paljon kaikkea kivaa

Hei vaan pitkästä aikaa! Kesä mennä huristelee eteenpäin. Taitaa olla kolme viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin ja tosi paljon on sinä aikana tapahtunut!! 

Aloitetaan siitä, minne viimeksi jäätiin, eli kävin tosiaan ammattikorkean pääsykokeissa Forssassa - tuossa kuvassa istuin just älyttömän jännittyneenä odottamassa auditorioon pääsyä, missä ne kokeet siis pidettiin. Sellainen tuntuma jäi kokeista, että ne meni ihan hyvin - ja tänään sainkin ilokseni sitten tiedon, että pääsin sinne!! Minusta siis tuli kuin tulikin korkeakouluopiskelija, wuhuu!!

Siellä Forssassa mulla oli suuri ilo tavata viimeinkin blogiystäväni Annukka, joka ehti työpäivänsä välissä käväisemään mun kanssa kahvilla/teellä. Annukka tarjosi myös tällaisen ihanan kippoon tehdyn juustokakun mulle siellä teen kera, kiitos vielä siitä! Toivottavasti näemme nyt sitten jatkossakin, kun mulla tulee olemaan siellä niitä lähipäiviä varmaan jonkun verran.

Siellä se minun opiskelupaikka nyt sitten siintelee!! Paikka oli tosi kaunis ja nuo rakennukset on aivan ihania myös. Ja miten hauska sattuma oli myös sellainen, että samoissa pääsykokeissa kanssani oli blogini lukija - terveisiä vaan kovasti sinne! Harmikseni en tajunnut edes nimeä vissiin kysyä... mutta kenties me näemme opintojen tiimoilta, toivottavasti??! (On kyllä aina niin hämmentävää, jos joku tunnistaa blogin takaa minut!!)

Pari päivää Forssassa käynnin jälkeen ajelin sitten Jyväskylään. Isäni kuolemasta tuli tässä kuussa 20v ja äiti toivoi, että mentäisiin koko lapsuuden perhe yhdessä sinne haudalle istuttamaan kukkaset. Sisko ja veli saapuivat siis myös paikalle tahoiltaan ja kukat tuli istutettua. Tuommoinen kevyt 400km ajelua tuli siitäkin sitten. Ja illalla menin sitten siitä vielä naapurimme 5-kymppisiä juhlimaan.

Taas muutama päivä siitä, ja ei kun autoon. Tällä kertaa ajelin hakemaan kuopuksen kotiin opinahjostaan. Neitihän asui siellä asuntolassa tämän ekan vuoden ja nyt piti sitten autoon pakata koko sinne kertynyt omaisuus. Sisälsi muun muassa tekojoulukuusen, jonka olivat kavereiden kanssa viritelleet kämpälle jouluksi... ja auton paksillisen kaikkea muutakin kamaa. Tyttö palailee koululle seuraavan kerran vasta marraskuussa, koska kesäloman jälkeen alkaa useamman kuukauden työssäoppimiset, jotka hän suorittaa täällä kotikulmilla.

Muutama päivä siitä, ja taas oli aika pakata reppu ja lähteä reissuun. Tällä kertaa auton nokka osoitti kohti Kangasalaa ja Jukolan viestiä. Ajettiin meidän joukkueen voimin sinne aamulla, vietettiin mahtava päivä ja sitten yöllä köröteltiin takaisin kotiin. Kilometrejä kertyi niin autolle kuin meille siellä metsässäkin.

Siinä on koko joukkueen nastarit ojossa! Oltiin valtavan tyytyväisiä tulokseemme, vaikka mehän siis ei todellakaan mitään kärkipäätä hätyytellä. Itse asiassa minä tuli vaihtoon toiselta osuudelta noin kaksi minuuttia ennen sitä, kun kärkijoukkueen ankkuri (joka on siis neljäs osuus) tuli maaliin! Kuulin siinä loppumatkasta kuulutuksista, kuinka kärki lähestyi maalia. Itse olin henkilökohtaisestikin menooni tosi tyytyväinen, jaksoin oikein hienosti mennä koko matkan ja vielä ottaa mahtavan loppukirin siinä yleisön edessä. Se kun siis ei ole mitenkään itsestään selvää, jonain vuonna olen lähinnä raahautunut vaihtoon.

