pihahommia

Hyvää helatorstaita! Jep, kello on 01.15 helatorstain puolella, kun tätä tekstiä tässä aloittelen... On vähän unet poissa, kun katselin äsken yhtä hyvää sarjalöytöä Areenasta (Isäviikonloput; islantilainen sarja, josta olen bongaillut lukuisan määrän suomalaista designia, mikä oli tosi hauska ylläri!) ja muutenkin on jotenkin vaan nyt virtaa ihan muuhun kuin nukkumiseen...

Tämän postauksen aihe on puutarha, tai pihamaa, kun en tuota meidän pihaa nyt ihan kuitenkaan miksikään puutarhaksi osaa sanoa. Ja kuvakavalkadin aloittaa raparperi, joka sieltä koittaa säälittävästi puskea joka vuosi saunan/puuvaraston nurkalta. En ymmärrä, miten ihmisillä on sellasia metrin korkuisia raparpereja pihoissaan, tuo ei nimittäin saavuta kuin jonkun 20cm korkeuden vaikka on ollut tuossa paikassa vuosikausia. Se on kokenut useita alasajoja, kun mies on siitä kohdasta ajellut ruohonleikkurilla - sitä kun siis ei todella meinaa edes maasta erottaa! Toisaalta olen siitä kyllä useimmiten muutaman (just ehkä kolme-neljä) vartta satoakin saanut. Mutta siis: ei kasva, ei. Miksi??

Viimeksi esittelin karsitun ruusupuskan. Nyt esittelen sen uudestaan kera katteen - jota upposi tuohon ympärille varmaan viisi säkkiä... ei, taisi mennä kuusi! Käsittämätöntä... ja kuitenkin tuollainen ihan "hyödytön" puska, minkä reunustamiseen laitoin rahaa ihan järkyn määrän. Kallista on puutarhurointi!! Mutta onhan se nyt toisaalta tosi siisti. Karsin sitä innoissani vielä lisääkin, jostain syystä sieltä aina vaan löytyi lisää ja lisää kuivia, kuolleita oksia. Katsotaan, mitä se nyt tästä operaatiosta sitten tykkäsi, mahtaako kuinka kukkia tänä kesänä.

Parina vuonna olen leikannut myös omppupuuta. Viime vuonna siinä ei ollut kukan kukkaa. Nyt näyttää jotakin sieltä pukkaavan, olisko lehteä vai kukkia, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa sekin näyttää nyt kovin hienolta ja siistiltä, kun sen juurelle on levitetty myöskin katetta.

Pataan laitoin orvokit. Olisin halunnut keltaisia, mutta ei ollut muita kuin noita liloja, joten menee nekin. Padassa oli muratteja tuossa etualalla, ne oli kylläkin ihan kuivia, mutta ajattelin kokeilla, elpyvätkö kuitenkin vielä. Toistaiseksi ei kyllä siltä näytä... Jos ei nyt pian ala jotain vihertymistä tapahtumaan, täytyy hankkia uudet. Mä tykkään murateista hullun lailla ja kadehdin maita, jossa niitä kasvaa villinä joka paikassa (kuten Saksa ja Britannia). Ja kesäkukkina padassa tykkään eniten orvokeista, ihan peruskukista.

No mutta, nyt sitten tämmöistä uutta meillä, eli mansikoita! Olen joskus aiemminkin niitä koittanut kasvatella, mutta aina on into loppunut kesken ja tulos ollut heikko. Nyt olen tämän oudon koronakevään intouttamana minäkin sitten saanut jonkun kummallisen pistoksen ja todella alkanut kiinnostua pihaa laittelemaan... joten hankittiin viimeinkin noita lavakauluksia, appiukolta alusiksi kasa sanomalehtiä, järkyttävä määrä multaa, tuollaset lavakankaat sekä kolme settiä mansikoita. Olin NIIN ONNELLINEN, kun mansikat oli paikallaan!! Reunustettiin vielä tuo alue katteella - en tiiä onko siitä minkään valtakunnan hyötyä, ja linnutkin oli sen alta heti seuraavana aamuna repineen sanomalehdet silpuksi, mutta siinä ne nyt kuitenkin on ja hienolta näyttävät. Jei!

Koska vettä on satanut harva se päivä, uskallettiin viimeinkin eräänä vähätuulisena iltana polttaa risukasa, joka oli ihan valtavaksi jo päässytkin. Kaikkein mieluitenkin olisin sen hakettanut, mutta koska meillä ei ole haketinta, niin polttaa ne täytyi. Valvoin sitä tulta varmaan pari tuntia, niin iso se kasa oli. Tuo alue on tarkoitus yhden tutun tulla ajamaan traktorin jollakin vehkeellä tasaiseksi (nyt siinä on kaiken tuon heinän alla monen vuoden takainen kynnös, eli se on aivan järkyttävä), jonka vuoksi kasasta todellakin tartti hankkiutua eroon. Ei vielä ihan tiedetä, mitä tuohon alueelle laitettaisi; osittain ainakin vissiin ihan vaan hiekkaa autoja varten, sen lisäksi jotenkin olisi kiva rajata tuo risunpolttoalue järkevämmin. Ja ehkä sitten voisi siihen vaikka jotakin ihan tavallisia puita laitella myös. Katsellaan.

Pikkuhiljaa aletaan lähestyä tämän postauksen huippukohtaa. Nimittäin kuvassa on nyt siis multakasa. Tilasin noin 7 kuutiota multaa, joka lopulta osoittautui aivan järkyttäväksi virhearvioksi tarpeeseensa nähden. No, riittääpä aika moneen muuhunkin projektiin, hah hah! No, joku pari kuutiota tästä varmaankin sitten kärrättiin tytön ja miehen kanssa kohteeseen, joka on...

