hiirenkorvia ja reissustressiä

Aika juoksee, minä en - vaikka todennäköisesti kyllä pitäisi... 

Kevät on nyt siinä kohdassa, että mun Saksan reissu alkaa olla ajankohtainen. Kääk!! Matkaa varten on hommat hoidossa: lennot on varattu, majapaikka myös, samoin auto on sieltä lentokentän vuokraamosta varattuna. Passi on uusittu, ajokortti vaihdettu EU-malliseen, tarpeellisia papereita tulostettu mukaan ja kyyti kentälle sovittuna. 

Ajatus ei vain meinaa millään olla mukana tässä hommassa... Reissu tulee väistämättä huonoon aikaan, sillä mun on nyt pakko venytellä näyttöjäni vasta sinne toukokuun loppuun, että ehdin kaiken materiaalin tehdä. Tämä siis tarkoittaa sitä, että en valmistu samaan aikaan kuin muut, vaan vasta sitten vissiin kesäkuussa. Toisaalta olen ajatellut hyödyntää tuon ajan ja EHKÄ tehdä vielä yhden näytön siellä kesäkuun alkupuolella... mutta se nyt jää nähtäväksi sitten, tapahtuuko näin.

Joka tapauksessa matkaa varten en ole vielä henkisesti oikein valmis. Enkä ole pakannutkaan mitään, tai edes tarkistanut niitä painorajoja matkatavaroille tai yhtään mitään. Listaa olen kirjoitellut mukaan otettavista asioista ja ennen reissua tehtävistä jutuista, mutta tekemistä vaille ovat kyllä edelleen. Nyt mulla on loppuviikko aikaa tätä varten, sekä niiden näyttösuunnitelmieni tekemiseen - nyt on pakko toimia. Koitan myös aktiivisesti unohtaa koko ajan kasvavan lentopelkoni ja kaikki ne kauhuajatukset maailman menosta, lentokoneiden putoiluista, terrori-iskuista jne... Mua ei oikeasti hermostuta niinkään paljon se, että pitäis koittaa jollain muinoin opiskellulla saksan kielellä tulla toimeen, tai ajaminen siellä hirveissä nopeuksissa moottoriteillä, tai että löydetäänkö yleensäkin sinne koko majapaikkaan tai työpaikalle... paljon enemmän pelottaa noi lentokonejutut!!

Olen nyt sitten ollut muutaman viikon harkassa. Tykkään oikein kovasti, hommat on mukavia ja ihmiset tuolla myös! Olen vuoroin jäteasemalla ja sitten taas välillä ympäristökouluttajan mukana pitämässä neuvontoja. Neuvojan homma olis niin kivaa!! Vaikka ei tuo jäteaseman hommakaan paskempaa ole. Mä olen luonteeltani sellanen auttavainen asiakaspalvelija, joten hyvin sovin sinne. Se on ollut yllätys, miten vaikeaa se homma aika ajoin on!! Kuvittelin todellakin handlaavani eri jätejakeet ihan tuosta vaan, mutta se on kyllä hiukan eri asia kotioloissa niiden omien pikku jätteiden kanssa kuin tuolla, minne tuodaan ihan kaikkea laidasta laitaan. Etenkin asiat, joissa on montaa eri materiaalia, on aika haastavia. Ja miten ikinä opin, mikä liuotin tulee mihinkin laatikkoon... puuh. On myös välillä aika raastavaa nähdä, mitä kaikkea hyvää kamaa ihmiset vie jäteasemalle, kun eivät vain jaksa viedä muuallekaan, esim. kierrättää vaikka kirpparin tai jonkun muun sellasen kautta. Ihan ekan harkkapäivän eka asiakas jo toi lastin aivan hyvää tavaraa ja mulle tuli sellanen olo, että ei hitsi, voisinko tällaista työtä oikeasti tehdä, jos tätä hyvän tavaran haaskaamista joutuu koko ajan katsomaan...

