tapahtumarikas alkuviikko

Siinäpä on nätti rivi putkiloita! Ja jokainen täytettiin tänä aamuna minun verellä... En edes tiedä mitä kaikkea tutkittiin - kuulemma 18 pyyntöä oli koneella... Tuossa on 16 putkea, yhtä näytettä otettiin kahteen putkeen, eli siis 15 eri verinäytettä. Lisäksi kahta pyyntöä varten toin "tuliaisia kotoa" eli siis ne -piip-näytteet... ja sitten olis pitänyt kuulemma olla vielä pissanäytekin, mutta siitä ei tohtori mulle ollut maininnut, joten vien sen sitten huomenna. Seuraavaksi sitten vain odotellaan pari viikkoa, mitä näistä selviää. Jännää!!

Alkuviikon muihin tapahtumiin kuuluu opintojeni viimeinen kolmikantakeskustelu, joka oli maanantaiaamuna. Hyvin meni ja kolmonen tuli. Koulu on siis mennyt hyvin, kaikki näytöt on ollu kolmosia ja yhtä lukuunottamatta kaikki oppimistehtävät tähän asti myös. Se yksi kakkonen kyllä vähän riipii, mutta lohduttaudun sillä, että siitä tehtävästä ei saanut kuin yksi alan ammattilainen kolmosen. (Ai mitä alan ammattilainen koulussa tekee... no maahanmuuttajat joutuu valitettavasti tässä kummallisessa Suomen maassa jotenkin pätevöittämään jopa yliopistotason tutkintonsa uudelleen...) Viimeinen koulutehtävä on nyt mulla työn alla ja sitten on yksi tehtävä, josta ei ole vielä tullut arviointia. Kuvittelisin, että kakkonen tai kolmonen noistakin tehtävistä tulee. Joten siis koulu alkaa olla paketissa ja hyvinhän se on mennyt.

Tuossa kuvassa on mun harjoittelupaikan työpöytä... ihana kaaos! ♥ Jatkan harjottelupaikassani vielä tämän ja ensi viikon, vaikka käytännössä minun opinnot on jo tavallaan valmiit, kun se viimeinen näyttökin on annettuna. Jään kyllä kaipaamaan tuota nurkkaani, toivottavasti joskus olen siellä vielä oikeesti töissä... Joka tapauksessa pian tästä jo palailen vanhaan työpaikkaani. Tänään kävin tekemässä sinne uuden sopimuksen - olen siellä ennestäänkin jo vakituisena, mutta tuntimääriäni nostettiin nyt reilusti. Lisäksi työnkuvani vähän muuttuu vaativampaan suuntaan ja palkkakin nousi, joten ei paha. Uudet työvaatteet on tilattuna ja vaatekaapin oveenkin jo ripustelin nimilappua. Eli uhkaavastihan tämä alkaa siltä vaikuttaa, että rento (?) opiskelijaelämä on pian ohi.

No, just nyt väsyttää niin, että tekis mieli kaivautua saman tien peiton alle nukkumaan. Ihan karmeeta välillä noiden elukoiden kanssa, kun eivät anna yöllä nukkua!! Heräsin joskus keskellä yötä ihan kauheaan skeidan hajuun... se oli siis oikeesti niin väkevä katku, että heräsin siihen!! Mietin jo, että kuka elukoista on ripuloinut lattioille... mutta sehän olikin vaan kissa, joka ei ollu kunnolla saanut peitettyä hiekkaansa kakkimisen jälkeen. Oli ihan pakko mennä se läjä peittelemään... (yläkerran vessa on siis aika lähellä meidän petiä, ja siellä on kissan hiekkis...) Ja sitten puoli kuudelta heräsin, kun samainen kissahenkilö oksentaa... *huoh* Kun sitten nousin siivoamaan, koirat virkistyi ja tahtoi pihalle... joten se siitä uudelleen nukkumisesta sitten.