...aronia-aidanne!!! En voi melkein vieläkään uskoa, että me IHAN OIKEESTI ollaan nyt istutettu reilut 40kpl aronioita aitaamaan meidän tonttia! Eihän tuossa ole siis kuin 25 metriä tuota, mikä on aika pieni pätkä tällä isolla tontilla, mutta se on kuitenkin ALKU! Aateltiin, että katsotaan ensin tuon kanssa, miten se lähtee kasvamaan. Jos hyvin, sitten laitetaan lisää. Meidän tontti kun on aivan tiukkaa savimaata, jossa on vaikea kasvattaa yhtään mitään, ainakin ilman mittavia pohjatöitä. Tuota pätkää varten mies möyhi maata monen monta kertaa ees taas, sitten lisättiin multaa noin miljoona kottarillista ja möyhittiin taas, sitten vielä kasattiin maa keoksi ja siihen minä omin pikku kätösin sitten rakkaudellisten sanojen saattelemana aroniat laittelin. Siinä on vuoron perään marja- ja koristearoniaa, syystä että jouduttiin hommaamaan taimia kahdesta eri paikasta ja toisessa oli yhtä, toisessa toista sorttia. Ja koska käsittääkseni ne on syksyllä hiukan eri väriset, tuntui parhaalta ratkaisulta istuttaa ne vuorotellen. Ehkä siis muutaman vuoden kuluttua meillä todella on jo jonkun korkuinen aidanne, juhuu!

☘ ☘ ☘ ☘ ☘ ☘ ☘

Sellaisia puutarha/pihajuttuja täältä tällä kertaa. Mä katselen vähän väliä ikkunasta ulos tuota istutusta, että voi sentään, siinä se ihan oikeasti nyt on, ja mietin samalla, että mitäköhän sitten seuraavaksi... Paljon on ajatuksia, toivottavasti jotain saadaan tänä kesänä toteutettuakin. Ehkä jo huomenna (tai siis tänään...) tapahtuu jotain lisää? Stay tuned!

Heli

kevään kulkua ja kesäsuunnitelmia

Heipähei pitkästä aikaa! Aikaa on taas vierähtänyt viime postauksesta, ja vaikka olen monet kerrat hinkunut tänne kirjottelemaan, en vaan ole saanut sitten aikaan. Nyt onkin sitten tiedossa pitkät tarinat, kun otan kiinni nämä kaksi kuukautta, mitkä tähän väliin on jääneet.

Opinnot on tältä keväältä viimeinkin ohi ja kesäloma on koulusta alkanut. Olen kyllä ilmoittautunut yhdelle kesäkurssille ja mietin, josko vielä pari muutakin ottaisin, mutta varsinaiset ekan keke-vuoden opinnot on suoritettuna. Juhuu!! Oli ihan mahtava tunne, kun sai kerätä kaikki ne opiskelumatskut yhteen kasaan ja todeta, että näille pitäisi nyt etsiä paikka jostain muualta kuin näkösältä!

Tässä kun olen ruokapöydän ääressä näitä opiskeluitani suorittanut, on tuo kissa ollut erittäin usein assarina. Se tunkee kissamaiseen tyyliin ihan pokkana vaan siihen papereiden päälle makaamaan ja kehräämään. Välillä se on ärsyttävää, välillä huvittavaa. Kuvassa se just hiipii vaivihkaa kohti hyvää paikkaa, johon asettua, eli useimmiten mun ja tietokoneen väliin, puoliksi mun hiirikäden päälle makaamaan. Huoh!

Myös koira on pitänyt seuraa, mutta se pysyttelee kyllä yleensä lattiatasossa. Sekin kyllä vierailee ruokapöydällä, mutta yleensä vain silloin, kun ei olla kotona. Vaikka en periaatteessa siis todellakaan tykkää, että elukat on pöydillä, niin käytännössä ne kyllä siellä on. Kissa makaa siinä erittäin usein (ei sentään silloin, kun syödään) ja koira näkee siitä just sopivasti ulos ikkunasta, joten aika usein, kun hurautan pihaan autolla, näen jo pihalta, että siellä se koira taas pöydällä seisoo. No, pöydän voi aina pyyhkiä. 

Meille on saapunut myös uusi lemmikki, kun tyttö hankki kuningaspytonin. Mä en ole mikään käärmefani, mutta en nyt varsin vastaankaan ollut, koska tyttöhän hoitaa tuon kyllä ihan itse (ja vie todellakin mennessään sitten, kun kotoa muuttaa pois). Käärme on mun mielestä väriltään hyvinkin kaunis ja on se jotenkin mielenkiintoinenkin katsella, kun se iltahämärässä siellä luikertelee. Joskin pakko sanoa, että en hirveästi pidä ajatuksesta, että eläin elää elämänsä tuollaiseen lasilaatikkoon teljettynä, olkoonkin, että se terra on kooltaan "isompi kuin lain mukaan tuolla lajilla tarttisi".

Kerran olen tuota pitänyt käsissäni, oli kyllä aika jännittävä kokemus, vaikka nuo on ymmärtääkseni säyseitä eikä ne pure (ne kuristaa). Tyttö aikoo hankkia myös toisen käärmeen, sille on terra jo olemassa, mutta hän haluaa ensin sisustaa sen kuntoon ja sitten vasta hankkii sinne asukkaan. Minä odotan tässä kohtaa lähinnä sitä, että saan vähän sisustella uusiksi näitä ihmisten huoneita, koska toisenkin ison terran mahduttaminen tytön huoneeseen vaatii vähän muutoksia muihin järjestelyihin. (Huomaa, miten housut mätsää käärmeen kuvioihin! =D)

Opiskeluista vielä vähäsen. Tämä kevään viimeinen moduuli oli ympäristötekniikkaa, jonka lisäksi oli enkkua. Tehtiin tiimi- ja paritehtävinä useita juttuja, pääosin videoita. Osa tehtiin puhuttuina (=äänitettyinä) PowerPoint-esityksinä, mutta viimeinen paritehtävä tehtiin ihan jollain video-ohjelmalla - tulin nämä molemmat tekniikat oppineeksi nyt, jee! Enkussa oli jännittäviä hetkiä, kun piti esittää ensin 5min ja sitten 15min kestävät jutut livenä (tiiminä sentään, ettei yksin). Enkun kirjallinen tentti jäi harmittavasti syksyyn, koska sitä ei voi tehdä netissä, mutta substanssitentti muista moduulin aiheista (joita oli älyttömästi!) oli etätentti. Uskoisin, että kokonaisuutena moduuli meni ihan ok ja saan siitä ihan hyvän arvosanan. Tuossa kuvassa on mun lukkaria; kauhea sekasotku, kun merkkailen mitä oon jo tehnyt jne! Ja näkisittepä mun kalenterin, huhhuh.

