulujuttujen ja ihan yleensäkin tulevaisuuden suunnitelmien osalta on toisaalta aika kuluttavaa henkisesti.

No, tämä nyt on tällaista pohdintaa, tiiä sitten mikä on minkäkin syy ja seuraus. Tuo kahden vuoden takainen tilanne kuitenkin oli ihan varmasti sellainen, että sairastuin niihin muihin tauteihin takuulla siksi, että olin niin heikoissa kantimissa kaiken kaikkiaan just silloin.

  

No, koulusta oli hiihtoloma. Me ei todellakaan lomailtu mitenkään kummemmin, kotona vaan oltiin. (Ja silloin juuri oli nuo pupujen sairastelut ja ekat eläinlääkärireissut.) Mies siis oli töissä sen viikon ja tyttökin lähti kesken lomaviikon takaisin koululleen, kun velvollisuus navettavuoron ominaisuudessa kutsui. Tuon kuvan laitoin lomaviikolla instaan, kun tuntui, että kaikki muut ne vaan laittelee kuvia laskettelurinteistä ja muista lomajutuista... että minä se vaan täällä kotona möllötän ja muun tekemisen puutteessa imuroin!

Lomaviikon aikana alkoi kyllä olla sellanen olo, että nyt alkaa toden teolla kotona venyminen ja tekemättömyys hiertää pääkoppaa! On ihan mahtavaa olla kotona kohtalaisen paljon, mutta kyllä liika vaan on liikaa. Mulla ei meinaa olla täällä mitään sen tähdellisempää puuhaa, koska täällä on koko ajan suht hyvä siivo ja järjestys ja koska täällä vaan ei ole enää niitä lapsia "paikkoja sotkemassa". Ei ole siis mitään tekemistä!! Ei ihminen määräänsä enempää vaan jaksa lukea kirjaa tai täyttää sudokuja. Mun jalka on aina vaan kipeä ja sen kanssa ei sitten suuremmin tee mieli ulkonakaan käyskennellä. Jotain järkevää tekemistä alkoi siis ihan oikeasti jo kaivata!

No, hetkellisesti keskitin sitten tarmoani ja tein esimerkiksi kuvassa olevia seitanpihvejä. Että edes söisin kunnolla, kun aikaa siihen ruoanvalmistukseen nyt on vaikka miten paljon!! Nuo pihvit kesti valmistaa maksimissaan ehkä kolme varttia, paistoaikoineen... mutta no, tuli ees jotain tehtyä ja viimeinkin tuota reseptiä kokeiltua. Ja kyllä muuten kannatti, pihvit on aivan älyttömän hyviä!! Taidankin ottaa pakkasesta ja syödä niitä taas tänään.

Koulussa ei edelleenkään ole juuri tullut hapannuttua, koska koulupäiviä vaan on niin vähän. Kevääksi oli kuitenkin alettava ihan tosissaan tekemään suunnitelmia, jotta saisi hommat hoidettua ja paperit kouraan. Päätettiin luokkakaverini kanssa, että unohdetaan se koko ulkomaan vaihto, kun siitäkään ei tunnu tulevan yhtään mitään. Alettiin siis hoitaa eteenpäin meidän kevään harjoittelujen asioita. Kunnes sitten melkein heti tuon päätöksemme jälkeen saatiin kuulla, että meille on nyt paikka siellä Saksassa... Joten: suunnitelmat uusiksi sitten vaan. 

Ollaan nyt sitten todellakin lähdössä reissuun huhtikuun lopulla, hui ja jee! Me ollaan siellä tosin vain pari viikkoa, mutta parempi sekin kun ei ollenkaan. Ja toisaalta me rouvasikäiset ihmiset oltiin molemmat vähän sitä mieltä, että oikeastaan ihan kiva, ettei olla tuon kauempaa. Ainakin minä ajattelen, että kiva saada kokea tuo homma ja tulla sitten taas äkkiä takaisin omaan kotiin!

Tuon reissun suunnitelmia pitäisi nyt sitten tehdä tänään. Lennot olisi varattava, samoin majapaikka. Mietinnässä on, uskalletaanko ottaa auto jo lentokentältä (tarvitaan siellä auto, että päästään harkkapaikkaan) ja huristella siellä niitä nopeita motareita pitkin... (en tosin edes tiedä, onko just siellä suunnalla motareita??) Passin sain aikaiseksi uusia vasta viime viikolla ja mun piti hakea myös uusi ajokortti, koska mulla on sellainen vanha lätystkä, missä ei ole sitä EU-ajo-oikeutta. Eiköhän tämä tästä ala siis järjestyä.

Myös kevään harjoittelut pitää nyt selvitellä kuntoon. Mä aion tehdä tällä tietoa nyt sitten kaksi näyttöä vielä - opettaja ei tunnu millään antavan lupaa siihen kolmanteen, mitä olin suunnitellut, joten katson sen kohdalla tilannetta sitten, kun olen nuo kaksi nyt ensin saanut tehdyksi. (En luovuta vielä!!) 

Tänään on koulusta vapaata ja aionkin tämän päivän aikana lähetellä viestin jos toisenkin näiden juttujen tiimoilta. Työharjoittelun taidan aloittaa viimeistään huhtikuun alussa, ellen sitten jo ensi viikolla (oikeasti meidän harkka alkaisi vasta 15.4.). Jotenkin hankalaa, kun mulla on tosiaan ensi viikon kohdallakin joka päivä jotain merkintää kalenterissa... on pari koulupäivää ja sitten on rokotusten hakemista ja vielä yksi hammaslääkärikäyntikin. Ja perjantaina lähden jo ajoissa iltapäivällä risteilylle miehen kanssa (hänen liiton risteily). Eli siis onko järkeä tuon kaiken sekamelskan keskelle vielä mitään harjoittelun alkamista sopia edes... Mutta eiköhän nämä tästä tosiaan hiljakseen ala selviämään. Kuukauden kuluttua olen jo paljon edistynyt näissä asioissa ja kahden kuukauden kuluttua alkaa jo valmistuminenkin ehkä häämöttää!

Ulkona on just nyt aivan ihana, kirkas auringonpaiste. Lintujen äänet kuuluu ikkunan läpi sisälle asti ja keli on ihanan keväinen! Uskaltaisinkohan tuonne nyt lähteä pienesti ulkoilemaan ennen kuin alan niitä moninaisia sähköpostiviestejä nakuttelemaan, vai riehaantuuko aavistuksen kipeä kurkku siitä vaan lisää, tai jo valmiiksi vuotava nenä? Mittailin äsken kuumettakin, kun vilunväristykset aina välillä vaivaa, mutta ainakaan vielä ei ollut mitään. Lauantaina pitäisi lähteä kyläilemään siskolle, joten en nyt kyllä tosiaankaan tahtoisi tässä sairastua enempää!

Taidan nyt ensi alkuun kuitenkin hörpätä ainakin teetä lisää, sekä tietenkin luottolääkettäni auringonhattu-uutetta - jospa tämä tästä talttuisi heti alkuunsa, niin kuin yleensäkin. Peukut pystyyn sille!

Mukavaa loppuviikkoa teille, pysykäähän terveinä!

Heli