Aika ajoin homma on tuollasta kirjan lukemista ja notkuilua. Mutta sitten on päiviä, että saa koko ajan olla menossa johonkin suuntaan. Minä tykkään olla auttamassa asiakkaita purkuhommissa ja mikäs tuolla auringonpaisteessa on ollessa! Pöly on kyllä välillä aikamoista ja joskus hiukan lempsahtaakin sieltä jostain mädättämön suunnalta... mutta pääosin jäteasemalla on kyllä ihan hajutonta. Lokit kirkuu, korpit raakkuu, aurinko paistaa... tuntuu ihan kesältä!

Kelit on siis olleet välillä jo todella lämpimiä. Ihan paljasvarvaskelejä suorastaan! Vaan katsokaapa kuvaa tarkemmin: vastarannalla on lunta!! Otin tuon kuvan yhtenä päivänä, kun kävin kiertämässä jäteasemalla olevaa Roskapolkua, joka on sellanen opetuksellinen reitti kysymyksineen ja tehtävineen. Tarkoitettu siis koululaisille. Mietiskelin tuon reitin varrella, olisiko se hyvä paikka mun luonto- ja ympäristöneuvonnan näytölle (toisen näytön, joka on jäte- ja kierrätysneuvonta, pidän siellä jäteasemalla). Istahdin aurinkoiselle kalliolle pienen tosi rehevöityneen lammen rannalle ja siinä tulikin niin kuuma, että oli pakko riisua sukatkin pois! 

Kun olin tovin siinä istuskellut sain todistaa kiehtovaa näytelmää, kun kymmenet sammakot kurnutteli lammessa kosiomenojaan. Oli huvittavaa, kun mun takaa metsän reunasta kuului jatkuvaa rapinaa ja sieltä rinnettä pitkin kieri ja vieri lisää sammakoita lemmenleikkeihin lammelle. Suosittelen lämpimästi, että luontoon mennessä malttaa oikeasti pysähtyä ja istua hiljaa aloilleen toviksi. Silloin saattaa nähdä ja kuulla jotain sellaista, mitä ei kaiken vauhdin keskellä tule huomanneeksi! Nytkin kävi sitten niin, että heti kun nousin lähteäkseni kaikki sammakot pulahti näkymättömiin ja kurnutus lakkasi kuin seinään. Ja siis tämäkin näytelmä oli tosiaan ihan siinä kaatopaikan kulmilla, eli luontoa on ihan kaikkialla, kun vaan keskittyy katsomaan!

Kevät on siis jo todellakin pitkällä. Meidän pihasta piti valitettavasti kaataa iso koivu, koska se oli latvasta ihan laho, ja nappasin siitä sitten muutaman oksan maljakkoon. Pitää seurata pitääkö paikkaansa se, että niin monta päivää kun kestää hiirenkorvien tulo sisätiloissa, niin monta viikkoa se kestää vielä ulkona. Nuo lehdet ilmestyi noin neljässä päivässä, eli tuon ennustuksen mukaan kestäisi kaatopäivästä liki neljä viikkoa lehtien puhkeamiseen ulkona... epäilen kyllä, että aiemmin ne tulee, nyt kun on niin lämpimiä päiviäkin ollut ja vielä tulossa lisää. Pientä sadetta nyt kyllä kaipaisi, sitten varmaan vihreys oikein röyhähtää! Saas nähdä ehtiikö puut vihertää ennen reissuun lähtöä - eilen ei ainakaan vielä ollut merkkiäkään siitä, kun kävin oikein asiakseni katselemassa.

Mun kevät jatkuu siis hyvin opiskelupainotteisesti, vaikka ei tämä edelleenkään suuremmin miltään opiskelulta tunnu. Olen välillä pohtinut, miksi ei, ja vastaus on varmaankin siinä, että ei olla koulussa, ei ole läksyjä jne. Mun harkat on myös järjestään olleet sellasia tosi rentoja ja kivoja paikkoja, jotka ei oikeasti tunnu ees työltä vaan ennemminkin mukavalta ajanvietteeltä.