Sinänsä on alkanut mietityttää tuo, kun havittelen noita hyviä arvosanoja, että kuinka hyvin oikeasti opin ja sisäistän asiat? Vai pyrinkö vaan sillä hetkellä siihen hyvään arvosanaan, mutta asiat häviää päästä heti tentin jälkeen? Tällaisen opiskelu/oppimistyylin olen tunnistanut itsessäni jo lukiossa ja vähän on pelko, että sama tyyli jatkuu edelleen. Jotenkin välillä tuntuu, että tärkeintä on esimerkiksi järjestää paperit suoriin riveihin ja odotan vaan, että moduuli on ohi ja voin järjestää paperini jonnekin pois silmistä ja todeta, että "ohi on". Jotenkin tää eka vuosi on mennyt ihan hämmästyttävän äkkiä ja paljon helpommalla kuin mitä kuvittelin amk-opiskelujen olevan, mutta toisaalta vaikea on ajatella, että tällä tyylillä/osaamisella olisin muutaman vuoden kuluttua joku "asiantuntija".

Tässä kuvassa on mun korona-ajan ergonominen ratkaisu seisontatasoksi, sekä käsijumppapiste suoraan pöytään kiinnitettynä ja jalkajumppapallotkin lähietäisyydellä. Inhoan tehdä noita jumppia (fyssarin ohjeet), mutta kun yhdistän jumppailuun esim. kiinnostavan YouTube-kanavan katsomista, ne sujuu vähän kuin huomaamatta.

Huomasin kevään mittaan, että tässä keittiössä ei ole kovin hyvä opiskella, keskellä taloa ja elämää, siis vaikka täällä nyt pääosin onkin ihan hiljaista päivisin. Mun keskittyminen kuitenkin herpaantuu vähän väliä, kun katselen ikkunasta, kissa änkee pöydälle, lämmittelen teevettä, näpelöin puhelinta... Sen vuoksi mun opiskelupäivät venyy ja vanuu, ja huomaan töröttäväni koneella älyttömiä tuntimääriä saamatta kuitenkaan mainittavasti mitään aikaan. Ensi syksynä taidankin siirtää opiskelupisteeni yläkertaan ja koittaa muutenkin rajata päiväni tarkemmin. Toivottavasti tämä korona on silloin jo siinä pisteessä, että saisin myös otettua jumpat ja kuntosalit takaisin päiväjärjestykseen!

Mä olen pyrkinyt pitämään aika hyvin huolta siitä, että koronaohjeistuksia noudattaisin. En käy oikein missään muualla kuin kaupassa ja lenkillä, enkä ole meille ihmisiä ihmeemmin päästänyt sisälle. Miehellähän on ihan sama meno kuin ennenkin, hän on töissä ja tuolla autotallissa ramppaa porukkaa jatkuvasti, mutta ne kahvittelut ei enää tapahdu sisällä vaan kantakoot kahvinsa talliin sitten. Ja jonkun kerran on kyllä lapset käyneet täällä sisälläkin meillä, vaikka vappumunkit ja äitienpäiväkahvitkin periaatteessa tuohon ulos laittelin. 

Muutaman kerran olen kuitenkin mennyt kaverin kanssa yhteisellä autokyydillä suunnistamaan. Suunnistushan tapahtuu myös nyt omatoimisena, eli itse tulostetaan kartat ja etsiydytään paikalle - mikä ei muuten ole ihan helppo juttu, kun sinne ei ole teiden varsilla ohjeistuksia. Aina onkin "eka rasti" se, että löytyy se lähtöpaikka! Metsässä on sitten rastimerkit, mutta ei leimauspisteitä. On ollut jotenkin paljon leppoisampaa nyt suunnistaa, kun ei tule yhtään juostua kellon perässä eikä ole paineita saavuttaa jotain kohtuullista aikaa, joka sitten näkyy tuloslistassa. Saattaisin jatkossakin kyllä ehkä mieluummin suunnistaa tällä tavalla, silloin ei pänni niin paljon ne pummitkaan, joiden vuoksi aika venyy ja on listan häntäpäässä.

Kevätkin on tässä edennyt pikkuhiljaa. Ja sitten taas mennyt takapakkia, kuten vaikka tänään, kun maa taas valkaistui... Välillä on ollut aivan ihania kelejä ja on voinut jo suunnilleen paljain jaloin hipsutella, tai ainakin keinussa istua (mm. lukemassa tenttiin) auringosta nauttien.

Meidän tontilla nähtiin ihmeekseni siili!! En muista täällä koskaan ennen sellaista nähneeni ja nyt innoissaan sitten sille kannettiin jonkun aikaa ruokaakin, että siitä vahvistuisi ja jaksaisi sitä sitten myös luonnosta etsiä ihan itse. Joka ilta vietiin lautasella sille kissan/koiranruokaa, ja aamulla oli aina lautanen tyhjä. Sitä en sitten tiedä, söikö ne ruoat siili, kettu, linnut vai meidän kissa tai koira. Nyt on kuitenkin ruokinta jo lopetettu, enkä ole siiliä enää nähnyt.

Yhtenä kauniina päivänä tapahtui myös sellainen ihme, että mä menin ulos ja tartuin ns. puutarhahommiin! Aattelin, että josko viimeinkin jotain pientä edes tänne laittelisin jonnekin kasvamaan ja päädyin sitten polvilleni saunan päätyä raivaamaan. Eli nyhdin irti kaiken maailman rikkaruohot ja pehmitin tuosta kaistaleen, johon aion laittaa multaa ja "jotain"... ehkä jonkun minitomaatin taimen ja kenties vaikka kaveriksi herneitä kasvamaan. Tai sitten ostan kaupasta persiljan ja ruohosipulin, jotka tökkäsen tuohon. Saunan pääty on aurinkoinen paikka lähes koko päivän, joten "jotain" siihen kyllä on tulossa.

Outo puutarhurointikohtaus jatkui, kun siirryin juhannusruusun kimppuun. Tuo pusikko on saanut aivan rauhassa kasvaa paikallaan koko sen ajan, kun me ollaan täällä asuttu (yli 20v...). Viime syksynä ekaa kertaa katkottiin hiukan karkureita pois ja nyt innostuin siistimään sitä ihan kunnolla - tuon kuvan ottamisen jälkeenkin olen vielä sukellellut siellä piikkien seassa ottamassa kuolleita oksia pois. Mies kaivoi lapion kanssa karkurien juuria esille ja katkottiin niitä pois, ja möyhensin tuota ympäristöä vielä. Siihen aion laittaa jotakin katetta nyt päälle, jos pysyisi leviäminen kurissa. Eikä siinä vielä kaikki, siivosin myös omenapuun alustan ja sinnekin on tulossa katetta!