No, nyt elukoille iltaruokaa ja sitten... jotain.
Ehkei kuitenkaan ihan vielä nukkumaan...

Heippahei!

Heli

wappua ja sitä ja tätä

No niin, Vappuja täältäkin suunnalta! Talo on rauhoittunut, tänään on nimittäin ollu aika hulina päivä. Aamupäivästä jo tuli tytär perheineen kylään ja minä paistelin läjäpäin munkkeja - tein niistä taas kuvan kaltaisia tikkuja. Niin helppoja ja nopeita ja niiiiiiiin hyviä... etenkin siinä kohtaa, kun ovat vielä lämpimiä ja rapsakoita paistamisen jäljiltä. Olenkin ollu tänään aika monta kertaa tämän näköinen:

Mussun mussun. Joo, syöty on. Huhhuh. Olen pari päivää jo elellyt pääosin sipseillä, juustonaksuilla, karkilla ja tänään vielä sitten noilla munkeilla. Palan painikkeena on ollu niin teetä kuin kuoharia, simaa ja kirkkaampaakin. Josko nyt sitten rauhottuisi tuon mässyttämisen suhteen ja palailisi jonkunlaiseen ruotuun... huomenna siis, vielä olis karkkia vähän tuhottavana... ja mun käden liike ei kyllä pysähdy ennen kuin kaikki mahdolliset herkut on saateltu parempiin suihin. Kaapissa ei pitäis olla kuin näitä:

...jos mielisin olla syömättä herkkuja...

Kävin eilen siellä lääkärillä. Oli kyllä todella hyvä reissu, ihan sai täydet pisteet se tohtori!! Tuli nimittäin oikeesti tunne, että se kuunteli ja ymmärsi ja tahtoo selvittää mikä mua vaivaa. Ensi viikolla menen luovuttamaan varmaan melko paljon verta, koska multa otetaan vaikka mitä kokeita: hormonit, hb, vitamiinitasot (erityisesti mietti B- ja D-vitamiinien saantiani kasvisruokavalion takia), jotain se mainitsi myös allergia-jutuista ja kilpirauhasestakin. Ja sitten vien vielä -piip-näytteenkin, siitä katsotaan tulehdusjuttuja ja "piiloverta", jos nyt oikein muistan. Tulosten perusteella sitten katsotaan miten edetään.

Todennäköisesti kyse on stressin aiheuttamasta toiminnallisesta vatsavaivasta tai ärtyneestä suolesta tms. Joka tapauksessa nyt todellakin tutkitaan asiat. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että sekä jooga että ruokavaliomuutokset hyvin todennäköisesti vaikuttavat osaltaan tähän tilanteeseen. Eniten kuitenkin se jatkuva stressi. En kyllä jotenkaan tajua tätä mun stressiäni... ajattelen, että en stressaa, mutta sitten kuitenkin olen koko ajan kireä ja kärttyinen ja mietin kaiken maailman asioita etukäteen ja jälkikäteen...

 Mitenköhän siitä stressistä oikeesti pääsis??? En mä ainakaan pysty olemaan vaan leppoisasti koko ajan. Kuitenkin ympärillä tapahtuu kaiken aikaa vaikka mitä, mihin väkisinkin jotenkin reagoi. Mä olen kyllä aika helposti huolissani ja hermostunut ja jännitän aina nimenomaan mahallani. Saa nähdä mitkä on fiilikset vaikkapa maanantaiaamuna, kun suunnistan kohti viimeistä kolmikanta-keskustelua... viimeinen näyttöni siis päättyi perjantaina ja maanantaina on se arviointikeskustelu, jonka perusteella saan sitten arvosanan siitä osa-alueesta. Kaiken pitäis olla ihan hanskassa, mutta...

