remppaa, synttäreitä, sitä sun tätä

Terveisiä vaan täältä sadepilvien alta... Ulkona on asteita +13 ja heinäkuun loppua vietetään. Hohhoijaa. Pitää tässä lämpimikseen ihan ottaa kupillinen kuumaa teetä!! On kyllä melkoisen vaihtelevia olleet nämä kelit, kun kuitenkin esimerkiksi viime viikonloppuna oltiin ihan hellelukemissa.

Oli helle tai sade, meillä on hommia painettu. Olen maalannut useamman sata metriä lautaa viimeisen parin viikon aikana (ja vieläpä kahteen kertaan) ja mies on kavereineen naulannut sitä räystäiden alle. Nyt on talon molemmat päädyt sekä myös "tovin" odotellut ulkoeteisen katon reuna laudoitettuna. 

Minäkin kävin molemmilla puolilla taloa telineillä keikkumassa. Näköjään mulla ei ole mitään korkean paikan kammoa, kun aivan hyvin pystyn tuolla olemaan. Viime kesänä keikuin myös katon harjalla ja istuskelin savupiipun reunallakin. Mutta annan silti noiden ukkojen hoidella nuo lautojen asettelut ja naulailut, mulle riittää aivan hyvin se maalisudin heiluttelu (ja ruoan laittaminen, kahvin keittäminen...).

Tässä mies pakertaa lautaa paikalleen. On se kumma, miten silmä vaan tottuu siihen keskeneräiseen näkymään, eikä lopulta oikein edes enää huomaa niitä puutteita, etenkin kun niitä useita vuosia katselee. Olen kyllä tosi iloinen, miten hommat on edenneet viimeinkin. Tämän alapuolen laudoitukseen meni pari iltaa, eli lopulta aika pieniä juttuja nämä kesken olevat... no, ainakin osa niistä. Kuitenkin välillä tuntuu, että tämä omakotitalon omistaminen on yhtä työleiriä, joka ikinen kesä olisi jotain ulkohommaa, aina olisi pihan laittamista, puhumattakaan niistä edelleen puuttuvista listoista sisätiloissa jne jne jne.

Tältä tuo näyttää valmiina. On se hieno!! No, sitten pitäisikin (minun) maalata ulko-ovi, koirat on vuosien saatossa raapineet sen(kin) ihan kamalan näköiseksi. Ja se on myös niitä, joita ei enää edes itse huomaa. Paitsi nyt vähän taas silmään sattui, kun näitä entrausjuttuja siinä vieressä tehtiin. No, joku kaunis päivä mä sen siitä sutaisen kuntoon. Niin, ja olisihan noissa vaaleanpunaisissakin laudoissa vielä maalattavaa, noihin ei ole (vieläkään...) tehty viimeistä maalausta, eli niistä näkyy naulan kannat. Voi huokaus.

Mulla on siellä alkukesästä laatimallani to do -listalla tosi monia hommia, ja yksi niistä oli ruokapöydän ja penkkien uudelleen maalaus. Kun aikanaan blogiystävältäni Sirkulta sain kyseisen kaluston, se oli maalaamaton. Mies hioi sen ja minä maalasin sen siniseksi. Sitten jossain vaiheessa maalasin sen uudestaan, tällä kertaa valkoiseksi. Tein kuitenkin pohjatyöt tosi huonosti (eli en juuri ollenkaan), jonka vuoksi valkoinen maali irtoili pinnasta tosi rumasti... Nyt sitten sain viimeinkin potkittua itseni hiomaan pöytää. Se olikin yllättävän kivaa hommaa (etenkin, kun hioin vain kannen), vaikka käsissä olikin koneen jälkeen ihmeellinen tuntuma. Tyttö hioi mulle ne tuolit. 

 

Jonkun tovin pisti miettimään, että jättäisinkö tuon ihanan sinivalkoisen pinnan noihin (ja lakkaa vain päälle), mutta päädyin sitten kuitenkin maalaamaan kaiken taas valkoiseksi, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Tuli niin hienot, että alkuun en meinannut raaskia laittaa pöydälle yhtään mitään! Toivottavasti pinnat nyt kestää paremmin, uskoisin ainakin. Tämä kyllä opetti mulle taas, että hosumalla ei vaan tule hyvää jälkeä. 

Syötiin muuten yhtenä remppapäivänä meidän maasta ekat perunat! Kylläpä maistuivat mainioille. Oli jotenkin niin hieno tunne, että ne onnistui näillä minun ei-lainkaan-viherpeukalon taidoilla. Mansikat kun tosiaan meni vähän pipariksi. No, siivoilin mansikkamaan ja katsotaan sitten ensi kesänä, onnistuuko paremmin. Kukkapenkkiäni olen aina välillä katsellut, että aikookohan sieltä tulla ainuttakaan kukkaa tänä kesänä, ja ilokseni huomasin pari päivää sitten, että nuppuja ainakin on näkyvissä. 

Hernepenkki ei varsinaisesti ole minun laittama (vaan tyttären), mutta sitäkin käyn aina välillä tähystelemässä. Täytyy sanoa, että olen ihan yllättynyt, että siis ahaa, herne kukkii...?! (Siis en ole todellakaan ennen kasvattanut EDES herneitä!!) Ja mitenkä kauniit kukat se tekeekään! ♥ Kukkia on ollut nyt sitten paljon ja ainakin yhden palonkin jo näin. Jotakin on siis sieltäkin luvassa sadoksi asti.

Mulla oli viime viikonloppuna synttärit. Päivä oli tosi aurinkoinen ja lämmin ja myös miehen viimeinen lomapäivä. Koska ei oltu käyty hänen lomansa aikana yhtään missään (kiitos siitä näille ikuisille remppajutuille...), sain ruikutettua (pienesti ehkä synttärikorttia käyttäen), että lähdettäisiin nyt edes Porvoossa käymään. Sinne siis suunnattiin miehen ja tyttären kanssa. Tallusteltiin ihanilla vanhan Porvoon kaduilla, poikettiin putiikeissa ja kahviteltiin suklaapuodissa.

Minähän olen ihan äärisurkea vaatteiden suhteen. Kuljen vanhoissa rynttyissä kotona vaan (ja olen siis lähinnä kotona koko ajan), enkä tykkäisi yhtään etsiä uusia vaatteita. Nyt kuitenkin satuin niin ihanaan putiikkiin, että joudun ehkä palaamaan sinne vielä uudelleen ajan (ja vähemmän hikoilun - päivä oli tosi kuuma) kanssa sovittelemaan muutamia ihastuttavia vaatekappaleita. Mun olis todellakin tarvis uudistaa vaatekaappiani, mutta meinaan aina olla niin pihi, etten vaan kerta kaikkiaan raaski. Mietin myös koko ajan, että no kyllähän minä näillä vanhoillakin vaatteilla toimeen tulen... Mutta toisaalta koen sitten myös jatkuvaa huonommuutta, kun mulla ei ole mitään kunnollisia vaatteita vaikka jonnekin juhliin tai ihan mihin tahansa kodin ulkopuolella tapahtuvaan asiaan. Kenties siis tässä loppukesästä hurautan uudelleen pienelle shoppailureissulle.

