lauantai 19. lokakuuta 2013

katumuspäivä


Mä taidan kyllä olla ihminen, jolla ei ole minkäänlaista rentoutumisen kykyä. Koko ajan tuhannet ja miljoonat velvollisuudet painaa ja huono omatunto kolkuttelee. Eilinen oli taas hyvä esimerkki. Ensinnäkin luin sitä aiemmin mainitsemaani kirjaa noin about koko päivän, vaikka mun kyllä oikeesti piti vapaapäivänäni tehdä kouluhommia. No siellä kirjassa sit aika railakkaasti ryypättiin, ja alkoi tuntua hyvältä idealta ottaa itsekin illalla himppasen ilolientä. 

No otinkin, tosin en kyllä paljoa. Mentiin myös aika myöhään tuonne naapuriin karaokea laulamaan. Vaihdoin juomat teeksi jo hyvinkin ajoissa. Laulaa loilottelin (todennäköisesti ei mitään ihanaa kuultavaa...). Aika kului järkyttävän äkkiä - yhtäkkiä kello oli kaksi! Minä sinkosin välittömästi kotia kohti. Oli melkein paniikki, että miten tässä nyt näin kävi, miten mä näin myöhään täällä vielä oon, voi hemmetin hemmetti... kauhee ahdistus. Nukkumaan kävin varmaan vasta kolmen jälkeen (mun on pakkomielle käydä aina suihkussa, etenkin jos yhtään olen joutunu olemaan tupakansavussa - on ihan karmeeta kun tukka ja vaatteet ja kaikki haisee).


Heräsin kuuden jälkeen. Jep. Kolmen tunnin yöunet... Ruoskin itseäni henkisesti siitä typerän myöhään menneestä illasta. En meinannu millään saada unen päästä kiinni uudestaan, mielessä takoi vaan, että idiootti, olis pitäny jäädä vaan kotiin, olis pitäny juoda vaan teetä (vaikka todellakaan ei siis ollu mikään känni päällä siellä). Ei mitään järkee. Jossain kohtaa mulle iski jopa sellanen kauhistunut ajatus päähän, että mullahan on työpäivä. No oikeesti ei ole, sekosin päivissä, vaan huomenna on työpäivä. 

Nousin joskus yhdeksän maissa viimein sitten ylös - edelleenkin siis alle kuuden tunnin yöunilla taas tämäkin yö... Kauheet katumusharjoitukset käyntiin. Eli tiskikone tyhjäksi, pyykkikone pyörimään. Puput alakertaan, ettei niden ressukoiden tarvii olla pikku häkeissään niin pitkään kun muut herää. Edelleen painaa ahdistus, kun kello on jo vaikka mitä enkä ole vieläkään käyttäny koiriakaan lenkillä... millanen emäntä/ihminen mä oikein oon?? Toiset napittaa mua kauniilla silmillään ja mä vaan... istun koneella. Aurinkokin paistaa ja on ihan pikku pakkanen - eli siis mahtava keli ulkoiluun.


Ensiräntä rätki tänne eilen, huomasin kesken sen kirjan luvun että vesisade oli vaihtunut valkoiseksi. Piti mennä kuvaamaan, mutta oli vähän vaikee etsiä kohta mistä kuvais. Meidän pihalla kun on edelleen vaikka mitä roinakasaa, mm. kattopellit oottamassa, että tänään mies ja naapurin mies ne laittaa paikoilleen. Eikä muuten varmaan yhtään toi mun mies mieti, että "voi fuck, tulipa oltua myöhään naapurissa, tulipa nukuttua myöhään"... Ehei. Se nukkuu varmaan tonne puolille päivin ja sit ihan relax alkaa hommiin. Kun taas mä olen siinä vaiheessa tehnyt jo sata asiaa ja koko ajan ihan hirveän ahdistuneena ja huonolla omallatunnolla.

Aina välillä mä mietin, että miten mä en oikeesti osaa ottaa rennosti? Miten tää on aina tällasta? Mulla on AINA huono omatunto, jos olen illan ja puoli yötä jossain, etenkin jos juon jotain, ees vähän. Mua kaduttaa AINA, että tuli vaikka se vähäinenkin määrä otettua. Ja yleensä ottaen, että tuli oltua jossain muualla kuin kotona... ettei tullu mentyä nukkumaan ajoissa ja pidettyä kaikkea täällä kotona kontrollissa. Ajattelen aina, että siellä ne koirat, kissat, puput, lapset, tiskit, pyykit jne on ja minä en oo... On mulle sanottukin joskus siitä, että oon niin takakiree, enkä osaa rentoutua...