Mulla on nyt siis koulusta kolmen kuukauden kesäloma. Ne pienet kesäopinnot (5op) aion suorittaa ja tosiaan vielä vähän mietin, ottaisinko pari muutakin pientä kurssia. Lisäksi olen töissä kesällä todennäköisesti päivän viikossa - työt alkaa/jatkuu huomenna, pariin kuukauteen en ole nyt siellä ollut koronan vuoksi. Mulle kesä siis näyttäytyy lähes tulkoon pelkkänä piiiitkänä vapaana ajanjaksona, joten mikäs sen parempaa kuin tehdä sitä varten piiitkät to do -listat! Noiden listojen teko on ihan parasta, ja vaikka ne onkin pitkät, niissä on hyvin paljon ihan sellasta pientäkin juttua, kuten "tilaa pesuaineet". On toki myös isoja, kuten "maalaa keittiön lattia" tai "aitaa tontti", mutta en aio ottaa mitään sellasta "pakko saada kaikki tehtyä" -tavoitetta noiden kanssa. Kunhan vaan kirjottelin muistiin kaikenlaista, mitä voisin tehdä!

Nämä ekat vapaapäivät on menneet lähinnä ihmetellessä. Ja herkutellessa ja kivoja YouTube-kanavia katsellessa. Oikeastaan siinäpä ne onkin sitten syyt, jonka vuoksi koitan keksiä itselleni paljon muutakin tekemistä. Sen lisäksi, että tekemättömyys on ärsyttävää ja kuolen tylsyyteen, pelkään pahoin, että tuhraan kaikki päiväni ja loputtoman vapaa-ainaki vaan istumiseen, ruutujen tuijottamiseen ja syödä mässyttämiseen. Juu ei, haluan tehdä jotain hyödyllisempää! Tuntuisi myös VIIMEINKIN, että ihan pienenpieni innostuminen olisi iskenyt pihan laittamisen suhteen, joten koitan nyt todellakin saada sitä sitten laitettua. Mun suunnitelmiin kuuluu tällä hetkellä noiden aiemmin mainittujen muutaman helpon jutun lisäksi pikkiriikkinen perunamaa sekä mansikkapenkki. Ja toiveena on lisäksi laittaa jotain ihan iisejä kukkasia autotallin päätyyn. Koska nyt on aikaa, pitää nämä jutut toteuttaa, jos vain suinkin mahdollista. Raportoin sitten, miten meni!

♥ ♥ ♥ ♥ 

Tässäpä siis parin kuukauden kuulumisia täältä meiltä. Miten teidän korona-kevät on mennyt? Onko teillä kovasti kesäsuunnitelmia kotiin, nyt kun ei oikein muuallekaan voi mennä? Voikaahan hyvin kaikki! ♥

Heli

rauhaisaa / tylsää elämää kriisin keskellä

Elämme eriskummallista ja historiallista aikaa. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että niin monet paikat on kiinni; harrastuspaikat, kirjastot, jopa koulut, puhumattakaan Suomen rajoista!! Pikkiriikkinen virus on näyttänyt maailmalle närhen munat.

Omaan elämään tilanne ei juurikaan vaikuta enkä päivittäisessä elämässä huomaa oikein mitään eroa. Olen joka tapauksessa lähinnä vain kotona. Opiskelen etänä ja olen käynyt töissä vain päivän viikossa - se tosin on nyt katkolla, enkä tiedä, milloin on seuraava työpäivä, mutta sekään ei elämääni hetkauta suuntaan taikka toiseen. Mies käy edelleen töissä päivittäin, tosin ilmeisesti yt:t on tulossa.

Jos nyt jotain eroa on vaikkapa parin viikon takaiseen elämääni, niin tyttö on kotona, koska hänenkin koulunsa luonnollisesti siirtyi etäopiskeluun, eikä hän näin ollen majaile nyt opiskelupaikkakunnalla vaan kotona. Toinen muutos omalla kohdallani on se, että jumppa ja kuntosali sulkivat ovensa, mikä on tällä hetkellä varmaankin ainoa asia, mikä arjessani on selkeästi muuttunut ja mikä itseäni on harmittanut.

Tilanne on ilman muuta monella tapaa surullinen. Ihmiset sairastuu ja jopa kuolee. Yritykset on vaikeuksissa, ihmisiä lomautetaan tai työt loppuvat kokonaan. Pienet yritykset ne vasta kärsiikin. Ymmärrän myös harmituksen, jos ihmiset on varanneet reissuja, odottaneet niitä, järkänneet elämänsä - ja sitten kaikki meneekin alta. Ihmiset on paniikissa ja hamstraa kaupasta (mielestäni kyllä aivan turhaan, mutta mikäs minä olen ketään tuomitsemaan). Tilanne on ulkomailla vielä Suomen tilannetta kaoottisempi. Rankkaa on katsoa uutisia kieltämättä.

Mutta en voi olla olematta myös iloinen sen puolesta, joka tässä voittaa: luonto. On aivan ihana asia, että lentoja perutaan ja autoilu vähenee. Luonto kyllä kiittää! Elän myös hartaassa toivossa, että tämän kriisin aikana ihmiset jotenkin huomaisi, mikä on oikeasti tärkeää. Ei reissaaminen, tavaroiden ostelu ja muu turhuus, vaan se, että on katto pään päällä ja ruokaa. Ja läheiset ihmiset turvassa. Hitaampi elämä, vähemmällä pärjääminen. Mutta nähtäväksi jää, mitä tuleman pitää.

Luonnosta puheen ollen, myös sen suhteen on meneillään erikoinen ja erilainen aika. Kaikki on niin aikaisessa. Lunta ei ollut talven aikana meidän suunnalla kuin hetkittäin ja silloinkin vain vähänlaisesti. Nyt ollaan maaliskuussa ja olen nähnyt täällä meillä jo töyhtöhyyppiä ja ekan leskenlehden (jo varmaan yli viikko sitten) sekä kuullut kiurun lievertelyä pellon yllä. Olen nähnyt myös joutsenia sekä hanhiparven. Kärpäsiä on jo ikkunoiden välissä, pajunkissojen aika alkaa olla lähes jo ohi ja sireenipuskissa näkyy silmuja. Paksuja toppahousuja ei ole tarvinnut kertaakaan eikä meidän tietä tai pihaa ole aurattu ollenkaan. Onkohan tänä talvena päässyt yhtään kertaa hiihtämään tai saatu luistinratoja jäädytettyä? Autossa on ollut nastarenkaatkin pääasiassa ihan turhaan.