Tuolla Porvoossa kävi tosi hupaisa juttu. Mulla on sellaset silmälasien päälle laitettavat aurinkolasit, jotka nostan vaan pään päälle, kun menen sisätiloihin. Nyt kuitenkin heitin ne johonkin putiikkiin mennessäni kassiini. Otin ne sitten sieltä taas päähäni, kun tultiin ulos. Ihmettelin kauheasti (ja vähän kauhuissanikin), että mitä mun silmille oikein tapahtui... miksi en näe kunnolla?? Toinen silmä oli ikään kuin hämärämpi kuin toinen. Ajattelin ensin, että jos se kirkas aurinko mua jotenkin nyt toispuoleisesti sokaisi tai jotain. No, käveltiin hetki ja yksi nuoripari purskahti kauheasti nauramaan, kun oli ohitettu heidät. Sanoin miehelle ja tyttärelle, että olikohan meissä jotain tosi hassua, nauroikohan ne meille... Mentiin taas yhteen putiikkiin ja nostin lasit ylös. Ulos tullessa mies sattui katsomaan mua ja sanoi, että mitäs sun linssille tapahtui...?? Olin siis kulkenut siellä tyylikkäästi toinen linssi laseista pudonneena!! Ilmankos oli oudot näkymät ja toinen silmä hämärämpi... Nauroin kyllä tuota vielä kotonakin. Varsinainen maalaisjuntti kaupungissa!! (Ja varmaankin se nuoripari tosiaan sitten nauroi mulle...)

No, synttäreistä puheen ollen, tänään viettää jo 13-vuotispäiväänsä tämä meidän rakas karvakorva! ♥ Ikä alkaa näkyä, vaikka edelleen se on hyväkuntoinen. Se säntäilee yhä välillä taivaalla lentävien lintujen (juu-u) tai kissan perään, mutta toisaalta pidemmät ojankaivelureissut on jääneet. Lenkitkin on meillä jo tietoisesti vähän lyhyempiä. Hyvin usein se valitsee vain maata ulkoeteisessä, vaikka vieressä olisi ovi auki mennä ulos. Sillä on myös hissukseen paheneva vanhojen tyttöjen vaiva, eli se lirauttelee alleen levossa. Ollaankin hankittu ihan vain koiran takia sänkyihin suojalakanat, jotta se voi jatkaa sängyissä nukkumista. Sillä on myös käytössä pöksyt, joiden sisälle laitetaan vielä Tena, sekä lääkitys kyseiseen vaivaan. Tämmöistä tämä nyt siis on, saa nähdä miten paljon on vielä yhteistä aikaa jäljellä. Sen molemmat siskot on jo siirtyneet vehreämmille niityille kevään aikana. Molemmat veljet on kuitenkin vielä elossa.

Asiasta toiseen: pakastin alkaa olla ihan pullollaan. Olen pakastanut mansikkaa, raparperiä ja mustikkaa ihan kiitettävät määrät. Tuntuu aika martalle, kun olen saanut nuo tehtyä, vaikka sekä mansikat että mustikat olen ostanut, enkä itse kerännyt, ja raparperitkin sain tuttavalta. Mä en tiedä olisiko minusta mustikkametsään selkäni kanssa, vaikka olisi miten käytettävissä aikaa siihen hommaan ja metsät tuntuu olevan täynnä mustikoita. Nyt jo pelkkä ämpärillisen siivoaminen otti tosi paljon selkään! Kieltäydyn siis ottamaan asiasta huonoa omaatuntoa, jos kenties jollekulle tuli mieleen moittia laiskuuttani.

Kuten joka kesä, alan tässä loppukesällä pikkuisen jo kuitenkin kaipailla syksyä. Tai ainakin sitä, että pellossa elely loppuisi ja arki alkaisi. Kun keväällä ja alkukesästä aina innolla siivoan joka kolosen (no, ainakin melkein jokaisen...) ja haluan laittaa paikat järjestykseen, kesän aikana elämä jotenkin lipsahtaa sellaiseksi, että roinat vaan viskataan jonnekin, kärpäset paskoo jokaisen (vasta pestyn) ikkunan, padan orvokit on venähtäneet ihan holtittomiksi ja kaikki muukin on vähän miten kuten. Loppukesästä alan siis taas katsella paikkoja sillä silmällä, että ne pitäisi siivota, ikkunat pitäisi taas pestä (kunhan saataisiin telineet viimeinkin pois seinustoilta, niistä kun roiskuu ikkunoihin kaikki sadevedet), hämähäkinseitit kopistella nurkista, pataan vaihtaa syyskukat, piha siivota ja vaateasiatkin laitella järjestykseen. Jos nyt edes ulkoeteisen saisi piakkoin siivottua, se on kyllä suurin murheenkryyni juuri nyt! Ja aitta sitten heti perässä myös, voi elämä mikä sotku sielläkin on, kun tyttö on majaillut siellä kesän...

Pikkuista päänvaivaa on aiheuttaneet linnut, joita meidän pihapiirissä on ollut toisaalta aivan ilahduttavan paljon tämän kesän aikana. Meillä on räystäiden alla pesinyt ainakin västäräkki ja talitiainen, joista jälkimmäinen teki kaksi poikuetta. Lisäksi puuvajan oven sisällä (kyllä!!) pesi kirjosieppo (samassa kolossa on joskus aiemmin pesinyt talitiainen). Myös varpuset pesii jossain lähistöllä ja pihassa näkyy välillä isoja parvia naakkoja sekä jossain määrin myös monia muita lintuja. No, linnut on ihania, mutta tämä aitan parvekkeen siivo ei välttämättä ilahduta... Paskaa on PALJON ja mietityttää, millä tuonkin saisi siivottua. Myös itse asiassa meidän talon katon harja on ihan täynnä paskaa. Sade huuhtoo sen (toivottavasti) ajan myötä, mutta tuo parveke pitäisi kyllä pestä ihan itse... Siihen voisi tietenkin vetää kaivosta letkulla vettä ja pestä sillä, mutta ongelmana on, että kaivon vesi on aivan kuraa. Täytyy siis pohtia tätä ongelmaa vielä!

Miehen loma on tosiaan tältä kesältä vietettynä, eikä siis tehty mitään "lomaisaa" sinä aikana. Aionkin tässä vielä lähteä itsekseni jonkunlaiselle road tripille sukulaisia ja kavereita moikkaamaan ennen kuin opinnot taas jatkuu kuukauden päästä. Työtkään ei näytä rasittavan (olen saanut kokonaista 5 työhönkutsua koko kesänä...), joten aikaa on. Sitä to do -listaani aina välillä katselen ja aikomus on edelleen sitäkin saada työstettyä, mutta kyllä mä jonkunlaista pientä irtiottoa kotoa kaipaan. Toisaalta harmi lähteä yksin, toisaalta saanpahan ajella minne lystään ja poiketa ihan missä just itseäni sattuu milloinkin huvittamaan! Siinäkin on todellakin puolensa. Niin, ja asuntomessutkin olisi vielä edessä, sinne on tarkoitus mennä sitten ystäväni kanssa.

Mutta hei, mitäs kaikkea teidän kesään kuuluu?

Heli

epäonnea mansikoiden kanssa ja vähän muitakin tapahtumia

Voihan mansikat - joihin muurahaiset iskeytyivät! Luulen, että kastelin mansikkalaatikoita aivan liian vähän aluksi, joten murkut keksivät, että kankaan alla on mitä parhaimmat olosuhteet asustella, kun herkullista sapuskaakin on tarjolla ihan siinä kattoterassilla. Linnut saatiin torjuttua, mutta tämä toinen uhka ei käynyt edes mielessä ja niinpä tämä kesä taitaa olla menetetty. Olen koittanut nyt murkkuja häätää kastelemalla ihan tosissani. Poistin verkotkin päältä ja kääntelin kankaat levälleen ja ei muuta kun vettä päälle... No, ensi kesänä uudella innolla!