Nostettiin siis omaa sijoitustamme melkein 400 sijaa, joten taitaa olla ihan pakko lähteä ensi vuonnakin, ettei mene hieno lähtöpaikan nosto hukkaan. Matka ei sitten ensi vuonna olekaan ihan päivän juttu, koska Jukola 2020 on peräti Rovaniemellä saakka! Täytyy alkaa suunnitella reissua piakkoin, että saa sieltä jonkun muun asumuksen kuin teltan, vaikka kyllähän tuossa telttakylässä on ihan oma tunnelmansa. Olen pari kertaa ollut Jukolassa teltassa ja täytyy sanoa, että oli sairaan kylmä, eli jotenkaan nyt ei ihan eka vaihtoehto kesäkuisessa Rovaniemen yössä olis kuitenkaan se telttailu!

No, mitäs muuta olen kesän aikana nyt sitten puuhannut... en oikeastaan paljon mitään. Keräsin ja kuivatin kuitenkin melko ison satsin horsman lehtiä ensi talven teeaineksiksi (kuvassa ei ole kaikki). Kai mun jotenkin täytyy tätä luonnonvaratuottajan ammattiani koittaa myös harjoittaa, edes vaikka omaksi ilokseni. Tarkoitus olisi kerätä vielä jotain muitakin juttuja, kuten vadelman lehtiä ja mansikan myös, jos niitä löydän. Mun on toki myös ollut taas tarkoitus laitella jotain pihaan kasvamaankin, mutta miten se aina vaan jää ja jää, joka ikinen kesä! Jos edes jonkun mintun saisin nyt tällättyä johonkin nurkkaan, vaikka taitaa kyllä olla jo ihan liian myöhäistä sellasiin...

No mut hei, on mulla sentään jotain kasvamassa! Oon monesti miettinyt, että voisin ihan hyvin laittaa tomaattia tohon meidän ulkoeteiseen vähän niin kuin kasvihuoneen tavoin. No nyt siinä sitten on kaksi tompsua, jotka lähinnä tuntuu tosin vaan kasvavan korkeutta. Mut hyvissä voimissa ne ovat ja jokunen tomaatin pallerokin sieltä näyttäisi tulevan. Vähän viidakkotunnelma tuossa kyllä on, sen verran isot noi jo on.

Ja on mulla myös yksi amppelimansikka, jonka sain ystävältäni. Siitä on tähän mennessä omaan suuhun tullut vissiin kaksi mansikkaa... Se oli mulla tollein matalalla ja meidän pihassa kävi jonkun aikaa fasaani, liekkö se sitten napsi marjat parempiin suihin. Nyt olen nostanut tuon ylemmäksi ja toivon, että saadaan siitä vähän itsekin jotain tuottoa. Kovasti siinä on kyllä marjaa tulossa! Meillä on vähän vaikea noita amppeleita missään pitää, kun täällä tuulee jokaisesta mahdollisesta ilmansuunnasta. Amppelit siinä vaan heiluu hurjanaan ja hakkaantuu seiniin, siksi oli tuollainen maa-ratkaisu tämänkin kohdalla, kunnes keksin ripustaa sen tikkaiden alle.

Juhannus meillä sujui oikein rauhallisissa merkeissä. Käytiin aattona ajelemassa tässä lähiseudulla naapurin ihanalla Fiat 600:lla, jota nämä ukkelit täällä joitakin aikoja sitten kunnostivat ihan priimaksi museoautoksi asti. Huvitti, kun ängettiin siihen oikein neljän aikuisen voimin... minä, mies ja meidän kaksi nuorinta lasta siis (joista nuorempikin jo oikeastaan aikuinen, kohta 18v). Käytiin uimassa - minäkin!! -  ja jätskillä ja auto sai ansaitsemaansa ihailua vähän joka paikassa. Tykkään tuollaisesta leppoisasta oleilusta paljon enemmän kuin jostain rymyjuhannuksesta. Illalla ajettiin kyllä fillareilla miehen kanssa "yksille" tuonne kylille... no, minulla se jäikin kyllä siihen yhteen, mies jäi kavereiden kanssa vielä kylille ja minä poljin kotiin tekemään ihan onnellisena ja tyytyväisenä sudokuja. Huvinsa kullakin!