Tuo kuva ^ on muuten hauskasti jotenkin tähän asiaan sopiva... kuvassa on alhaalla toi samainen koirani, mikä ylemmässä kuvassa makailee taljalla. Huomaatteko mitä se tekee? No haukkuu noita ylimmällä langalla olevia lintuja... eli tollanen aivan mahdoton tehtävä, jonka vuoksi se silti usein jaksaa räksyttää vartin. Eli siis miten tämä liittyy mihinkään... no siten, että vertauskuvallisesti minäkin aika usein tuskailen ja vatkaan ja vaivaan ja hermoilen aivan turhaan asioita, joille en kerta kaikkiaan vaan voi mitään. Eiks ollut varsin nokkela vertaus...?? Hehheh.

No niin, josko tässä nyt sitten ihan oikeesti-oikeesti koittais ottaa elämään hiukka rennomman asenteen. Olishan elämä varmaan hiukka kivempaa ja nautinnollisempaa, jos ei koko ajan olis niin takakireä fiilis...

Mun on kyllä kovasti petrattava nukkumis-asioitakin. Uskon, että liian vähäinen unikin tekee kropalle paljon hallaa - ja silti mä kukun melkein aina liian pitkään... Jahka parin viikon päästä palaan töihin, mulla tulee olemaan (ilmeisesti ainakin) aika paljon aamuvuoroja ja jotkut niistä alkavat klo 6... Sinällään mun mielestä on oikeesti kaikkein ihaninta herätä aamulla aikaisin, mutta ei todellakaan pidemmässä juoksussa, jos jatkuvasti unta tulee alle 6 tuntia... 

Tottakai myös odotan innolla, mitä niiden verikokeiden ym tuloksista tulee ilmi ja voinko jotenkin auttaa kehoani paranemaan ja jaksamaan paremmin. Nyt on vähän nimittäin sellanenkin olo, että koska en tiedä mistä mikäkin johtuu, en oikein tiedä mitä asialle tekisinkään.

Mies sanoi mulle eilen, että olen omituinen höpöttäjä. No nyt mulla on kyllä just sellanen olo, kun tämä tarina on nyt tällasta sinne tänne sinkoilua... Joten pidemmittä puheitta kivaa viikonloppua kaikille!

Heli

ajatuksia

Perfer et obdura; dolor fic tibi proderit olim.

Ole kärsivällinen ja sinnikäs; jonakin päivänä tästä kivusta on hyötyä sinulle.

Vastaukset ovat yleensä avoimesti näkyvillä. Vastaukset ovat silmiemme edessä. Mutta jos ei ole tarvetta etsiä, niitä ei tietenkään todennäköisesti löydä ikinä.

Elämässä täytyy pysähtyä nauttimaan hetkistä.

Jokapäiväinen elämä, tavalliset arkiset asiat ovat niitä, jotka pitävät moottorin käynnissä. Miten ainutlaatuista tavallisuus todellisuudessa onkaan; se on väline, jonka avulla me kaikki jaksamme jatkaa eteenpäin, väline, joka pitää meidät järjissämme.

On mukavaa olla tärkeä mutta on tärkeämpää olla mukava.

Elämää voi verrata puutarhaan. Kaikki kasvaa, mukaan lukien rakkaus.

* * *

Hienot ajatukset napsittu ihan tavallisesta romaanista,

Cecelia Ahern: Suoraan sydämeen.

Kuvat vuosien varrelta,

eivät varsinaisesti osu tekstiin, mutta hälläpä väliä.

* * *

Ei mulla muuta tänään.

Heli

kotipäivä ja mietteitä stressistä

Vietän tänään kotipäivää - aamu nimittäin alkoi sen sorttisesti, että kenties parempi majailla vain täällä kotosalla toiletin läheisyydessä tämä päivä... En jaksa ymmärtää tätä mun mahaa. Miten voi vaikkapa närästää ihan kauheesti, vaikka ei edes ole syönyt mitään? Olen aamulla juonut lasillisen vettä ja nyt on kuitenkin kauhea polte kurkussa. En käsitä. En myöskään tajua tätä loputonta ongelmaa muun vatsan toiminnan kanssa. Suklaan pois jättäminen rauhoitti kyllä selvästi, mutta ei todellakaan lopullisesti.