 

Kasteluhommia kyllä helteillä riitti. Käytin alkuun jääkylmää kaivovettä suoraan letkusta, mutta hankittiin sitten saaveja, joihin vesi ensin otettiin lämpiämään. Minusta nuo saavit pellon laidalla on jotenkin niin symppikset! Meiltä loppui kaivosta vesikin hetkeksi, mutta onneksi sateet sitten alkoivat. Kaikki näyttää selvinneen hengissä tähän asti. Kukkapenkissä ei vieläkään tosin näy kuin kukkien varsia, mutta perunat kasvaa kohisten (ainakin varret, hah!) ja myöskin aroniat näyttää oikein hienoilta. Onnistumisiakin siis on ollut, jee!

Hiukan on ollut tässä muutakin elämää kuin kotona kököttelyä. Helsingissä asuva ystäväni tuli ensin meille muutamaksi päiväksi ja sitten minä menin heille pariksi yöksi. Ajeltiin täällä meillä ollessa vähän lähiympäristön paikkoja katselemassa, ja Helsingissä sitten puolestaan käytiin muun muassa ihanassa Lammassaaressa sekä Kuusiluodossa. Kyllä on kauniita paikkoja kotimaassa, kun vaan lähtee katselemaan! 

Nuo pitkospuut yli kaksimetrisen kaislikon keskellä oli mielestäni aivan ylimaallisen kauniita paikkoja! ♥ 

Kesä on kyllä mennyt vähän lorviessa ja herkutellessa vaan. Huomenna (tai siis tänään, kello on taas jo pikkutuntien puolella...) alkaa kuitenkin viimein vähän tapahtumaan. Haettiin tänään muutama sata metriä lautaa, jota alan maalaamaan ja siitä se sitten räystäiden alle pikkuhiljaa siirtyy. Koitan muutenkin viimein kunnostautua ja saada noita muitakin suunnittelemiani maalaushommia tehtyä. Ehkä mä todellakin saan sinne kesän alussa tehtyyn to do -listaan muutaman yliviivauksen tehtyä ennen kesän loppua...

Nyt kuitenkin nukkumaan!! (Sekin varmaan pitäisi laittaa listalle; opettele ihmismäiset nukkuma-ajat...) Mitäs teidän heinäkuuhun kuuluu?

Heli

kesäkuulumisia

Kesä on täällä! Helteet, vihreys, kukat... juhannuskin jo ehti ohi vilahtaa. Olen seurannut innolla pihan juttuja, eli siis kasvien kasvamista ja kukkimista. Tässä vähän kuvakavalkadia teillekin.

Omenapuu kukki tosi runsaasti. Viime vuonna se ei kukkinut ollenkaan eikä saatu ompun omppua. Nyt on toivo, että saadaan tehtyä taas omaa mehua, katsotaan kuinka käy. Huomasin muuten varmaan ihan ekaa kertaa elämässäni tänä kesänä, että omenapuun kukat tuoksuu tosi hyvälle. En tiedä, olenko koskaan ennen pysähtynyt niitä haistelemaan...

Kaikki istuttamani mansikat kukki! Niitä käytiin joka päivä ihastelemassa ihan innoissamme. Raakileitakin on jokaisessa taimessa ihan mukava määrä. Ajateltiin, että laitetaan mansikoiden päälle verkot, ettei linnut syö näitä ihanuuksia, mutta eipä ehditty, ennen kuin ekat raakileet oli jo sieltä katkottu ja nokittu - ihan vihreinä siis! Tartuttiin sitten toimeen pikaisesti ja tällainen hieno suoja saatiin aikaiseksi:

Kaaret on väännetty aurakepeistä, laatikoiden ulkoreunoille laitettiin ruuveja ja niihin sitten kiristettiin verkko. Eipä kannata nyt sinne yritellä lintusten! Täytyy silti tarkkailla, ettei siihen nyt vaan kukaan onneton varpaitansa mene sotkemaan. Mutta toivo elää siis mansikoidenkin suhteen, kyllä niitä ainakin pieneksi naposteltavaksi asti sieltä saadaan.

 

Joka ainoa istuttamani peruna lähti myös kasvamaan! Tämän kuvan tilanne ei enää ole voimassa, vaan olen lisännyt multaa laatikoihin siten, että sitä on nyt ylälaidoille saakka (näin ohjeistettiin). Joka kerta lisäyksen jälkeen tuntui, että näinköhän ne sieltä vieläkin vaan nousee, mutta hämmästyksekseni jo heti seuraavana päivänä varret olivat taas terhakasti ponnistaneet uuteen kasvuun. Luulen, että jos istuisi laatikon vieressä, voisi melkein nähdä, miten kovaa vauhtia nuo varret kasvaa... Toiveissa on siis myös ihan ekaa kertaa ikinä saada omia pottuja jossain vaiheessa kesää (vai syksyä...?)!

Myös aroniat kasvaa ja voi hyvin. Niitä on kasteltu todella ahkerasti ja näyttää siltä, että joka ainoa taimi on lähtenyt kasvuun. Peitin tuon koko penkereen hakkeella, mikä oli varmasti hyvä ratkaisu, sillä tässä alkukesän paahteessa ja meidän kohdalla myös ikuisessa tuulessa multa olisi ollut pinnastaan aina ihan kivettynyttä, eikä siellä olisi kyllä kosteus pysynyt juurikaan, eikä kastelukaan olisi ollut kovin helppoa sen rutikuivan pinnan läpi. Olen aidanteen suhteen todella toiveikas ja nyt sitten vain odotellaan, miten monta vuotta kestää, että se on oikeasti muutakin kuin yksittäiset pikkuiset taimet.

Tässä onkin meillä sitten mysteeri! Sain kuvassa näkyvän syreeni lahjaksi vuonna 2013. Tuo kuva siitä on otettu seuraavana kesänä, kun se kukki. Sen jälkeen syreeniä on siirretty kaksi kertaa, joista tämä toinen kerta nyt sitten tänä kesänä. Syreeni kukki tänä kesänä muutamalla kukalla ja se oli vallan ihanaa. Mutta mitä ihmettä...??? 

 

Sen kukat ovat nyt lilat!! Miten tämä voi olla mahdollista, osaako joku sanoa? Se on aivan 100% varmuudella sama kasvi ja ainoa syreeni koko meidän tontilla. Miten se on voinut vaihtaa väriä?? Mulla on mielikuva, että kaikkina edellisinä kesinä se teki valkoisia kukkia ollessaan "väliaikaisessa sijoituksessa" (joka kesti monta vuotta) ison koivun katveessa. Mutta nyt, kun se laitettiin ihan omaan paikkaan, reiluun multaan, sen kukat vaihtoivatkin väriä. Häh?? 

Pieni lisäihanuus tuosta syreenistä vielä: kun tuulee tietystä suunnasta, nenään tulvahtaa ihan hento syreenintuoksu jo niistä muutamastakin kukasta! Lisäksi käyn sitä aina välillä ihan tarkoituksella myös nuuskuttelemassa - on jotenkin niin ylellistä, kun on pihassa ikioma kukkiva syreeni!

Myös erittäin rankalla kädellä keväällä siistitty juhannusruusu kukki tosi kauniisti ja runsaasti. Olin eräänä päivänä juuri ajatellut, että pitäisi ottaa siitä kuva, kun se on aivan täynnä kukkia... ja sitten tuli rankkasade, joka a) pudotti tosi paljon terälehtiä ja b) painoi koko puskan aika tavalla länään. No, sellaista se on. Kuvia on kuitenkin yksittäisistä kukista jonkun verran otettuna ja kyllähän ne niin kauniita taas ovat. Ja puskan lähistöllä on ihanan huumaava ruusun tuoksu!