No lapset on meillä jo kyllä isoja, ja nuorimmainen oli kaverilla yökylässäkin eilen, että ne ei varmasti mun kotona olemisista piittaa (päin vastoin, täällä oli 15-vuotias vielä hereillä kattelemassa Walking Deadia koneeltaan, kun tultiin kahdelta kotiin...). Minusta vaan tuntuu, että koti, lapset, eläimet, maailma... on ihan kaatumaisillaan, jos en ole sitä pitämässä pystyssä ja huolehtimassa täällä tauotta ja koko ajan. Joo, mulla on huono omatunto jopa töissä käymisestä, koska "joudun jättämään koirat kotiin ja ne niin surkeena kattoo kun mä lähden..." ja olen esim uusia vuosia taikka juhannuksia istunu yksinäni kotona, "ettei koirien tartte olla yksin". Mä vaan en osaa olla hyvällä mielellä, kun mieltä painaa nämä jutut. Oon sit mieluummin kotona. Oon vissiin ihan sekasin. 

Se pitää vielä sanoa, että mä en ole mikään kovin matkustelevainen ihminen. Osin siksi, ettei siihen kyllä olis varaakaan... ja osin sitten taas tuosta varattomuudesta johtuen, kun en osaa ottaa siellä lomallakaan rennosti, kun koko ajan mietin että "tälläkin rahalla olisi kotona saanu sitä ja tätä"... En siis koe järkeväksi tässä kohtaa paljon edes lomista haaveilla, koska ei ne ajais asiaansa. No toisaalta mä kyllä kuitenkin toivoisin, että jostain löytyis joskus rahaa niin, että pääsisin käymään Englannissa ystäväni luona. Ja että jos niin onnellisesti kävis, että sinne pääsisin, osaisin myös nauttia reissusta ilman noita takaraivossa takovia ajatuksia... 

Että sellaset katumusfiilarit tänään.
Onko kellään muulla koskaan vastaavia fiiliksiä...?

Nyt meen sinne koiralenkille, jos pikkuisen vaikka takakireys hellittäis... moi!

Heli

PS. Niin, lisään tänne vielä, että tietty ratkaisu olis, että en vaan menis koskaan mihinkään. Mutta sekin on vähän hassu ajatus... kuitenkin etukäteen aina mietin, että olis kiva ja tekis hyvää vähän tuulettua. Mutta sitten kuitenkin on nää fiilarit... En tiiä. Ehkä mä vaan tosiaan oon niin kiree ja kontrollifriikki ihminen. 

20 kommenttia :

  1. Niin, aika säälittävä tapaus taidan olla...

    VastaaPoista
  2. Joskus oli joo tollaset katumusfiilarit, mutta sitten aloin ajattelemaan! Hommani hoidan kunnolla, lapsiani rakastan ja kasvatan. Onhan sitä paljon asioita joista voisi ottaa katumusfiilarit, mutta ei kannata. Ei ne asiat sillä parane. Ja täytyyhän sitä joskus parantaa maailmaa ja olla niinkuin ITSE TAHTOO!!

    HUS POIS tuollaiset fiilarit ja nokka pystyyn ja kohta uusia pettymyksiä ;) IHANA OMA IHMINEN olet vaikka joskus vähän lipsahtaa. Sehän tästä elämästä tekeekin niin kivaa :)

    VastaaPoista
  3. Tarja: niin, mä en oikein tajua miten musta on tullukin tällanen tiukkapipo joissain asioissa. Tai no kai mä aina oon jollain lailla nipottaja ollu, mutta tässä asiassa nyt viime vuosina oikein todella "kunnostautunu". Täytyy koittaa opetella ajattelemaan vähän rennommin. Kiitos viestistäsi!

    VastaaPoista
  4. voima-halit sulle <3 oot just paras semmosena ku oot,ei niille omille piirteilleen voi yhtikäs mitään..mä itte muutaman testin tehtyäni oon alkanu ymmärtään itteeni enemmän,ja hyväksymään kans :)jos kiinnostaa,vinkkaa sähköpostiin,laitan sinne linkit...osittain huumorilla tein noi testit,mutta voin sanoa,ett on niissä jotain tottaki:)

    VastaaPoista
  5. *Halaus* Ja nyt sitten lopetat tollasen! Sen energian minkä käytät tuollaisten ajatusten veivaamiseen voi käyttää johonkin paljon positiivisempaan. Teetä kuppiin, jalat villasukkiin ja rentoutumaan. Maailma ei romahda, jos vietät yhden päivän (ja yönkin) vähän iisimmin. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  6. Joo, toi touhuaminen seuraavana päivänä on ihan tuttua. Morkkistahan se on, mutta mulla kyllä sitten johtunut siitä, että on myös naukkailtu jonnin verran. Nyt vanhempana, kun sitä tulee harrastettua harvoin, niin olo on kyllä seuraavana päivänä niin uupunut, että ei meinaa jaksaa mitään. Mutta joskus pitää jokaisen tuulettua, myös sinun, Heli =)

    VastaaPoista
  7. Täällä ollaan käsi pystyssä. Ahistusta piisaa niin todellisista kuin olemattomistakin asioista... just koirien ja lasten kanssa pitäs aina olla, vaikka jälkimmäiset ei enää paljoa piittaa.