Joskus mietin, olenko tarkoituksella valinnut sellaset harkkapaikat, joissa voi ottaa tavallaan hyvinkin rennosti? Vai tuntuuko kaikki muut hommat kaupan töiden jälkeen lähinnä lokoisalta oleilulta?? Siellä tottui siihen, että KOSKAAN ei ollut luppoaikaa ja heti jos vähän löysäili tunsi lintsaavansa hommista. Useimmiten työtä oli ennemminkin enemmän kuin kukaan ehti edes tehdä! Nyt mä hiljaisina päivinä ihan oikeasti luen vaan kirjaa... Viime syksyn harkassa (luonnonvaratuottaja) olin pienessä yhden naisen tehtaassa, jossa kyllä puuhaa oli koko ajan, työtä tehtiin tehokkaasti, hiki lensi ja kädet kävi, mutta niin kävi suukin ja oli vaan tosi ihanaa. Hyvän ystävän kanssa rupateltiin koko ajan (oltiin yhtä aikaa siellä harkassa) ja paikan omistajakin oli ihan mahtava tyyppi, jonka kanssa meillä oli tosi mukavaa. Myös viime kesän kesätyö oli ihan mahtava paikka: mukavat tyypit, rento meininki, helpot hommat ja ihan parasta ne upeat kelit aurinkoisella merellä tai järvellä...

Tuollaisten paikkojen jälkeen tuntuu jotenkin ihan mielettömän vaikealta edes ajatella mitään "oikeaa työtä" ja mun on ollut todella vaikea sietää ajatusta, että koulu joka tapauksessa on kohta ohi ja pakkohan sitä olis kai jotain keksiä tekevänsä. Olenkin lähinnä sitten vaan koittanut olla ajattelematta koko asiaa... Ja sillä varjolla jättänyt kaikki mahdolliset kesätyöajatuksetkin pois mielestäni, että en tiedä milloin olen yleensäkin edes valmistunut ja teenkö jotain koulujuttuja vielä kesäkuun puolellakin... Mä haluaisin nyt vaan kesän OLLA ja miettiä jatkoa sitten vasta joskus syksymmällä. Ja olen mä hakenut jatko-opintoihinkin, että sekin sitten vaikuttaa kaikkeen, jos nyt sinne pääsen (ja pitäisi pääsykokeisiinkin jossain välissä valmistautua, voi hyvänen aika...).

No, nyt mun täytyy tästä kuitenkin alkaa valmistautua siihen, että mies tulee kohta syömään (eli siis lämmitän sille ruokaa). Sen jälkeen nappaan fillarin ja polkaisen kylille säärikarvojen sokerointiin (varaudun siihen, että Saksassa on niin lämmintä, että sääret on esillä... näitä luolanaisen sääriä en kuitenkaan kehtaa ilman raakkaamista esitellä!!). Sokeroinnin jälkeen on vain rohkaistava mielensä ja mentävä käymään paikallisissa päiväkodeissa kyselemässä haluaisivatko he kenties pienen ohjelmallisen luontoretken lukkariinsa vielä tälle keväälle.. ja ps. se olis myös mun näyttö... voi help! Toivottakaa mulle onnea tämän asian suhteen, tässä on nyt paljon pelissä, kun mun vaan nyt kerta kaikkiaan olis se näyttö saatava jonnekin tehtyä. (Sinne aiemmin mainitsemalleni Roskapolulle en sitä siis voi tehdä, koska sinne ei ole ryhmiä tulossa enää toukokuun lopulla.)

Niin ja kakkukuva siis kuvastaa ihan vain sitä, että ei ole edelleenkään mun terveellinen elämä alkanut ja herkut heitetty kaivoon... päin vastoin, heitin just viimeisen kakunpalan naamariini. En ole siis bikinikunnossa tänäKÄÄN kesänä, mutta no, tämähän nyt on ollut normitila koko ikäni, joten ei suurta muutosta asiaan...

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille, kirjoittelen taas kun ehdin, kenties jopa sieltä reissusta sitten!

Heli