No, meillä toki rehottaa täällä myös luonnonkukkaset, vaikka nurmikkoa ajellaankin. Ollaan jätetty osa tonttia ihan vaan sikseen, siinä kasvaa pääosin ehkä kuitenkin timotei, mutta kyllä siellä saa myös pienet kukkaset rauhassa kasvaa. Aikeissa on tasoitella yksi toinen osa tonttia, koska sen pohja on ihan kauhea nilkat katkova kynnösmaa, mutta senkin on kyllä tarkoitus pääosin sitten antaa kasvaa rauhassa ihan mitä lystää. Osaan ehkä laitetaan hiekkaa, koska mies tarvii noita autonrassauspaikkoja näköjään ihan loputtomat määrät... ja sinne alueelle on tarkoitus myös kenties laitella selkeästi rajattuna jonkunlainen risunpolttopaikka. Mutta nämä hommat tehdään (toivottavasti) vasta loppukesällä, koska nyt se paikka kukkii ihan täyttä päätä koiranputkea ja saa minun mielestä kukkia rauhassa. 

Kyllä mua vähän riipii ajatus, että siinä alueella nyt kasvavat ohdakkeet, puuntaimet, pajupuskat ja muut menee samalla vetäisyllä matalaksi (ajattelen ötököitä!), mutta toisaalta koska sitä ei mitenkään sitten muuten siivota, elän toivossa, että ne sieltä sitten takaisin nousevat ja saavat sitten kasvaa jatkossa rauhassa. Se saisi periaatteessa nytkin olla omillaan, mutta se on kertaalleen joitakin vuosia sitten kynnetty sillä ajatuksella, että se sitten tosiaan tasoitetaan, mutta tasoittajaa ei sitten koskaan saapunut paikalle... joten se on todella hankala kävellä ja aina saa pelätä, että nilkat naksuu. Toinen ongelma sen kohdan kanssa on se, että koska siitä kohtaa kulkee sähköjohto, ne puut ja pensaat tultaisiin joka tapauksessa ihan meiltä kyselemättä katkomaan joku kaunis päivä... (näin on käynyt ennenkin) Joten me nyt sitten tehdään se mieluummin itse ja annetaan jatkossa puiden ja puskien kasvaa paikkoihin, joissa ne ei sähkömiesten elämää häiritse.

Meillä vietettiin toisteksi nuorimman lapsen valmistujaisia joku aika sitten ja niitä varten koristeltiin meidän tyyliin - eli luonnonkukkia lasipurkkeihin. Tykkään tosi paljon lupiineista, mutta samalla kyllä tiedän, että ne on ihan nou nou täällä Suomessa ja niiden leviämistä ei pidä suosia. Joten aikomus on sitten kukkien kuihduttua pistää ne uuniin ja polttaa, ettei saada riesaksemme niitä meidän tontille. Oli miten oli, kyllä ne vaan on kauniita tuolla tavalla koristeina!

Pikkuisen olen koittanut täällä paikkojakin kohennella. Tämä pihakeinu oli jo aika totaalisen kauheassa kunnossa, mutta uutta öljyä kun laittoi pintaan ja hankki uuden katoksen, niin johan se taas oli kuin uusi! Kiikku on mun ehdoton lempipaikka koko meidän pihassa ja siellä tykkään tosi paljon istua kirjaa lukemassa tai ihan vaan pihaa katselemassa. 

Edelleen me aika ajoin mietitään, että pitäisikö joku terassin tapainen jonnekin nikkaroida, mutta ei se asia kyllä ajatusta pidemmälle vaan etene. Loppujen lopuksi oltaisiin siinä todella vähän, ei me suuremmin harrasteta grillailua eikä ulkona istumista - paitsi minä tuossa keinussa. Yksi ajatus onkin, että kannattaisiko hankkia toinenkin samanlainen keinu vaan ja niiden väliin jonkunlainen matala pöytä, jossa sitten tarvittaessa voisi syödä...? Tuossakin kuvassa mun aamupalatarjotin on isketty vain tuolille, että voin siinä keinussa istua ja syödä... enkä siis pöydän ääressä. Nythän meillä siis on siskoltani saatu tuo valkoinen ruokaryhmä, mutta ne edelleen vaan tuppaa seilaamaan siellä täällä vähän niinkuin ilman varsinaista pysyvää paikkaa ja päämäärää. Terassin rakentaminen olisi kuitenkin aika kallista, enkä tiedä, olenko halukas laittamaan rahaa asiaan, joka ei kuitenkaan luultavasti olisi kovin aktiivisessa käytössä. No, katsotaan, miten tämä piha tässä nyt tulevina vuosina muotoutuu, kun alkuun pääsin näiden kasvijuttujen osalta viimeinkin.

Grillailusta puheen ollen, vietettiin juhannusaatto tyttären appivanhempien omistamassa paikassa heidän kaikkien kanssa. Ohjelmassa oli monenlaista grillailua, niin suolaista kuin makeaakin, ja lisäksi miehet saunoi ja ui (siis jopa minun mies ui, on varmaan viimeksi uinut järvessä 20v sitten...). Ilma oli ihana ja miten mahtavaa olikaan saada viettää ilta järven rannalla! En ole koskaan mitenkään kaivannut kesämökkiä, mutta kieltämättä olisihan se ihan mahtavaa, jos olisi paikka, jossa voisi kauniita kesäpäiviä veden äärellä viettää.

Pihan osalta vielä sen verran kasvikuulumisia, että kukkapenkistä nousee hyvin hitaasti (mutta nousee kuitenkin!) kehäkukkia. Oli hiukan vaikeuksia päätellä niistä kasvin aluista, mitkä on kylvettyjä ja mitkä rikkaruohoja, mutta lopulta taisin tästä mysteeristä saada selvyyden ja sain penkin kitkettyä. Saa nähdä ehtivätkö vielä tänä kesänä kukkiakin, hehheh, kun nyt ovat vasta muutaman sentin mittaisia alkuja! Herneitäkin on tulossa, tyttö laittoi kasvamaan. Sen sijaan tomaatteja en saanut hankittua, joten niitä varten hommattu kasvatussäkki taitaa saada kasvateltavaa vasta ensi kesänä. En ole myöskään suunnitelmista huolimatta saanut tehtyä mitään aitan ja saunan edustoille, joten ne rehottaa ihan entiseen malliin edelleenkin. No, ei nyt liikaa yhdelle kesälle... ensi vuonna sitten, ehkä.

Olen kyllä nauttinut tästä alkukesästä ihan tosi paljon! Kirjastojen auettua hain heti monta hyvää kirjaa luettavaksi ja olen lukenutkin niitä jo useamman. Olen fillaroinut ja lenkittänyt koiraa pikkuvaatteissa ja hillunut omalla pihalla suorastaan alusvaatteissa. Olen saanut kesäopinnot jo tehtyä (5op) ja ikkunoitakin olen saanut pestyä. To do -lista ei ole hirveästi yliviivauksia kuitenkaan saanut, ja odottelemassa onkin monta isompaa urakkaa, kuten esim. keittiön lattian, muutaman huonekalun ja ulkoseinien maalausta.

Miehellä alkaa viikon päästä loma ja silloin olisikin tarkoitus nikkaroida räystäslaudat paikoilleen (mikäli linnunpoikaset on lähteneet pesästä) ja toivon, että saadaan myös noita maalaushommia tehtyä ja vaikka saunakin pestyä (viimeistään silloin). Ja toki olisi kiva myös käydä vähän jossain, ihan siis vaan autolla ajelemassa vähän kauempanakin vaikka yön, parin verran. Ja kulutetaan aikaa varmasti myös ihailemalla kasvien kasvamista ja etenkin niitä kastellessa.