Varasin ajan lääkärille selvimään näitä ihme ongelmiani. Täällä saa todella surkeasti lääkäriaikoja, nytkin joudun odottelemaan muutaman viikon. Ja menemään tuonne kauas lääkäriin, siis omaan terkkulaan ei ole aikoja ollenkaan. Eikä lääkäri tietenkään ole suomalainen. Eikä nainen... Ai että on niin hirveen kiva mennä vaivojaan esittelemään/selittelemään mieslääkäreille... not. Mitä ne tajuaa keski-ikäisen naisen hormonihöyryistä?? Ei mitään.

Olen miettinyt, että olenko mä vaan niin puhki stressannu kroppani. Jostain syystä huomaan, että vaikka miten koitan relata, hermoilen silti vähän koko ajan jostain. Ajattelen, että en ole stressaantunut, mutta olenko kuitenkin? 

Miten stressi määritellään? Jos on koko ajan huolissaan siitä, miten rahat riittää - niin että miettii sitä vähän niin kuin joka välissä - niin onko se stressiä? Tai jos miettii lakkaamatta, että miten tän mun työasian kanssa nyt käy - onko se stressiä? Tai jos mielen pohjalla pyörii, että se yksi koulutehtäväkin pitäis vielä kasata valmiiksi, tai jos tuskailee, kun jälkikasvu ei meinaa millään hoitaa opintojaan kunnialla (ja valmistua ajallaan) - onko se stressaamista? Mietin tämän minun kroppani prakaamista myös paljon - aiheutanko sillä vain lisää ongelmia??

Tuossapa niitä minun TOP5-huolenaiheita olikin... Raha-asiat on kyllä ihan numero uno, ne huolestuttaa aika paljon kyllä kieltämättä. Siihen linkittyy työasiat - olenkin miettinyt, että palaan palkkatöihin jo ennen kuin opintovapaani loppuu (eli siis lopetan sen etuajassa), koska käytännössä minun opinnot on ohi 4.5. kun menen viimeisestä näytöstäni kolmikantaan (vapaa olis kestänyt toukokuun loppuun).

Tulevat työkuviot mietityttää todella kovasti juuri nyt. Entiseen työpaikkaan olen palaamassa tällä tietoa, mutta onko harkkapaikasta kenties luvassa jotain - se on vielä(kin) auki. Entiseen paluu tuntuu vuorohetkittäin hyvältä ja sitten taas ahdistavalta. Se, että paluu tapahtuu aiemmin kuin olin ajatellut, mietityttää myös kovasti. Huomaan, että kammoan jotenkin muutoksia, oli ne sitten mitä hyvänsä.

Ja itse asiassa töihin meneminen tekee hetken ajaksi talouden vieläkin tiukemmaksi: saan ekan palkan vasta 15.6. ja toukokuun lopussa tuleva opintoraha jää saamatta. Tiedossa siis kuukausi elelyä ainoastaan miehen palkalla, joka ei tule riittämään mitenkään... Toukokuussa olis vielä yhdet ylioppilasjuhlatkin tosi kaukana, alkukuusta erääntyy kaikki vakuutusmaksut ja mitä kaikkea muuta siinä nyt sitten onkaan... Karmii tämä tilanne.

Opinnot ei juuri nyt huoleta, koska näyttömateriaali on melko lailla kasassa ja kolmikanta on vasta 4.5. Nimittäin siis omat opinnot... Sen sijaan koko ajan rasittaa ajatus nuorison touhuista. Pojan pitäis valmistua nyt keväällä, mutta sillä on niin paljon kaikkea rästissä, että saa nähdä miten käy. Koulusta on pistetty vähän potkua peliin ja annettu tilaisuus suoriutua, mutta miten se tuntuu olevan niin vaikeeta... Olis vaan niin hyvä senkin saada nyt ne paperit ja päästä omaan elämään ja tienaamaan.