Niin, onhan mulla tää pata ja kukkaset, että jotain sentään pihassa kuitenkin laitettuna. Mä olen oikeesti tänäkin kesänä miettinyt, että onhan ne kukkapenkit ja upeat puutarhat oikeesti todella ihania... mutta voi vitsi, mikä työ! Tämä kuivuus ja kuumuuskin vielä siinä sitten rokottavat ja pitää kastella kaikkia (turhanpäiväisiä) kukkasia, meilläkin se vesi pitäisi ottaa kalliista vesijohtovedestä. Ja tarkoitan siis noilla turhanpäiväisillä sitä, että ne kukat ei ole kuitenkaan elintärkeitä olemassa, vaikka niin kauniita ovatkin. Vesi on kuitenkin elintärkeää ja sen tuhlaaminen kukkien kasteluun on jotenkin vaan niin kovasti vastoin mun järkeä. Mut tää on sit vain mun ajatus, älköön kukaan intohimoinen kukkapenkkien laittaja suuttuko!

Sen verran olen vaivautunut pihaa "laittelemaan", että siivosin tuon nurkan, missä kompostori on. Tuolla meidän talon reunoilla kasvaa muutamassa kohtaa tuota yhtä kukkaa, jonka nimeä en todellakaan muista, ja se oli pahasti hukkumassa vuohenputken sekaan. Nyhdin sitten nurkasta kaiken ihan käsipelillä pois ja jätin vain ne kukat - ne on minusta tosi nättejä, jotain sellasia perinteisiä pihakukkia, mitä lienee. Tollaset pienenpienet projektit just huvittaa tehdä, mitään isompaa ei. Mä hyvin mieluusti annan pihan vaan rehottaa, ajattelen sen oikeesti myös niin, että siellä on sitten kaiken maailman öttiäisille kivat oltavat. Onneksi olen saanut miehen jättämään rauhaan puolet pihasta, se ei enää raivopäänä aja tuota aluetta sellaseksi golfkentän kokoiseksi tyhjiöksi!

Tuo meidän juhannusruusu on kyllä aikamoinen ryteikkö. Sen verran lupaan syksymmällä kunnostautua, että sen leikkaan kuntoon!! Tai no ainakin edes koitan saada ne kuivat sieltä pois, en minä noiden leikkaamisesta sen kummemmin mitään ymmärrä! Omenapuu meillä ei tehnyt vissiin yhden yhtä kukkaa tänä kesänä, sillä taitaa olla lepovuosi viime vuoden mahtisadon jälkeen. Tai sitten se vain otti nokkiinsa, kun leikkasin sitä aika kovalla kädellä kahtena peräkkäisenä vuotena.

Siivonnut olen täällä kovasti. Mä niin rakastan sitä joka paikan nuohoamista! ♥ Olen käynyt läpi joka kaapin ja nurkan yläkerrasta ja olohuoneesta sekä isoimman osan tupakeittiötäkin jo. Olen siis todella tyhjentänyt ja siivonnut kaikki kaappien sisuksetkin ja käynyt läpi sitä mukaa kaiken mitä meillä täällä sisätiloissa on. Ja tavaraa on lähtenyt taas, mistä kummasta sitä aina tuleekin, vaikka mukamas mulla ei ole mitään ylimääräistä ollut enää vuosiin?? 