Sellaisia kuulumisia täältä. Mitä teidän kesään kuuluu? Toivottavasti ainakin jonkun verran ihania, leppoisia, aurinkoisia päiviä!

Heli

ameriikan ihmeitä ja meidän keittiö

Mä olen nykyään oikein suurkuluttaja noille YouTube-kanaville. Lukulista (vai soittolista? vai mikä?) kasvaa uhkaavasti koko ajan, kun aina vaan löytyy uusia kivoja seurattavia. Ja ne mun suosikithan on siis kanavia, joissa on tavaroiden järjestelyä ja siivoamista sekä usein myös jonkun asteista minimalismia tai siihen pyrkimistä. En välitä muodista, vaatteista, meikeistä, musiikista tai mitä kaikkea sieltä nyt löytääkään - paitsi jos esimerkiksi siivotaan, karsitaan ja järjestetään meikit ja vaatteet. =D

Mun mies virnuilee, että taasko sä katselet, kun joku siivoaa. Yhtä lailla voin virnuilla hänelle, että taasko sä katselet, kun joku korjaa autoa tai ajaa autolla rataa ympäri 55 kertaa. Intressinsa kullakin!

Mä siis todellakin rakastan karsia ja järjestää tavaroita. Noita amerikkalaisia kanavia seuratessani olen lähes joka kerta ihan järkyttynyt siitä tavaran määrästä, mitä ihmisillä on! Ei ihme, että heidän talot on niin valtavia, ei se kamamäärä mihinkään suomalaiseen kämppään ikinä mahtuisikaan!

Mutta ei se kaman määrä itsessään, vaan ennen kaikkea se TURHA tavara jotenkin syö mun mieltä aika paljon. Seuraan kyllä myös muutamia minimalisteja, joilla on elämä sellasta kohtuullista, osassa hyvinkin niukkatavaraista. Mutta ihan sellanen perus jenkkimeininki tuntuu olevan sitä, että joka paikka on pullollaan kaikenlaista. Esimerkiksi vaatteita, leluja, kattiloita, kirjoja, ruokatarvikkeita, pyyhkeitä, lakanoita... puhumattakaan niistä "heittotyynyistä", joita on sohvat ja etenkin sängyt täynnä!

Toisaalta on erittäin mielenkiintoista seurata amerikkalaista elämänmenoa. Heidän talot on useimmiten suuria ja niissä on paljon huoneita, niissä on ullakot ja kellarit ja pantryt, ja jotenkin kaikin puolin ihan erityyppinen meininki kuin mitä täällä ollaan totuttu. Nykytaloissa nyt tosin jo varmaan alkaa olla niitä walk in closeteja ja makkarin yhteydessä olevia kylppäreitä, mutta noin niinkuin lähtökohtana ajattelen tällaista meidän talon kaltaista "perus"taloa.

Nyt koronan aikaan näyttää siltä, että osalla on siellä kyllä tuo ruokatavaroiden ostaminen ihan hiukkasen lähtenyt käsistä, kun ne ruokakomerot on aivan täynnä... Vai pitääkö ihmiset siellä yleensäkin valtavia määriä esimerkiksi tölkki/pullojuomia (limsoja tms) ja kymmenittäin snacksejä (=yleensä jotain patukoita) kaapeissaan? En osaa sanoa. Itselle kuitenkin pistää silmään se, miten paljon niissä ruokakomeroissa on kamaa. Toki vertaan näitä tietenkin vain omaan tyyliini pitää kaapit mahdollisimman tyhjillään. 

Näissä kuvissa on meidän keittiötä. Avohyllyt (á noin 3m) notkui ennen lasipurkkeja. Pikkuhiljaa olen niitä vähentänyt, koska olen todennut, että en vaan kerta kaikkiaan käytä jotain juttuja. En ole kokeileva kokki vaan aina samojen pöperöiden vääntäjä, joten koitan jatkossa jättää kaikki erikoisuudet todellakin ostamatta. Lisäksi olen siirtänyt esimerkiksi sokerit (palasokeria lukuun ottamatta) olemaan vaan pusseissaan alakaapissa. Tykkään tuosta uudesta väljästä hyllystä kovasti - tosin sinne saa ihan keksimällä keksiä täytettä nyt.

Jääkaapin, pakastimen ja noiden muutamien lasipurkkien lisäksi kaikki meidän ruoka-ainekset mahtuu yhteen alakaappiin. Aivan riittävästi on kaikkea, joskus liikaakin. Mua jotenkin ihan hermostuttaa, jos toi kaappi on liian täysi tai sekava tai siellä on jotain turhaa, ja mieluummin pidän siellä siis vain sellasia juttuja, jota käytetään varmasti. (Nytkin siellä on jotain ihme sokereita yms, pitäisi käytellä ne pois.)

Yhdessä alakaapissa on kodin tärkeät paperit, kuopuksen kansio (lähtee sitten hänen mukaansa aikanaan), mun opiskelujutut, kirjaston kirjat, mun rasvat, puhelinten laturit... Tuo kaappi on aika vastikään järjestetty uudelleen ja huvitti, miten iso ilo oli siitä, kun keksin kääntää tähtilaatikot sivuttain. Ihan uusi järkkä, jee! =D

Yksi alakaappi on näköjään jäänyt kuvaamatta, siellä on meidän kattilat, vuoat, mitat ja keittiövekottimet; monitoimikone, pieni blenderi, sauvasekotin, vatkain (joiden moninaisuus vaivaa mua myös, mutta tarviin kaikkia, vaikkakin joitain aika harvoin).

Tässä kaapissa on juomalaseja, haarukoita yms. lukuun ottamatta kaikki meidän astiat. Lisäksi alahyllyllä on joitakin tarjoiluastioitakin. Vähensin just vastikään meidän mukeja, edelleen niitä on aika paljon, mutta ne on myös paljon käytössä. Usein kyllä koen, että meillä on noissakin puolet turhaa ja montaa juttua ilmankin pärjäisi mainiosti. Aika ajoin mietin, että karsisin lisää astioita, mutta toisaalta en tiedä mistä sitten raaskisin luopua. Tällä hetkellä tykkään kovasti kaikista astioistani, ja hyvinhän nuo tuolla mahtuu olemaan - vaikkakaan en pidä yhtään sellasesta perustelusta, että "mahtuu olemaan": jos joku on turha, se on turha ja siitä voi hankkiutua eroon, ihan sama vaikka miten hyvin mahtuisi olemaan! 

Mä käytän juttuja moneen tarkoitukseen, eli en esimerkiksi omista erikseen mitään leivontakulhoja, vaan tuo alahyllyn keskimmäinen valkoinen peltikippo toimii sekä taikinakulhona että muussa käytössä. (Käytän joskus myös kattiloita taikinakulhoina.) Olen vakaasti sitä mieltä, että jos tarve vaatisi, saisin tuohon kaappiin mahtumaan kaikki meidän astiat SEKÄ ruokatarvikkeet (etenkin heivaamalla tarpeettomat pois). 

Välillä todella tuntuu, että saan ihan tosissaan levitellä tavaroita, että saan hyllyille täytettä. Esimerkkinä vaikka nämä lasipurkkihyllyn toisessa päässä olevat jutut, eli teet, purkkapurkit, taulu ja kynttilät. Periaatteessa tuo monihaarainen kynttelikökin on käytännössä meillä ihan turha, sillä en ikinä raaski polttaa noin montaa kynttilää kerrallaan... mutta ihan tilan täytteen vuoksi se nyt saa täällä edelleen olla. Pärjäisin hyvin tuolla yhden kynttilän versiolla.