    VastaaPoista
  8. Suhtaudun tuohon lomailemiseen samalla tavalla. Nykyään voi onneksi vetäytyä selkään vedoten :D

    VastaaPoista
  9. Suvi: joo, kiinnostaa! Mä oon testien mukaan perfektionisti, ja kyllä mä todellakin tunnistan itseni niistä jutuista. Mut silti hivenen itekin ihmettelen, miten mä voin olla tällanen kontrollifriikki... ettei yhtä iltaa voi ottaa rennosti kokematta siitä huonoa omaatuntoa. Plääh.

    Susanna: helpommin sanottu kuin tehty. Mä todella ihmettelin aamutuimaan, että miten mä en saa ees unta kun vaan mielessä pyörii että miks mä en vaan ollu kotona... Itse asiassa mulla vieläpä oli illalla ihan mukavaa, mutta sit illan päätteeks tulikin tollanen supermorkkis. Höh. Teetä ja villasukkia mä kyllä harrastan ihan joka ikinen päivä. Ehkä se onkin sit mulle parempi relaamiskeino kuin juopottelu. ;) (ja sen voi tehdä kotosalla)

    Krisse: mä luulen, että jos olisin ollu ihan kankkusessa, olisin jopa ottanut rennommin... kun ei vaan olis kyenny muuhun. ;) Samoin se kunnon pöppyrä olis ehkä jopa nollannu päätä paremmin kuin tollanen muutama hörppy. Miks sitten tollanen itse asiassa ihan hillitty muutaman lasillisen juominen saa aikaan tollasen fiiliksen - en tajuu.

    Sanna: niimpä. Itse asiassa sitä ahistusta on vaikee selittää mitenkään järkevästi - sen tunteen tietää vain sellainen, joka on sen itsekin kokenut. Joten uskon, että sä ymmärrät mitä koen.

    Kiki: se on oikein hyvä syy, vaikkakin harmillinen.



    VastaaPoista
  10. Voi että, olisko sun lapsuudessa jotain mikä estäis sua relaamasta, siis tarkoitan onko joku sulle tärkee ihminen sanonut jotain sivulauseessa vaikka että kunnon ihmiset ei mitään ylimäärästä humputtele tms? Mulle toi kamala stressi tulee siivoomisesta. Siis tietoisesti EN jynssää paikkoja hysteerisenä joka hetki (vaikka ne todellakin sitä kaipais, lapsi- ja eläintaloudessa, huhhuh) etten muutu sellaiseksi joka saa elämänsä kiksit vain siivoamisesta ja arvottaa muidenkin elämät sillä. SILTI en saa sitä pois harteiltani sitä ajatusta, eli sekin lunkisti ottaminen mun täytyy tehdä tieten. Aika raskasta sekin.... ja varsinkin kun oman (edesmenneen) äidin lisäksi oma sisko ja anoppi on ihan siivoushulluja. Pikkasen laittaa koetukselle ihmisen :D

    VastaaPoista
  11. Tää ei nyt varmaan yhtään lohduta, mutta ihanaa, kun oon vihdoin tavannut (tai siis "tavannut") jonkun, joka on vielä mestarimpi tuntemaan ihan kaikesta huonoa omaatuntoa. Että kiitos siitä sulle Heli :)

    VastaaPoista
  12. Tietysti sitä tulee pohdittua että miksi menin tekemään niin tai näin mutta omalla kohdallani helpottaa se, kun ajattelen mitä olen viime päivinä saanut aikaan. Kaiken lisäksi meillä on eukon kanssa sovittu että jos ei huvita, niin silloin ei tarvitse tehdä koska nämä fiilikset ovatpäivän kestäviä eikä kaaosta pääse syntymään. Tietty koiruus lenkitetään useampaan otteeseen ja muut "pakolliset" jutut tehdään mutta siivoukset ja sen sellaiset jätetään sit tekemättä. Seuraavana päivänä fiilkset ovat taas paremmant ja sitä jälkeäkin syntyy aivan eri tahtiin kuin pakolla tehdessä. Ota siis lungisti jos siltä tuntuu - ei maailma siihen kaadu <3