No, kevät tuntuu jo nyt vahvasti ilmassa, vaikka välillä onkin vielä pakkasta tai luntakin saattaa vähän sataa. Linnut laulelee jo paljon, päivät on pidempiä, valo on kirkkaampaa ja ilmassa tuoksuu kevät selvästi. Luonto mukautuu tilanteeseen eikä välitä hittojakaan siitä, miten mylläkässä maailma on tällä hetkellä!

Omaa elämää ohjailee lähinnä opiskelut. Ne etenee, juuri alkoi kevään viimeinen moduuli, joka sisältää ympäristötekniikkaa ja enkkua. Näyttää siltä, että työtä tulee riittämään niiden kanssa taas aamusta iltaan. Tänään olen tulostellut materiaaleja ihan urakalla - mä tarviin ne paperisena nenän eteen, en kykene opiskelemaan pelkästään tietokoneen ruutua tuijottaen. Ekat iltaohjaukset on olleet ja eka tiimipalaverikin on pidetty. Meillä on kaksi ryhmätyötä, jotka tehdään tiimin kanssa. Sen lisäksi on yksi parityö. Enkku tehdään myös ryhmissä (mun kohdalla eri porukkaa kuin muissa tehtävissä). Sitten on vielä jonkun verran itsenäisesti opiskeltavia asioita. Että juu, ei tule vapaa-ajan ongelmia.  

Edellisen moduulin lähipäivä ehdittiin juuri käydä koulussa ennen tämän hässäkän alkua. Paljon työtä, stressiä ja jännitystä tuottanut ruotsin tentti sujui yllättävän hyvin; kirjalliset tehtävät oli helpompia mitä pelkäsin ja suullinen osiokin sujui ihan jees.  Vielä ei ole tullut arvosanoja mistään moduuliin liittyvästä, mutta ehtiihän nuo. No, kyllä mä aina niitä oottelen, että tulisivat nyt jo... 

Kovasti on nyt joka tuutissa ohjeita siitä, miten voi hyödyntää kotona olemista. Viettää läheisten kanssa aikaa, nukkua paljon, rentoutua... Hah!! Onkohan ne hienojen mietelauseiden rakentelijat ollenkaan ajatelleet, että monelle ihmiselle tämä on melkoinen setti suoriutua, kun kotona on yhtä aikaa etätyöt (mahdollisesti molemmilla puolisoilla) tai mahdollisesti vaihtoehtona suuri huoli rahatilanteesta alta menevien töiden vuoksi, (pienet) lapset poissa hoidosta tai etäopiskelemassa (eli vanhemmat valvoo, että opetus hoituu) ja sitten on vielä vaikkapa omat etäopiskelut siihen päälle. Tosi rentoa, jep! Itsellä ei tuota tilannetta tosin ole (lapsikin on jo 18v ja saa luvan hoitaa opiskelunsa ihan itse), mutta tiedän ihmisiä joilla on. Tsemppiä vaan heille!

Toinen asia on sitten se, että jos on jo muutenkin tosi paljon kotona, kuten vaikka itse olen, niin on oikeasti harmi, kun se vähäinenkin kodin ulkopuolella tapahtuva aktiviteetti (kuten mulla jumppa ja kuntosali) peruuntuu. Ymmärrän oikein hyvin tämän tilanteen, mutta itseni puolesta kyllä harmittaa, että mun hyvin alkanut liikuntainnostus meni sitten heti jäihin. Mä tunnen itseni ja tiedän, että en tule saamaan minkäänlaista kipinää vaikka johonkin nettijumppaan. En tule nostelemaan kahvakuulaa tai hyödyntämään "lisääntynyttä vapaa-aikaa" (eihän sellaista ole!) olemalla enemmän ulkona esimerkiksi koiralenkillä. Ehei, mä istun koneella aamusta iltaan, koska opiskelut...

★ ★ ★ ★ ★

Tämmöistä tänne ja tää on tätä nyt. Mitä teille kuuluu? Onko korona vaikuttanut elämään? Voikaahan hyvin, peskää käsiä ja pysykää terveenä!

Heli

kun ei vaan ole aikaa

On tämä hullua. Joku aika sitten valittelin, että kuolen tylsyyteen ja tekemättömyyteen täällä kotona. Nyt on sellainen olo, että ei vaan ole aikaa mihinkään kivaan. Siis kuten vaikka blogin kirjotteluun. Aina kun tekis mieli tänne jotain nakutella, ajatuksiin tunkee vaikka miten monta muutakin "tärkeämpää" tehtävää. Kuten vaikka koulutehtävät. Just nyt tälläkin hetkellä mun kyllä pitäisi väkertää kasaan tämän viikon ruotsin tehtävää, tai edes kuunnella muutama luentotallenne. Puhumattakaan siitä, että koira on lenkittämättä. Huoh.

Kulunut kuukausi on kyllä ollut erittäin täynnä kaikkea. Ja säiden suhteen hyvin vaihtelevainen. Välillä sataa vettä täysillä. Sitten onkin pakkasta ja jopa lunta. Meidän piha on vuoroin järvi ja vuoroin luistinrata. Autot ajetaan jonnekin ihan muualle kuin sinne, missä niiden paikka on, jottei a) niihin mennessään tarvitse uida tai b) jottei ne jäädy sinne luistinrataan kiinni. Molempia on tapahtunut, joten ollaan vahingosta viisastuneita.

Tuossa kuvassa on meneillään luistinrata-vaihe. Tällä hetkellä pihalla on ennemminkin järvi, joka on tosin jo vajentunut vesimäärältään verrattuna pahimpiin aikoihin. Pahin on ehkä se järven ja luistinradan yhdistelmä, joka on todella pirullinen! Eli siis pohjalla jäätä, päällä 5cm vettä. Sinne en tahtoisi lippoja heittää, joten kulkureitit on aina sen aikana valittava aika tarkkaan.

Kuluneen kuukauden aikana olen käynyt kaksi kertaa leffassa. Ensin käytiin tyttären ja mummon murun kanssa katsomassa Frozen. Me aikuiset haluttiin nähdä se ihan yhtä paljon kuin 5-vuotiaskin. Kyllä oli ihana! ♥ Sitten käytiin miehen kanssa katsomassa Teräsleidit. Se oli oikein hauska, ääneen käkätettiin välillä. Suosittelen todellakin, molempia! 