Nuo purnukat sain yhtenä vuonna tyttäreltä joululahjaksi. Tykkään niistä tosi paljon, mutta nekin oli käytännössä ihan tyhjinä vaan tuossa monta vuotta. Vähän aikaa sitten keksin, että ne toimii oikein hyvin purkkapurkkeina ja olin iloinen, kun niille viimeinkin tuli joku käyttötarkoitus. Kuten sanottua, en välitä pitää turhia tavaroita, mutta noiden hävittämisen koin vaikeaksi sekä siksi, että ovat lahjoja että siksi, että tykkään niistä todella. 

Esittelen nyt samaan syssyyn sitten vielä lisää kaappeja. Tässä on tiskikaapin viereinen kaappi, jossa on lääkkeet ja joitakin (täysin turhia...) laseja. (Tuon emalikipon taidan kyllä siirtää kattilakaappiin.) Keittiöpyyhkeitä mulla on vain muutama, periaatteessa oon halunnut pitää vain noita mustia (käytännön syistä; ne ei näytä heti ihan kämäsiltä), mutta sain lahjaksi tuollaisia pellavaisia (toinen just käytössä), joten koitan niitäkin nyt käytellä. 

On oikeasti kyllä hankalaa, jos saa lahjaksi jotakin tavaroita, joita ei itse hankkisi. Vaikka ne olisi miten kivoja, nättejä, käytännöllisiä jne, mutta kun niille ei tavallaan ole kotona tarvetta eikä paikkaa, niistä tulee jotenkin hankala asia. Nämäkin hienot, laadukkaat pyyhkeet on esimerkiksi aivan eri kokoisia kuin kasan muut pyyhkeet, puhumattakaan siitä, että ne ei ole mustia. Vaikka olen tosi kova karsimaan, lahjaksi saadut jutut on asioita, jotka kyllä aiheuttaa mussa syyllisyyttä, jos sellaisia haluaisin laittaa pois. Koitan siis käyttää niitä, vaikka ne ei ihan oman valinnan mukaisia asioita olisikaan. (Kuulostaa kyllä nyt niin tyhmältä tällaisia sanoa. Mutta näin asian koen. Toivonkin ennen kaikkea, että EN saisi mitään, paitsi jos olen jotain erityisesti pyytänyt.)

Vielä yksi kaappi. Alimmalla hyllyllä näkymättömissä on kierrätyskassit muoveille ja kartongeille, muu sisältö on tässä. Pakastus- ym. rasioita, ylimääräisiä lasipurkkeja, lasikannu, idätyspurkki, lävikkö, koiran nameja. Esittelemättä jäi roskiskaappi (tuskin kiinnostaa, vaikkakin sekin on hyvin yksinkertainen ja käytännöllinen eikä siellä ole muuta kuin neljä kannellista roskista: biojäte, sekajäte, metallit sekä muovipussit) sekä tiskikaappi, jossa säilytän (kuivatettavien tiskien lisäksi) juomalasit, kattilat ja niiden kannet.

Koen kyllä olevani aika minimalisti tavaroideni kanssa. Mun jatkuva intohimoni on vähentää tavaroita ja karsia kaappeja, joissa ei kyllä ole vuosiin ollut enää oikein mitään karsittavaa - ja toisaalta aina, kun alan niitä penkomaan, jotain taas lähtee. Ymmärrän oikein hyvin, että kaikkia ei moinen kiinnosta, mutta minusta se on ihan parasta. Viihdyn myös niitä videoita katsellessa ihan liiankin hyvin... voin edes katsella sitä ihanaa karsimista ja järjestämistä, kun ei omissa kaapeissa ole hommaa. Toisaalta ne videot aina myös saa sormet syyhyämään ja tekee mieli alkaa vähän edes jotain kaappia kaivelemaan taas. 

Vaikka mun kaapeissa ei siis liiemmin tekemistä ole, käyn ne kuitenkin säännöllisesti läpi. Lähiaikoina olen perannut läpi keittiön ja myös kylppärin. Jossain vaiheessa käyn vaatekaapin kimppuun, sitten katson liinavaatteet. Olkkarissa on yksi kaappi, jonka voisi siivoilla, samoin TV-tason laatikot. Vieläköhän eteisen kaapeista jotakin saisi irti... tai yläkerran verhojen takaa? Ja penkkisohvat voisi tietysti myös katsastaa läpi...

Mitenkäs teillä muilla? Onko tullut tehtyä "korona-raivauksia" kotona? Vihaatteko siivousta ja raivaamista, vai onko se jollekin muullekin parasta mitä voi olla (heti suklaan jälkeen)?

Heli

lisää pihahommia ja ihania fiiliksiä

Pihahommat on jatkuneet. Tänään sain viimein väkerrettyä tallin päätyyn tuollaisen kukkapenkin. Ensin möyhittiin taas ihan urakalla ja kaivettiin lapion kanssa kivijalan kyljestä vuohenputkea, nokkosta ja ties mitä irti. Sitten laitoin maatuvaa paperia koko tuon alueen leveydeltä. Se siis maatuu aika nopeasti, joten todennäköisesti saan jatkossakin taistella rikkojen kanssa, mutta jos nyt näin aluksi saisin edes hetkellisesti kuvitella, että tämä on helppoa hommaa... Mustalla kuorikatteella reunustin seinän vierustan, sitten multaa ja taas katetta ulkoreunaan. Kylvin tuonne niinkin eksoottista juttua kuin kehäkukkaa kahteen riviin. Toivottavasti sieltä jotain nouseekin! Päätyihin ajattelin vielä hankkia jotkut ihan "valmiit" kukkaset.

Tällainen oli tallin päädyn lähtötilanne. Nämä meidän rakennukset on saaneet olla täällä vuosikymmeniä ihan rauhassa ja näitä reunuksia ei todellakaan ole suuremmin siistitty, kuten kuvasta näkyy. Heinä kasvaa joka rakennuksen seinustoilla ihan valtoimenaan. Ja kasvukausi on sentään vasta aivan alussa, joten voitte kuvitella, miten korkeaa kasvustoa tuossa kesän lopulla on. Nyt kaivelin laudoituksen alta saakka sinne ujuttautuneita heiniä pois ja saatiin ihan tosissamme kyllä tehdä töitä, että saatiin reunusta edes jotakuinkin puhtaaksi rikoista. 

Ja juu, tiedän, että sorareunus olisi ollut oikeaoppisempi tuohon seinän vierustalle laitella. Nyt laitoin kuitenkin ensi hätään siihen tuon katteen ja se kasteltava kukkapenkki on irti seinästä. Siitä on nyt kuitenkin se heinä pois, mikä on ensimmäinen tavoite, vaikka tuo ei sitä ikuisesti siitä pois pidäkään. Haluaisin kyllä kaikki rakennukset reunustaa soralla, ja sitä ollaan mietittykin jo monta vuotta, mutta se nyt vaan ei ole vielä tapahtunut. Nyt se on ollut puheissa taas, joten toivottavasti tänä kesänä ainakin talo saataisiin reunustettua.