No, jospa tänään saisin sitä omaa koulutehtävääni valmiimmaksi, jotenkin sen tekeminen on ollu ihan tervan juontia. Hyvä potkia jälkikasvua tsemppaamaan, kun ei itelläkään meinaa oikein intoa riittää, heh heh... Toisaalta en ole kyllä pojan kanssa laisinkaan samassa tilanteessa: tämä on mun viimeinen tehtävä ja kaiken muun olen aina tehnyt ajallaan ja hyvin, toisin kuin "eräät"... Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää, niin se vaan tuppaa elämässä menemään. Itseltä tämä nyt vaatis vaan sellasta pienoista loppurutistusta, jonka koitan tänään jostain kaivella. Hitsi kun ei sitä suklaatakaan enää voi syödä, se oli niin kiva tsemppikaveri.

Mutta kertokaapa te, jos teillä on jotain ajatuksia stressistä! Se on kuitenkin erittäin isosti elimistöön vaikuttava asia. Onko nämä minun jutut mielestänne stressiä? Vaiko kuitenkin vaan ihan tavallista elämää, jossa on vähän ylä- ja alamäkiä ja erilaisia kiireaikoja ja mietittävää..? Itse tahtoisin ajatella, että kyse on tuosta jälkimmäisestä, koska minusta stressillä mässäillään jotenkin tosi paljon nykypäivänä. 

Mua tosiaan mietityttää, että miten se stressi määritellään ja missä kohtaa tilanne on oikeesti sellanen, että se vaikuttaa elämään ja elimistöön huonolla tavalla. Stressihän voi kuitenkin olla myös eteenpäin potkiva tekijä, ei siis ainoastaan huono asia. 

Ja mua mietityttää, että miten pääsisi pois sellasesta olotilasta, että on koko ajan joku huolenaihe mielessä. Jos tilanne on kerta kaikkiaan se, että ei auta metsälenkit, kun sielläkin vaan miettii niitä samoja juttuja... eikä tule mentyä nukkumaan, vaikka miten tietäis että pitäis.. tai sitten heräilee joka rapsahdukseen pitkin yötä ja on toooooodella harvoin (jos koskaan??) aamulla oikeesti levännyt olo. Tai kun ei vaan kerta kaikkiaan pysty hölläämään eikä relaamaan oikein mitenkään (eikä viittis kokeilla totaalista pään tyhjennystä viinan avullakaan..). Ja kun on ajatustensa ja huolten aiheidensa kanssa pitkälti yksin... 

No niin, tällasta siis tänään.

Leppoisia ajatuksia jokaisen teidän päivään!

Heli

syyllinen nro 1 (?)

Kuva: Anna-Mari West

Olen saattanut saada kiinni yhden syyllisen mun iho-ongelmiin/vatsavaivoihin: 

suklaan (/kaakaon). 

Olen nimittäin tässä tehnyt pienimuotoista tarkkailua syömisteni suhteen ja koittanut tulkita, mikä mun vatsan pistää niin totaalisen sekaisin. Minähän olen viime kuukausien aikana mättänyt todella paljon tummaa suklaata. Olen ihan suklaakoukussa, ja mulla on käytännössä katsottuna aina suklaata. Jos ei ole, olen kuin kipeä kissa... Suklaanhimoa olen ajoittain taltuttanut jopa niinkin nololla tavalla, että olen tehnyt kaakaojauhosta ja maitotilkasta sellasen supermakean mössön. Myös mokkapalat on hyvä apu, ja niitä meillä onkin tosi usein, kiitos ahkeran leipurin (kuopus).

No, joku aika sitten päätin, että nyt loppuu suklaan syöminen. Päätös piti kaksi päivää... mutta huomasin eron "normaaliin" olooni heti. En vain halunnut uskoa sitä... Joka tapauksessa heti, kun taas lankesin suklaan kiroihin, sain sen tuta vatsassani. Vaan eipä se mässyttelyäni silti mitenkään hidastanut. Ja vatsa "lauloi".