Olen tehnyt noita hommia hitaasti, nautiskellen. Toisaalta olen käynyt läpi myös sellasia "kipeitäkin" asioita, kuten esimerkiksi (koira)rotulehdet, joihin aikanaan kirjoitin. Olen säästänyt niitä ihan vain niiden juttujeni takia ja nyt kävin kaikki lehdet läpi, revin talteen vain ne omat juttuni ja heitin loput veks. Uskomatonta, miten lehtiä selatessa tulikin mieleeni kaikki se valtava viha, mitä tunsin loppuaikana siinä pestissäni...  viha niitä ihmisiä kohtaan siis. Miten voikin ihmiset olla katalia??? No, jospa ne tunteet lensi lehtien mukana viimein pois mielestäni!

Olen siivonnut myös aitan. Se on rakennus, joka herättää mussa aika vahvoja tunteita myös. Muistan niin sen kesän, kun oli tosi lämmintä ja sitä maalasin sisältä. Juhannus oli siinä just tuloillaan ja kuuntelin radiosta Suomipopin juhannusjuttuja. Sittemmin aitassa on enemmän ja vähemmän asustelleet lapset vuoron perään, osin kesäisin ja osin myös läpi vuoden. Sitten se onkin ollut välillä oikea romupesäke, jonne on raijattu jemmaan kotoa jo muuttaneiden lasten kamoja, kun heidän elämäntilanteet on vaihdelleet. Nyt aitta oli taas ihan järkyttävässä kunnossa, siellä on/oli yhden lapsen puoli omaisuutta väliaikaisessa säilytyksessä. Ja mulla meni ihan totaalisesti hermo siihen! Niin sitten eräänä kauniina päivänä tyhjensin aitankin, siivosin ja järjestin - ja pakotin myös miehen ja jälkikasvun sinne siivoamaan omaa osuuttaan. Nyt on aitta taas ihan jees ja siellä tuo kotona asuva kuopus näkyy nyt majailevan yönsä.

Kuopuksesta (joka siis ei ole tämä kuvan napero) tuli mieleeni, että yksi osio on elämässä nyt hänenkin kanssaan sitten päättynyt, nimittäin autokoulu! Meillä on siis neljä lasta ja mä olen opettanut heidät kaikki ajamaan autoa. Eilen oli sitten "kohtalon hetket" ja kuopuksella inssi. Ja sieltä se ajokortti sitten tuli, vaikka inssissä olikin ollut jos vaikka minkälaisia jännityksestä johtuvia hassuuksia (esim. vähän väärähkö vaihde joissain tilanteissa...). Ei oo paljon tyttöä sen jälkeen kotona näkynyt, auto läks pihasta saman tien ja tänäänkin on jo aamulla häipynyt isosiskon luokse autolla, eikä ole vielä palaillut. Ja kun tuolla aiemmin mainitsin, että kuopuskin on "kohta 18v", niin tämä meidän neiti tosiaan sai ajokortin nyt sillä ennakkopäätöksellä jo 17-vuotiaana. Hän opiskelee eläintenhoitajaksi, jossa työharkkapaikat on esim. navetoita, joihin ei todellakaan pääse julkisilla klo 5.30 aamulla. Koulusta sai sitten sen puoltolausunnon siihen ennakkokorttiin.

Ja sitten vielä yksi tosi kiva juttu: mä sain töitä. Vähän erikoisempaa reittiä pitkin tuli tämä työ, eikä se nyt ole kyllä tämän uuden ammatin suuntaan päinkään, vaan toimistohommia. Toisaalta mähän olen yhdeltä ammatiltani liiketalouden merkonomi, vaikka en ole sitä työtä tätä ennen tehnytkään. On se vaan jännää, miten asiat järjestyy!! Oikeastaan mun toiveet on just toteutuneet tässä nykyhetkessä: sain opiskelupaikan ja  pystyn sen lisäksi tekemään osa-aikaisesti hitusen mielekästä ja kivaa työtä - sillä tuollanen homma on kyllä mielestäni kivaa, kun pääsen toteuttamaan järjestelmällistä itseäni. Katsotaan sitten tuonnempana, mihin elämä jatkossa vie!

Eiköhän tässä näitä kuulumisia taas hetkeksi ollutkin, nyt taidan suunnistaa petiin, koska huomenna on siis jälleen ohjelmassa työpäivä! Kivaa viikon jatkoa kaikille!

Heli