Saatiin muuten tuo syreenikin viimein siirreltyä paikkaan, jossa se nyt saisi sitten sijaita loppuelämänsä. Tässä kuvassa se ei tosin ole siinä lopullisella paikallaan vielä... sitä nimittäin siirrettiin tuosta vielä noin metrillä oikealle, köh köh, kun rouva vähän arvioi väärin tuon ekan paikan... (mies kiltisti möyhi sille viereen vielä kerran uuden kuopan) Olen saanut tuon jo vuosikausia sitten kaveriltani lahjaksi ja se laitettiin aluksi saunan/puuvajan päätyyn. Se ei kuitenkin ollut oikein hyvä paikka, joten se siirrettiin "väliaikaiseen" paikkaan jonkun kaivuuhomman tieltä pois muutamia vuosia sitten. Ja sinne se jäi... Nyt toivon, että se vihdoin lähtee kasvamaan kunnolla, kun sille on tehty (toivottavasti) hyvä paikka.

Paljon kiitoksia Katjalle edellisen postauksen kommentoinnista raparperin tiimoilta! Me (kerrankin) toimittiin heti ja kaivettiin rapsu ylös, tehtiin sille iso kuoppa mansikkamaan päätyyn, laitettiin siihen säkillinen mustaa multaa ja istutettiin raparperi uuteen kotiinsa. Päälle laittelin vielä katetta, jonka vuoksi raparperi näyttääkin lähinnä sen sekaan hukkuneelta, eikä sitä hirveästi tuosta erota - se on todellakin pieni. Katsellaan nyt, mitä se muutosta tykkää ja lähteekö kasvamaan tuossa. Peukut pystyyn!

Mansikkamaan viereen laitoin vihdoin mulla vuosikausia jemmassa olleet kehikot. Alle laitoin taas tuota aiemmin mainittua maatuvaa paperia, kärräilin laatikoihin multaa ja peittelin niihin pussillisen itäneitä pottuja (molempiin tuli ehkä 8kpl perunoita). Kaivelin myös maata vasten olleista reunojen rakosista pois pari pesällistä melko kiukkuisen oloisia kusiaisia... Jännityksellä odottelen, mitä tuolta nyt sitten nousee vai nouseeko mitään. Ja osaanko kasvatella (edes) perunaa!

Olen todellakin aivan amatööri näissä jutuissa. Mua ei ole koskaan suuremmin kiinnostaneet mitkään puutarhuroinnit ja tämä puolen hehtaarin tontti (josta kuvassa näkyy ehkä joku neljännes) sekä tiukka savimaa (sekä vähät rahat, lauma lapsia ja aika kärsimätön luonne) on myös jarrutelleet niitä pieniäkin kiinnostuksen poikasia kehittymästä sen kummemmaksi toiminnaksi. Mun pääasiallinen toive tämän pihan ja tontin suhteen on ollut aina lähinnä vaan se, että tämä olisi "siisti" ja olen eniten jaksanutkin nimenomaan siivota pihaa. Toivon rojuttomuutta ja helppohoitoisuutta, ja muusta oikeastaan en ole hirveämmin sitten piitannutkaan. Esimerkiksi tuo rakennusten reunustaminen soralla on ollut mun toiveissa kauan - se kuuluu siihen kategoriaan "siisti". Lisäksi meillä ei ole esimerkiksi mitään kellaria tai muuta vastaavaa, jossa säilytellä vaikka jotain juureksia, joten kaikki sellainen kasvattelu on tuntunut vähän turhalta. (Nyt vasta osaan ajatella, että voihan sitä perunaa laitella vain ihan vähän, muutamalle syönnille... ei tarvii miettiä, että sitä pitäisi olla kellarillisen verran!)

En siis osaa mitään, yhtään mitään, ja voi hyvinkin olla, että esimerkiksi tämä nurmikon päälle täräytetty kasvattelusysteemi menee aivan perseelleen. En tiedä yhtään, mitä minnekin kannattaisi laitella, eikä mulla ole minkäänlaista puutarhasilmää tai kasvituntemusta. (Eikä totta puhuakseni mitään suurta poltetta edes opetella mitään.) Itse asiassa silloin, kun lähdin opiskelemaan luonto- ja ympäristöalan perustutkintoa, sanoin opettajallekin huolissani, että voinko edes tällaiselle alalle lähteä, kun en YHTÄÄN osaa mitään puutarhahommia tai ole niistä kiinnostunut. No, ihana opettaja sanoi, että ympäristöalalla on todellakin paljon muitakin hommia kuin niitä puutarhajuttuja - ja lopulta mä suoritinkin opinnoissani yhden vaaditun sijasta KOLME "pääainetta", joista yksikään EI ollut ympäristönhoitaja (eli se, joka tekee niitä puistotöitä). 

No siis, jos nämä hommat nyt menee pieleen, niin sitten menee, ja olenpahan ehkä vähän viisaampi seuraavana vuonna! Kaikkein eniten nyt toivon, että aidanne lähtee kasvuun - se on monen vuoden haave ja oikeastaan en koskaan uskonut moista tänne saavani edes. Nämä mansikat, perunat ja kukkapenkit on enemmän sellaisia kivoja kokeiluja. Meidän maa on siis ihan savikkoa ja koitettiin tehdä kunnolliset pohjat aronioille, mutta jännitän silti kaikesta kastelusta huolimatta, saadaanko se kasvamaan. On jokseenkin hankalaa, kun täällä aukealla paikalla tuulee koko ajan ja aurinko pääsee  myös porottamaan joka suunnasta, joten aronioiden penkki kuorettuu siitä pinnasta ihan kovaksi, eikä vesi oikein tahdo mennä siitä läpi vaan valuu reunoja pitkin alas vaan. Siihen pitäisi nyt kiireesti hakea kuoriketta jostain (mutta mieluusti irtotavaraa peräkärryllä, eikä pelkkiä kalliita säkkejä!!), että sen saisi pysymään kosteampana jotenkin. Miehellä on ensi viikko lomaa, joten tämä homma on suunnitelmissa toteuttaa ehkä jo heti huomenna.

Täytyy sanoa, että en olisi koskaan uskonut, miten suurta onnen tunnetta voi kokea, kun lappaa hiki päässä lapiolla multaa kottareihin, kippailee sitä paikoilleen, tasoittelee käsin kukkapenkkiä, asettaa taimia multaan, valuttelee säkistä kuorikatetta ja ETENKIN, kun illalla seisoo letkun päässä suihkuttamassa aidanteelle vettä. Siis tuo vesiletku ja vanhan pihakaivon kannella nököttävä pumppu, jolla sitä vettä saa kaivosta... nekin on aiemmin olleet haaveita vain! Ette usko, miten onnellisena mä sitä suutinta kaupasta valitsin! Ja miten ylpeä mä olen omista uusista pikkuisista oksasaksista, joilla sain napsia istutusleikkauksen aronioille! 

Summa summarum: kaikki tämä on jotenkin ihan ihmeellistä! Mulla IHAN OIKEASTI kasvaa aroniaa monta kymmentä tainta ja joskus, jos onni suo, siinä on tonttia rajaava aidanne! Ja mulla kasvaa mansikoita ja jopa perunoita! Voisinko todella toivoa, että raparperi vielä joskus tuottaa satoa enemmänkin kuin kaksi vartta? Ja syreeni, voisiko sekin oikeasti viimeinkin kasvaa ja tuottaa kunnolla kukkia?? Entä saankohan mä joskus kesän mittaan katsoa autotallin päätyä ja siellä kasvavia kukkasia? Kuinka IHANAA!!

Nyt sitten vain odotellaan, miten tässä käy. 🌱 Ja katsellaan, saadaanko vielä vähän muitakin paikkoja täällä entrailtua kesän mittaan, sitä hommaa kun todellakin riittää.