Nyt olen taas pari päivää koittanut olla tiukkana ja jättää suklaan syöntiä. Ja katos vaan, ihan sama juttu: ei mitään vatsavaivoja. Kunnes tänään sitten söin pari mokkapalaa... reaktio oli taattu. Ei kai siis auta muu kuin todeta, että se todellakin on syyllinen. Jos ei ainoa, niin kuitenkin kenties yksi pahimmista. Ehkä se loputon vahvan suklaan mättäminen on tehnyt tehtävänsä ja elimistöni on sille jotenkin herkistynyt. 

Voi tätä surun päivää.

Toisaalta nyt, kun tiedän tämän, saan ehkä viimeinkin lopetettua sen armottoman mättämisen. Säästän rahaa. Säästän hampaita. En riistä lapsiorjia, jotka viidakkoveitsiensä kanssa heiluu kaakaoplantaaseilla. Syön sen sijaan jotain kunnollista. Ja mikä ihaninta: laihdun. Ainakin toivottavasti. En nimittäin osaa edes arvailla, millaista osaa syömistäni kaloreista noi kaikki suklaat näyttelee... Mielenkiinnolla tietenkin odottelen myös, vaikuttaako suklaan pois jättäminen kenties ihooni.

Nyt alkoi uusi elämä.

Ainakin kova yritys siihen...

Hei hei suklaa.

Heli

viisi vastausta

Nami nami. Näistähän se iho tykkää... 

No, joskus haksahdan kyllä tollasiin, kuten eilen. Kuva on kylläkin taas kerran joku vanha. Pääosin kyllä syön vain tummaa suklaata, tosin sitäkin varmasti aivan liikaa. (Parhaillaan koitan jonkunlaista pesäeroa tehdä minun ja suklaan väliin... vaikeeta on, aivan kamalaa suorastaan...)

No nyt jätän kuitenkin noi jutut hautumaan ja vastailen Krisseltä saatuihin kysymyksiin. Ai että mä niin tykkään kaikista tämmösistä kyselyistä! 

Tässä siis Krissen kysymykset ja niihin vastaukset. 

Ideana on kertoa jokaiseen kohtaa viisi asiaa.

1. Mitkä viisi ominaisuutta ovat puolisossasi ne tärkeimmät, joiden vuoksi kenties juuri rakastuit häneen!

Hellunen (siis sellanen kiltti, herttanen ja lutunen) 
Pitkäpinnainen 
Huumorintajuinen 
Luotettava 
Kätevä käsistään

2. Kerro viisi asiaa, minkä vuoksi asut juuri maalla/kaupungissa.

Ei paljoa liikennettä 
Oma rauha, ei lähinaapureita
Eläimet saa olla pihalla vapaasti
Ilma on raikasta
Tienoot on avarat ja kauniit

3. Mainitse viisi asiaa, mitkä tekevät arjestasi juhlaa.

Siisti koti 

Rentoutumishetki ja suihku hikisen joogailun jälkeen

Aamuvarhainen oma aika

Vapaus (vapaapäivä, rauhallinen lenkki, yksin oleminen..)

Lapsenlapsi ♥

4. Viisi kivointa asiaa kodissasi?

Sijainti

Lähes valmis remontti 
Valoisuus (vaaleat pinnat, avara tila, avarat näkymät joka suuntaan)
Toimivuus ja kompakti koko
Tunnelma - vanha persoonallisesti laitettu talo ♥

5. Mainitse viisi tärkeintä asiaa, mitä teet vapaa-ajallasi.

Tuijottelen ruutuja
Lenkitän koiria
Joogaan
Luen
Järjestelen paikkoja ja siivoilen

* * *

Musta tuntuu, että mä jätän haasteen eteenpäin laittamisen nyt tekemättä, sillä mun on vissiin pakko lähteä tästä vähän pihahommiin - jotka ei todellakaan kuulu mun TOP5 tai edes TOP10-listalle... Mies tuolla näyttää nyt kuitenkin jonkunlaista pihan siivousta tekevän, raahaa pudonneita oksia tulille yms, ja joka kerta ikkunan ohi kulkiessaan vilkaisee minuun... argh, tulee syyllinen olo tässä vaan istuskellessa, joten painunpa siis pihalle (plääh).