Suuri surukin tähän kuukauteen on mahtunut. Tämän meidän pikku palleron sisko lähti viimeiselle matkalleen. Se oli minun kaikista kasvateistani ihan ekana syntynyt, omin käsin maailmaan autettu. Se sairastui äkillisesti ja niin vakavasti, ettei mitään muuta ollut tehtävissä, kuin päästää se pois. Olen kiitollinen sen omistajille hyvästä kodista, jonka sille antoivat, ja siitä, että sain käydä sen vielä hyvästelemässä, vaikka olihan se tosi, tosi surullista. Ehkä se nyt kirmaa siellä jossain emonsa (eli minun kaikista rakkaimman koirani) kanssa. ♥ Toivottavasti tällä siskokoiralla on vielä ikävuosia edessään, vaikka alkaahan sillä niitä olla jo takanakin; se on nyt 12,5v. Se on silti edelleen tosi hyvässä kunnossa kaikin puolin, onneksi. Taisin ihan vahingossa valita pennuista itselleni parhaat geenit omaavan yksilön. ♥

Eläimistä puheen ollen, tuo meidän kissa juo parhaillaan vieressäni pöydällä olevasta MINUN kupistani vettä... ihan tuosta vaan, pokkana. Se tulee jatkuvasti mun ja tietokoneen väliin makaamaan, tai ihan vaikka vain edes mun hiirikäden päälle. Tai mun kirjan tai sudokuvihon päälle. Ihan mihin se nyt milloinkin kokee parhaaksi asettua... huoh. Välillä se ärsyttää älyttömästi ja sitten välillä mietin, että noh, ei tuokaan tuossa ikuisuutta ole... Kissalla on ikää nyt 15,5v, eikä sekään minusta vaikuta mitenkään vanhalta. Se edelleen hiirestää (ulkona ja sisällä...) ja eläinlääkärin tutkimuksessakin viime kesänä se todettiin ihan terveeksi. Ainoa, mitä en nyt oikein tajua on se, että se jostain syystä on alkanut satunnaisesti kakkimaan (JUU!!!) vääriin paikkoihin. Kuten vaikka mun ystävän petiin viime viikonloppuna... ja matolle. Olen tainnut nyt kolmeen kertaan pestä kyseisen maton ja lopulta päätettiin, että ei laiteta sitä enää lattialle ollenkaan. En ymmärrä. Se tekee tarpeensä myös hiekkalaatikkoon ja ulos. Miksi siis nyt myös matolle? Tai sänkyyn, mikä nyt oli jo kyllä aivan älytöntä...?? Hiekkis ei ole sen likaisempi kuin yleensäkään tms, joten se ei selitä asiaa ja nämä kakkailupaikat on tuolla yläkerrassa lähellä hiekkalaatikkoa. Onkohan siltä menossa muisti tai jotain...? "Mulla on vessahätä. Mihis mun pitikään mennä?" Pari kertaa sillä samaisella matolla oli ensin pissaa, mutta sittemmin se muuttui haiseviksi pötköiksi. Höh.

Olen harrastanut muutakin kulttuuria kuin elokuvia: olen käynyt myös kuuntelemassa musaa. Tuo edellä mainittu ystävä oli viikonloppuna kylässä ja hänen sekä mieheni kanssa käytiin kylillä. (Mentiin klo 18, tultiin kotiin klo 23. Minä ajoin autoa. Oikein sopivaa mulle.) Minä en koko tapahtumasta edes tiennyt, mutta valveutuneempi ystäväni oli tämän bongannut. Ystävä siis asuu Helsingissä ja tapahtuma oli täällä meidän kulmilla... Oikein kiva kun tuli mentyä, tykkään kunnon ryskeestä ja ryminästä ja sitä oli tarjolla! Tämä bändi oli nimeltään Thy Kingdom Will Burn. (Mistä moinen nimi..?) Piti ihan tuolille kiivetä seisomaan ja katsomaan, kun takarivissä oltiin. Tuon bändin lisäksi oli muitakin bändejä, joista yksi oli ihan nou nou ja muut hyviä. Tuo oli kuitenkin mieluisin. Jeah!

Pitää muuten ehdottomasti alkaa kuskaamaan korvatulppia kassissa, koska nyt tungin nenäliinatolloja korviin, että vähän sai korvat armoa. Ja siis tiedoksi, että korvatulppien läpi kyllä kuuluu, mutta se pahin meteli suodattuu pois. Ja se on mulle tärkeää, koska mun korvat tinnittää koko ajan jo valmiiksikin, ja kovat äänet sattuu mun korviin. Noi omatekoiset tulpat auttoi kyllä myös, mutta kunnon tulpat olis paremmat.

Se pitää vielä kertoa, että mä olen saanut itseni liikkeelle. Siis oikein HARRASTAMAAN liikuntaa!! Kävi sillä tavalla, että meidän naapurissa oli juhlat. (Joista toivuin noin viikon, mutta ei siitä sen enempää, köh köh. No, tulipahan juhlittua. Never again...) Siellä oli paljon tuttuja ja tuli sitten puheeksi jotenkin se, että täällä meidän kylällähän on aktiivinen naisvoimistelijoiden porukka, joilla on joka viikko jumppaa sekä kuntosalitreenit. Ja niin sitten lähdin mukaan sinne (tosin vasta sen viikon kestäneen toipumiseni jälkeen). Nyt olen sitten reippaasti jumpannut joka maanantai puolitoista tuntia (lähes kuolin viimeksi, kun ohjelmassa oli ensin 45min tanssimixiä ja sitten 45min steppilautaa...) ja kuntosalilla käynyt kerran. Harmittavasti mulla on usein sen kuntosalin aikaan just joku etäluento, joten sinne en joka viikko pääse... mutta koitan parhaani mukaan kuitenkin nyt liikkua aina kun vaan voin. Olen aika innoissani tästä! Ja kunhan alkaa taas iltarastit, koitan mennä sinnekin ahkerasti - eikä pelkästään siksi, että kesän Jukolan viestiin on jo ilmoittauduttu...