Heli

pihahommia

Hyvää helatorstaita! Jep, kello on 01.15 helatorstain puolella, kun tätä tekstiä tässä aloittelen... On vähän unet poissa, kun katselin äsken yhtä hyvää sarjalöytöä Areenasta (Isäviikonloput; islantilainen sarja, josta olen bongaillut lukuisan määrän suomalaista designia, mikä oli tosi hauska ylläri!) ja muutenkin on jotenkin vaan nyt virtaa ihan muuhun kuin nukkumiseen...

Tämän postauksen aihe on puutarha, tai pihamaa, kun en tuota meidän pihaa nyt ihan kuitenkaan miksikään puutarhaksi osaa sanoa. Ja kuvakavalkadin aloittaa raparperi, joka sieltä koittaa säälittävästi puskea joka vuosi saunan/puuvaraston nurkalta. En ymmärrä, miten ihmisillä on sellasia metrin korkuisia raparpereja pihoissaan, tuo ei nimittäin saavuta kuin jonkun 20cm korkeuden vaikka on ollut tuossa paikassa vuosikausia. Se on kokenut useita alasajoja, kun mies on siitä kohdasta ajellut ruohonleikkurilla - sitä kun siis ei todella meinaa edes maasta erottaa! Toisaalta olen siitä kyllä useimmiten muutaman (just ehkä kolme-neljä) vartta satoakin saanut. Mutta siis: ei kasva, ei. Miksi??

Viimeksi esittelin karsitun ruusupuskan. Nyt esittelen sen uudestaan kera katteen - jota upposi tuohon ympärille varmaan viisi säkkiä... ei, taisi mennä kuusi! Käsittämätöntä... ja kuitenkin tuollainen ihan "hyödytön" puska, minkä reunustamiseen laitoin rahaa ihan järkyn määrän. Kallista on puutarhurointi!! Mutta onhan se nyt toisaalta tosi siisti. Karsin sitä innoissani vielä lisääkin, jostain syystä sieltä aina vaan löytyi lisää ja lisää kuivia, kuolleita oksia. Katsotaan, mitä se nyt tästä operaatiosta sitten tykkäsi, mahtaako kuinka kukkia tänä kesänä.

Parina vuonna olen leikannut myös omppupuuta. Viime vuonna siinä ei ollut kukan kukkaa. Nyt näyttää jotakin sieltä pukkaavan, olisko lehteä vai kukkia, jää nähtäväksi. Joka tapauksessa sekin näyttää nyt kovin hienolta ja siistiltä, kun sen juurelle on levitetty myöskin katetta.

Pataan laitoin orvokit. Olisin halunnut keltaisia, mutta ei ollut muita kuin noita liloja, joten menee nekin. Padassa oli muratteja tuossa etualalla, ne oli kylläkin ihan kuivia, mutta ajattelin kokeilla, elpyvätkö kuitenkin vielä. Toistaiseksi ei kyllä siltä näytä... Jos ei nyt pian ala jotain vihertymistä tapahtumaan, täytyy hankkia uudet. Mä tykkään murateista hullun lailla ja kadehdin maita, jossa niitä kasvaa villinä joka paikassa (kuten Saksa ja Britannia). Ja kesäkukkina padassa tykkään eniten orvokeista, ihan peruskukista.

No mutta, nyt sitten tämmöistä uutta meillä, eli mansikoita! Olen joskus aiemminkin niitä koittanut kasvatella, mutta aina on into loppunut kesken ja tulos ollut heikko. Nyt olen tämän oudon koronakevään intouttamana minäkin sitten saanut jonkun kummallisen pistoksen ja todella alkanut kiinnostua pihaa laittelemaan... joten hankittiin viimeinkin noita lavakauluksia, appiukolta alusiksi kasa sanomalehtiä, järkyttävä määrä multaa, tuollaset lavakankaat sekä kolme settiä mansikoita. Olin NIIN ONNELLINEN, kun mansikat oli paikallaan!! Reunustettiin vielä tuo alue katteella - en tiiä onko siitä minkään valtakunnan hyötyä, ja linnutkin oli sen alta heti seuraavana aamuna repineen sanomalehdet silpuksi, mutta siinä ne nyt kuitenkin on ja hienolta näyttävät. Jei!

Koska vettä on satanut harva se päivä, uskallettiin viimeinkin eräänä vähätuulisena iltana polttaa risukasa, joka oli ihan valtavaksi jo päässytkin. Kaikkein mieluitenkin olisin sen hakettanut, mutta koska meillä ei ole haketinta, niin polttaa ne täytyi. Valvoin sitä tulta varmaan pari tuntia, niin iso se kasa oli. Tuo alue on tarkoitus yhden tutun tulla ajamaan traktorin jollakin vehkeellä tasaiseksi (nyt siinä on kaiken tuon heinän alla monen vuoden takainen kynnös, eli se on aivan järkyttävä), jonka vuoksi kasasta todellakin tartti hankkiutua eroon. Ei vielä ihan tiedetä, mitä tuohon alueelle laitettaisi; osittain ainakin vissiin ihan vaan hiekkaa autoja varten, sen lisäksi jotenkin olisi kiva rajata tuo risunpolttoalue järkevämmin. Ja ehkä sitten voisi siihen vaikka jotakin ihan tavallisia puita laitella myös. Katsellaan.

Pikkuhiljaa aletaan lähestyä tämän postauksen huippukohtaa. Nimittäin kuvassa on nyt siis multakasa. Tilasin noin 7 kuutiota multaa, joka lopulta osoittautui aivan järkyttäväksi virhearvioksi tarpeeseensa nähden. No, riittääpä aika moneen muuhunkin projektiin, hah hah! No, joku pari kuutiota tästä varmaankin sitten kärrättiin tytön ja miehen kanssa kohteeseen, joka on...

...aronia-aidanne!!! En voi melkein vieläkään uskoa, että me IHAN OIKEESTI ollaan nyt istutettu reilut 40kpl aronioita aitaamaan meidän tonttia! Eihän tuossa ole siis kuin 25 metriä tuota, mikä on aika pieni pätkä tällä isolla tontilla, mutta se on kuitenkin ALKU! Aateltiin, että katsotaan ensin tuon kanssa, miten se lähtee kasvamaan. Jos hyvin, sitten laitetaan lisää. Meidän tontti kun on aivan tiukkaa savimaata, jossa on vaikea kasvattaa yhtään mitään, ainakin ilman mittavia pohjatöitä. Tuota pätkää varten mies möyhi maata monen monta kertaa ees taas, sitten lisättiin multaa noin miljoona kottarillista ja möyhittiin taas, sitten vielä kasattiin maa keoksi ja siihen minä omin pikku kätösin sitten rakkaudellisten sanojen saattelemana aroniat laittelin. Siinä on vuoron perään marja- ja koristearoniaa, syystä että jouduttiin hommaamaan taimia kahdesta eri paikasta ja toisessa oli yhtä, toisessa toista sorttia. Ja koska käsittääkseni ne on syksyllä hiukan eri väriset, tuntui parhaalta ratkaisulta istuttaa ne vuorotellen. Ehkä siis muutaman vuoden kuluttua meillä todella on jo jonkun korkuinen aidanne, juhuu!

☘ ☘ ☘ ☘ ☘ ☘ ☘

Sellaisia puutarha/pihajuttuja täältä tällä kertaa. Mä katselen vähän väliä ikkunasta ulos tuota istutusta, että voi sentään, siinä se ihan oikeasti nyt on, ja mietin samalla, että mitäköhän sitten seuraavaksi... Paljon on ajatuksia, toivottavasti jotain saadaan tänä kesänä toteutettuakin. Ehkä jo huomenna (tai siis tänään...) tapahtuu jotain lisää? Stay tuned!

Heli