Mukavaa illan jatkoa kaikille!

Heli

nyyh

No niin. Luvassa on nyt kyllä sellainen postaus, että saa nähdä miten kehtaan tämän jälkeen liikkua ihmisten ilmoilla. Luvassa on myös ihan kammottavaa kuvamateriaalia... älkää peljästykö. Oman naaman laittaminen tänne näytille on mielestäni kyllin hirveää jo muutenkin, saatikka sitten tällaisilla kuvilla... 

Tässä on minun normaali naamanahka:

No ok, tuo kuva on vuodelta 2008... eli olen mä kyllä valitettavasti rupsahtaneempi nykyään. 

Enivei, kattokaas mun naamaa nyt:

Lähikuvaa en kehtaa ees laittaa... näky on kauhea.

Kysymys kuuluu:

MITÄ MUN IHOLLE ON TAPAHTUNUT???

Olen itse melko järkyttynyt. Mulla ei ole KOSKAAN ollut iho-ongelmia. Ei edes teininä. Joskus on satunnaisesti ollu joku yks näppy. Mistä siis tämä keski-iän akne on peräisin???

Olen kyllä todella miettinyt mistä tämä johtuu. Minähän olen noin yleisesti ottaen ihan vakaasti sitä mieltä, että kaikki johtuu ravinnosta. Ja suoliston tila heijastuu suoraan iholle sekä myös muualle kehoon. Mun kynnet on jotenkin tosi heikot myös ja tukkaakin lähtee aika lailla. Plus olen koko ajan väsynyt. Alan aika vahvasti epäillä jo hivenainepuutoksia, johtuen pitkään kestäneestä... noh, suoliston vauhdikkaasta tilasta. Tätä on kestänyt jo useamman kuukauden. 

Mutta mikä ihme tämän on saanut aikaan??  

Kasvissyönti?
Jooga?
Hormonit?
Ikä?
Aiemmat stressailut??

Voin kertoa, että ei oo kivaa. Aika tavalla itsetuntoa syö, kun naama kukkii noin kauheasti. Eikä siinä vielä kaikki: yhtä nättinä on myös selkä, niska, kaula, decolte... Nyyh. No nuo muut ei onneksi näy mihinkään. Mutta naamastani olen kyllä saanut jo kuulla kommenttejakin.

Voi voi kun olis sitä rahaa. Menisin heti välittömästi Kaisa Jaakkolalle asiakkaaksi. Teettäisin kaikki mahdolliset hormoni-, ruoansulatus-, vitamiini-, allergia- ja mitäniitänytonkaan-analyysit. Menisin myös kaikkiin mahdollisiin hieronta-kuorinta-rentoutus-puhdistus-elvytys-hoitoihin. Mutta koska ei oo rahaa, koitan vaan väistellä peilejä. Ja pitää otsatukkaa pahimman kukinnan edessä. Ja meikata naamaa piiloon kun menen ihmisten ilmoille. Kotona olen ilman meikkiä kyllä.

No niin, nyt kun olen nolannut itseni näin julkisesti, niin voisitteko kertoa, mikä mua mahdollisesti vois vaivata. Onko kellään samanlaisia kokemuksia? Esim suunnilleen samanikäisillä ihmisillä? Olen alkanut muutenkin epäillä, että meikäläisen tyttöikä on kaikesta päätellen kallistunut kyllä vahvasti ehtoopuolelle muutaman viime vuoden aikana, mutta en mä kyllä tällaista olis osannut odottaa. No, jos mä vaikka sit säästyn niiltä kuumilta aalloilta... 

Että eipä sitten muuta kuin iloista pääsiäistä vaan kaikille.

Heli