Jaaha. Ei auta, nyt on tehtävä jotain muuta. Siivottava nuo kukat pois, käytettävä koiraa lenkillä, tehtävä se ruotsin tehtävä... Illalla sitten kuntosalille ja huomenna onkin hela dagen (hej, alan jo ajatella ruotsiksi!) aamusta iltaan asti koulujuttuja, eli siis etäluentoja. Ei nyt ihan kivointa, että myöskin perjantaina illalla klo 18-20 on venyttävä ja vanuttava netissä luennolla... vielä ystävänpäivän iltana, etenkin kun meidät kutsuttiin illaksi tuonne kylille. Ja aiheenakin on vielä jotain sellasta kuin työlainsäädäntö, voihan morjens. No, ei voi mitään. Ehkä sitten sen jälkeen lähdemme jonnekin. Hyvää ystävänpäivää joka tapauksessa teille kaikille jo vähän etukäteen! ♥ En kuitenkaan ehdi tänne sitä huomenna toivottelemaan, ja jos tätä tahtia näitä tekstejä syntyy, voinkin seuraavaksi toivotella jo hyvää pääsiäistä... =D 

   

Kuis teillä menee?

terkuin Heli

aina vaan yhtä epäselvä tulevaisuus

Opiskelu jatkui taas eilen, kun illalla oli vajaan parin tunnin nettikokoontuminen, jossa kerrottiin uuden moduulin jutut. Aloitus oli sekavaa, kun oli kaiken maailman ryhmiin jakaantumiset, uuden projektin esittely jne. Tänään sitten vasta aloin kunnolla katsella, mitä nyt oikein onkaan edessä.

Tässä moduulissa on myös ruotsin osio ja se ihan lievästi (=paljon) kauhistuttaa mua. Mun edellisistä ruotsin opinnoista on nimittäin jo tovi aikaa. Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1991, jonka jälkeen luin kieliä (ruotsi, enkku, saksa) vuoden kansanopistossa, olikohan vuonna 1992 tai 1993. Merkonomi-opinnoissa oli myös jonkin verran ruotsia (siitä valmistuin vuonna 2015). Näiden nykyisten opintojen alussa tehtiin kirjallinen tasokoe, josta sain yllätyksekseni niinkin hyvän tuloksen kuin (muistaakseni) 87/100, joten mun ei tarvinnut osallistua valmentavaan ruotsiin ollenkaan. (Hihittelin siellä itsekseni, että noniin, nyt menee kyllä niin arpomalla ja penkin alle tämä testi... mut ei se sit mennytkään.) Nyt, kun tämä pakollinen kurssi sitten on edessä, olen kuitenkin ihan kauhuissani!!

Mua ei niinkään kauhistuttaisi, jos kyseessä olisi vain jotain kirjallista puurtamista. Olen yleensäkin parempi sellaisessa, kuin "livenä". Mutta ehei, meidän pitää nyt väkertää jotain esittelyvideoita (itsestä, omasta osaamisesta jne) ja ties mitä... eikä tuo ammattisanastokaan välttämättä ihan helpointa ole, enkä (laiskuuttani) saanut itsekseni niitä valmentavan ruotsin juttujakaan katseltua läpi, vaikka olin niin ajatellut aiemmin. Tämän moduulin lopussa on ruotsista tentti, sekä kirjallisena että suullisena, voi apua!! Luultavasti itken silkasta kauhusta siinä kohtaa, ja unohdan joka ikisen sanan, mitä ehkä voisin osata muuten...

Oikeasti mua tosi paljon ärsyttää, kun kaikki on nykyään niin hemmetin digiä. Meidän pitää mitä ilmeisimmin kerätä itsestämme joku ePortfolio. Katselin sen ohjeistuksia, ja voi itku sentään... Siellä on mm. että pitäisi tehdä itsestään LinkedIn-profiili, verkostoitua muiden kanssa, tyrkyttää osaamistaan sinne ja tänne ja mitä lienee vielä. Ongelma: en MISSÄÄN TAPAUKSESSA halua tehdä tuollaisia profiileja itselleni!! (Kieltäydyin tästä samaisesta kunniasta jo yhdessä aiemmassa tehtävässä syksyllä... siis luomasta sinne profiilia.) 

En ihan totta kaipaa/halua mitään verkostoja tai muuta sellasta. En oikeastaan tiedä edes, mitä ihmettä teen koko ammattikorkeassa, kun oikeasti haluan vaan elää pientä elämääni pienessä piirissäni. En kaipaa mitään virkoja ja johtotehtäviä todellakaan, en halua 40-tuntista työviikkoa, en halua olla joku vastuullinen asiantuntija, jonka odotetaan tietävän kaikesta kaiken. Apua!!

Tämä itsensä ja paikkansa etsiminen on oikeasti todella raskasta hommaa. Mä niin paljon mieluummin siivoan kaappeja kuin rakentelen jotain ePortfoliota. Paljon mieluummin mietin, miten voin kuluttaa mahdollisimman vähän, kuin kokoan itselleni verkostoja, joilla pääsisin kenties johonkin vaativampaan työtehtävään sitten joskus. (Työ, jossa voisin kuvitella olevani, olisi jotain sellasta, missä opastaisin ihmisiä kuluttamaan henkilökohtaisessa elämässään vähemmän... mutta onko sellasta työtä olemassakaan?) 

Mä en halua elämässäni varsinaisesti "saavuttaa" mitään kultaa ja kunniaa. Ennemminkin haluaisin todella vaan elää sillä tavalla pienesti, halvasti, ekologisesti ja vastuullisesti, että voisin olla edes suht hyvällä omallatunnolla siitä, että olen yrittänyt parhaani sen eteen, että tämä maailma jotenkin pelastuisi. Eli tässä siis on melkoinen ristiriita, koska toisaalta noissa opinnoissa opin nimenomaan kestävän kehityksen asioita ja sitä maailman parantamista, mutta toisaalta noi tuollaset itselleni tosi vastenmieliset digi-jutut ja kaiken maailman kielikurssit tuo mulle ihan paniikin!! Väistämättä myös mietin, että miksi kiusaan itseäni näillä jutuilla, näillä opinnoilla... miksi revin kauheeta stressiä siitä, miten nämä menee, jos ei mulla ole edes mitään selvää tavoitetta, miksi tätä teen??

Ja kyllä, monta kertaa tulee mieleeni ajatus: mulla oli vakituinen työpaikka. Sanoin itseni irti ja lähdin kohti.... jotakin. Mitä jotakin?? En tiedä vieläkään... Juuri nyt on päällimmäisenä tunne, että tekisi mieleni heittää hanskat naulaan koko opiskelun kanssa. Mutta enhän mä sitä tee, vaan koitan pakertaa askel kerrallaan kohti... mitä? Valmistumista?? Ja mitäs sitten sen jälkeen?