    VastaaPoista
  13. Voi ei, kuulostaa hyvin tutulle olotilalle. Olen ihan samanlainen kontrollifriikki. Mua ahdistaa kotona se, ettei koskaan ole " kaikki" tehtynä. En osaa iloita ja olla tyytyväinen siihen, mitä on tullut tehdyksi, koska keskityn ajatuksissani niihin tekemättömiin asioihin. Ja kun ne työt eivät kuitenkaan tekemällä lopu.
    Samassa veneessä ollaan. Ehkä me vielä opitaan relaamaan. :-)

    VastaaPoista
  14. No voi hitsi. En tiedä miten tuollaisesta olosta pääsee eroon. Ehkä vain opettelemalla? Pieninä askelina :)

    Kyllä jokaisen pitäisi voida nauttia pienistä irtiotoista, eikä aina vaan potea huonoa omaatuntoa :/

    Halit sinulle <3

    VastaaPoista
  15. Enpä voi tähän muuta todeta kuin että tiedän TASAN TARKKAAN, miltä sinusta tuntuu. On aivan käsittämätöntä, millaisiin mittasuhteisiin omat morkkikseni nykyisin venyvät. Mä en niinkään mieti mitään tekemättömiä töitä/hoitamattomia velvollisuuksia, vaan keskityn märehtimään sitä, kuinka paska ihminen olen noin yleisesti ottaen. Tuntuu kuin koko maailma osoittaisi syyttävällä sormella ja kertoisi kovaan ääneen, kuinka kelvoton äiti, koiranomistaja ja IHMINEN olen. Tekisi mieli vajota maan alle. Ja näissä fiiliksissä saatan viettää vaikka kokonaisen kuukauden. Pahinta tässä on se, että kärsin noista fiiliksistä juuri nyt, piiiiitkästä aikaa, huoh. Kai tästä taas jotenkin noustaan...

    VOIMIA SULLEKIN!

    VastaaPoista
  16. Voih, kyllä tuo pahasti suorittaja oireyhtymältä vaikuttaa. Mistäköhän se juontaa juurensa? oletko saanut lapsena palautetta jos olet laiskotellut?En kyllä ole lähelläkään sun tasoa, ihan eri planeetalla... Silti olen terapeutin mielestä pahasti suorittaja, joskin se on myös hyvä ominaisuus. Mitenköhän sulle sais hyvän omantunnon rentoutua?

    VastaaPoista
  17. Kupla: äkkiä ajateltuna en kyllä keksi, että olis jotain tollasta taustalla. Päin vastoin oon ollu ite jo aika nuoresta asti sellanen, että en esim käsittäny kuinka mun sisko saattoi vaikka nukkua puoleen päivään, eli siis ottaa rennosti. Ja saatoin tulla lukioaikaan koulusta 8-16-päivän jälkeen kotiin, jossa äiti oli ollu koko päivän, ja sille räpätin kun ei ollu ees keittiön pöytää voinu pyyhkiä. Joten mä pyyhin, ennen kuin saatoin siinä syödä. Jonka jälkeen tein tunnollisesti KAIKKI läksyt. En koskaan oo luistanu kotitehtävistä (siis läksyistä), en koskaan oo lintsannu koulusta jne. Oon siis ollu perfektionisti ja suorittaja jo sillon... Mutta ehkä tuota asiaa täytyy pohtia hivenen tarkemmin, jos vaikka jotain keksisin selitykseksi tälle omituisuudelleni.

    Annnukka: ole hyvä vaan. Tietäisitpä vaan, tää oli vasta jäävuoren huippu...

    Peppone: jostain syystä rennosti ottaminen vaan on mulle hyvin vaikeaa. En tiedä miksi, en todellakaan.

    Simpukka: juuri noin mullakin on, että koskaan ei ole kaikki valmista ja se juuri rassaa. Mä elän koko ajan "sitku"-elämää tämän vuoksi... toivotaan, että opitaan!

    Punainen: kiitos! Mä aina välillä koitan skarpata, mutta huomaan sitten taas ratkeavani nipottajaksi. Toivotonta.

    Terhi: sä ihana samis! Ollaankohan me jotain kaksosia? Niin monta asiaa ihan samanlaisia meillä. Mullakin on menossa nyt sellanen pitkäkestoinen ahdistusvaihe, yhtä tahmaa koko elämä eikä siitä vaan pääse mihinkään vaikka miten ajattelis päästä. Jos se on tää syksy tai jotain? Yritetään selvitä jotenkin.

    Saariston kasvatti: niin, en tosiaan tiiä. Mä tahtoisin kans jonnekin psykoterapiaan setvimään pääni sisältöä.

    VastaaPoista
  18. Hei! Mun piti tulla vielä sanomaan, ettet sä ainakaan mun mielestä ole omituinen! Ole vaan oma itses :) *lupa myönnetty*

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