No, katsotaan, miten tässä ajan myötä käy, eihän mulla ole vasta kuin yksi syksy opiskeluja takana (ja paljon vielä edessä). Löytyykö se oma kutsumus jostain vielä, vai onko tämä oikeasti loppuikäni tätä samaa jahkaamista, asiassa kuin asiassa. On se kuitenkin jotenkin tosi surullista, kun ei vain sitä omaa paikkaa tässä maailmassa meinaa löytää mitenkään, vaikka miten kovasti yrittää. Mitähän tapahtuisi, jos vain lakkaisi yrittämästä? Nyt ainakin koitan vain mennä päivä, tehtävä, moduuli kerrallaan eteenpäin. Siinä samalla sitten vaikka odottelen ihmettä, hah. 

Heli

PS. Kuvissa leipomuksia, joihin intouduin, kun purkasin tuon kaapin sisältöä ja ajattelin, että pitäisi päästä eroon siitä ja tästä ja tuostakin aineksesta...

matka Repovedelle (ja omaan mieleen)

Mä olen tosi paljon kotona. Liian paljon. Ja useimmiten yksin. Olen huomannut aina aika ajoin, että tämä yksin oleminen, tekemisen puute ja puhumattomuus tekee mut pikku hiljaa hulluksi! Luulen, että jos mulla olisi edes jotakin järkevää puuhaa sekä tietenkin juttuseuraa kotosalla, aika kuluisi eri tavalla. Nyt ei ole, joten päivät on järkyttävän pitkiä ja tylsiä. Koitan keksiä itselleni puuhaa, mutta kun en vaan keksi. Täällä on siistiä, ei ole pyykkiä, ei tiskiä, ei mitään. Kaappien siivous, niin ihanaa kuin onkin, on myös ihan väkisin väännettyä hommaa, koska kaapeissa ei ole mitään siivottavaa. Kirjoja kyllä luen ja satunnaisesti niitä sudokujakin teen, mutta ei hyvänen aika niitäkään koko aikaa jaksa. Koiraa lenkitän, mutta ei sekään mikään kokopäivähomma ole. Opinnotkin on nyt lomalla.

Muutin tänne paikkakunnalle aikanaan miehen perässä, enkä tuntenut täältä ketään muuta. Mies on mua 8v vanhempi, eikä mikään sosiaalisuuden huippu, joten hänelläkään ei ollut ihmeemmin mitään kaveripiiriä, jonka kanssa olisi hengailtu ja josta olisin saanut omia kavereita. Lasten kautta tutustuin jonkun verran ihmisiin, mutta ei siltäkään ajalta oikein ketään tosi hyvää kaveria jäänyt. (Yksi kyllä, mutta tavataan ihan tosi harvoin.) Myöskään työelämästä tai opintojen parista ei ole jäänyt ketään hyvää ystävää lähistölle, enkä ole oikein mitään täällä edes harrastanut. Mun tuttavapiiri on siis tosi pieni, eikä todellakaan mitään iltalenkkiseuraa ole tarjolla mistään. En myöskään keksi, mitä voisin harrastaa, joten mun aika todellakin menee ihan vaan täällä kotona kaiket päivät ja illat. Plääh.

Mun koiralenkitkin on siis lähes aina yksinäisiä. Olen lukemattomia kertoja koittanut pyydellä, että mies lähtisi mun kanssa kävelemään, mutta se ei tykkää siitä yhtään. Jos joskus harvoin se suvaitsee seuraksi lähteä, se lähinnä raahautuu perässä, joten mieluummin menen sitten yksin, koska ei se yhdessä kulkeminen ole oikeasti yhtään kivaa, jos toinen on siellä "pakotettuna". Meillä ei oikestaan ole juuri mitään yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai suuremmin mitään puhuttavaakaan, joten samapa tuo, vaikka lenkkeilen yksin, vaikka se sinänsä harmittaakin. Miehellä on autotallinsa, jossa se haluaa viettää aikansa (toinen ajanviettotapa on sohvalla lojuminen), ja siellä on myös jatkuvasti miehen kavereita, joten... olen yksin. Ja olen kyllä tästä aika ajoin todella, todella tympääntynyt.

Sunnuntaina oli kiva pikkupakkanen ja mä ajattelin, että olisipa kiva lähteä pitkästä aikaa käymään Repovedellä. Kysyin miestä mukaan, mutta "yllättäen" ei ollut minkäänlaista intoa sillä lähteä mukaan... ja kuinka ollakaan, ne kaveritkin just taas pölähti meille. (Taas. Ihan sama, onko pyhä vai arki, aina täällä on väkeä.) Kun tytärkään ei halunnut lähteä mun kanssa, ajattelin lopulta, että saakeli sentään, pärjään minä yksinkin. Pakkasin repun ja otin koiran mukaan ja lähdin (ovet lievästi paukkuen) matkaan.

Reissu oli yksi parhaimpia reissujani ikinä. Menin just niin kuin halusin, sitä tahtia kun halusin, sinne minne halusin. Ei tarvinnut tehdä kompromisseja tai miellyttää ketään, eikä myöskään pahoittaa mieltään yhtään mistään. Sain jutella kenen kanssa halusin - ja olikin kyllä tosi kivaa juttuseuraa tulistelupaikalla - ja just niin pitkään kun halusin, vaikka ilta alkoikin jo hämärtää, edessä oli vielä tunnin tarpominen takaisin autolle pimenevässä metsässä, eikä mulla tietenkään mitään lamppuja mukana.

Paluumatkalla ilta todellakin pimeni. Loppumatkasta piti jo lähes hiipiä eteenpäin ja tuntui kunnon seikkailulta arpoa, mihin suuntaan polku milloinkin jatkui. Mun mieltä kuitenkin lämmitti ja valaisi valtavan hyvä mieli. Tunsin pitkästä aikaa, että olin saanut olla ihan oma itseni: iloinen, vilkas, seurallinen, sosiaalinen ja puhelias MINÄ, jonka kanssa se tulipaikalla oleva ihminen ihan selvästi mielellään jutteli, enkä se kotona yksin mököttävä tyyppi, jonka seura ei kiinnosta, jonka kanssa ei tarvii miettiä yhteistä tekemistä ja jonka voi aina huoletta jättää yksin, kun muilla on omia kavereita ja juttujaan.

Mietin aika paljon, tekisinkö jatkossakin reissuni yksin.

Heli